Ajateltaessa Suomen kirkkoa koko itsenäisyyden ajalta, sen sisäinen yhtenäisyys on jättänyt paljon toivomisen varaa. Näin oli jo ennen valtion itsenäistymistä, siitä saakka, kun luterilainen ortodoksia alkoi rakoilla.
Sen tähden kysyessään papilta, mitä kirkko opettaa tästä tai tuosta, ei useimpiin kysymyksiin ole vastausta olemassakaan. Tuo kysymys sopii akateemisiin keskusteluihin ja siellä ekumenian alueelle. Voisin ymmärtää jonkin pienen kirkkokunnan sirpaleen tutustumassa suomalaisiin ja siellä: How does'nt your church teach about... Oh, interesting, really.... Mutta tiedän jo nyt sentään sen verran, ettei tuo arkipuheessa vain onnistu.
Siinä tulisi osata kysyä jotakin. aika kauas jäävää, jonka oikean vastauksen pappi muistaisi. tunnustuskirjatentistä, luulen. Kun vielä nekään eivät ole sisäisesti aivan. yhtenäiset, kyseenalaistan kyllä, voidaanko todella puhua "kirkon asettamista silmälaseista".
Meillä niitten silmälasien asettaja saapuu jonkin herätysliikkeen vaikutusalueelta. Käytetty ilmaisu ja uskon harjoittamisen painopiste saattaa olla niin omaperäinen ettei sitä toisen herätysliikkeen alueelta saapuva edes käsitä. Jumput ja Rutut ja Jesset ja montussaolemiset nyt ovat viidesläisyydessäkin nuorisoslangia ja toivoisin että jätettäisiinkin sellaiseksi. Mutten tiedä ymmärtäisikö herännäisseudulla kasvanut automaattisesti mitä merkitsee se että "tehdään uskonratkaisu" tai. "annetaan sydän Jeesukselle". Itse suoritin viitoslaisen rippikoulun mutta minä en valitettavasti ymmärrä kumpaakaan. vieläkään. Samoin en ole aivan satavarmaa siitä että jokin "alatie" tarkoittaisi minulle sitä mitä kai pitäisi.
Olisi suurta jos näille löytyisi arkikieliset ilmaisut. Bonhoeffer oli ensimmäinen kohtaamani kristitty teologi, joka käytti kristinuskosta puhuessaan ainoastaan tavallista kieltä. Itselleni tuo "uskova seuraa, seuraaja uskoo". oli. huikea parannus kaikkeen aikaisempaan hölynpölyyn. Sanoit itse että uskova seuraa, seuraaja uskoo sehän on pelkkä mantra jota hoetaan.
Niinkin saattaa käydä-- kun tavallinen lause siirretään koskemaan jotakin uskonnollista, se menettää sisältönsä, ja silloin se todella on mantra, mantraahan käytetään tyhjentämään mieltä liian vilkkaasta ajatuksien liikenteestä.
. Jos opettaa koiraa ja sanoo sille "seuraa" niin tuskin se kovin henkevää on, ja jos opastaa eksynyttä ulkomaalaista, on itse menossa samaan suuntaan, ja sano, please, just follow me niin tuskin se on muuta kuin tavallista puhetta jolle ei tarvitsekaan löytää sen ylevämielisempää sisältöä. Kun koetin selittää uusille työntekijöille mistä syystä tällä poliklinikalla on tiivis yhteys paikallisseurakuntaan, sanoin " me on tässä seurattu Riston toimintaa, hän varsinaisesti aloitti sen koska...". Samoin on aika loogista ajatella, että sopii koettaa seurata, jos vaikka siten oppisi jotakin kristinuskosta.
Tällä kertaa keskustelu taisi koskea pääasiassa sitä, kannattaako Raamattua lukea lainkaan, koska sen kirjallisuus ei ole sinulle eikä minulle eikä ainoallekaan meistä tarkoitettua. Meidät tarkoitettu kulkemaan laumassa, jolla sitten niinkun on vain yksi paimen. Suomalaiset herätysliikkeet jo muodostavat varsin monta laumaa, jotka nyt lähinnä purevat toisiaan vammoille, enkä pidä siitä.
Se mikä minua kiinnosti alusta saakka, on suhtautuminen siihen, ettei kuuluisi ainoaankaan näistä ryhmistä. Silloin menettää tärkeäksi katsotun "hengen yhteyden" ja "uskon matkatoverit". Siis Suomen kielellä ne ihmiset, joiden seurassa voi luontevasti keskustella hengellisistä kysymyksistä. Ehkä itse pystyt samaan kenen seurassa tahansa, mutta minun oletetaan kyllä vain haluavan käännyttää jos yritän aloittaa keskustelua kristinuskosta ilman sitä lähtökohtaa, että olen tavannut ja vielä muutamaankin kertaan vaikka nyt naapurin tai työtoverin jossakin hengellisessä tilaisuudessa. Viimeksi niin tapahtui viisi- kuusi vuotta sitten, kun satuimme samaan messuun ja kirkkokahveille sellaisen pariskunnan kanssa, joita en ollut kohdannut kolmeenkymmeneen vuoteen. Näin asiat ovat kuitenkin aina olleet, uskonasioista puhuminen ei ole tuntunut kovinkaan helpolta, Riitta-mummikin toteaa nyt puhuvansa itsestään vaikka sitä huonotapaisena pidetäänkin--- kas kuinka nyt yhtäkkiä, itsestänsähän hän tähän astikin on ilman mitään ongelmaa puhunut eli jälkikasvustansa, istuttamistaan kukkasipuleista, laittamastaan ruoasta, seuraanastasn ohjelmasta, lukemistaan kirjoista jne pitämättä sitä ollenkaan huonona tapana. Ja vaikea tänne on muusta kirjoittaakaan: " hiivin naapurin terassille ja kurkistin sisälle, vaimo ompeli siellä satiinimekkoa ja mies purki matkalaukkua. Kun siinä aikani seisoin niin arvatkaa mitä sitten..."
tuo kai epäilyttävää olisi.
Itse nyt löysin täältä vihdoin viimein vastauksia. Vaikka olisi mielestään kuinka hukassa ja kauhuissaan, meillä on Paimen, ja hyvä vielä, juuri johdattamassa meitä. Jumalaa nimenomaan kiinnostaa yksittäinen ihminen, muutoin tuota lammasvertausta ei olisi ikinä esitetty. Minä erehdyin olettaessani ettei näin mitättömillä ole väliä. Tai että galaksien sommittelu ja sen sellainen olisi kiintoisampaa. Meitä varten kiintoisimnat uhraukset annettiin. Olen hyvin iloinen ja kiitollinen.
Lisäksi löysin enerituspiispa Huovisen kirjan " Kärsimys ja ilo" katumuspsalmeista.
Eli joka tahtoo jatkaa tästä hän luonnollisesti jatkaa. Öppiäisen kanssa on jonkin kerran käynyt niin, että ilmeisesti jostakin ymmärtämisen vaikeudesta johtuen olen juurtunut merkilliseen juupasepästelyyn, olen ihan näännyksissä. sen tapaisestakin.
Kiitän ja kumarran. Tämä oli minulle ketju jossa löytyivät vastaukset kysymyksiin jotka kuutisentoista vuotta sitten esitin ensiksi itselleni. Sitten viisaammilleni. Minun on hyvä olla.