Kallion kirkossa saarnastuolin mustiin pukeminen kesti uhkaavan kauan kahdelta herrasmieheltä tänään. Mutta sitten naispuolinen entinen vt kirkkoherra kapusi ylös ja pelasti tilanteen. Toisaalta tilanteen pitkittyminen loi ihan erityisen tunnelman siihen viimeiseen säestyksettömään virteen. Se oli minulle uutta, että Juudaksen kynttilä sammutettiin dramaattisesti ennen muiden opetuslasten kynttilöitä.
Minusta tuntui hyvältä ettei ollut mitään kiirettä, ei nyt eikä yleensäkään. Antaahan se kirkkokansallekin tilaisuuden hetken vain olla, ilman että pitäisi koko ajan vastaanottaa tai peräti osallistua.
Mietin tänään kirkossa, kuinka vanha tämä kiirastorstain meno oikein mahtaa edes olla. Itse en tunne kovinkaan monen vuoden takaa, mutta aina on Juudaksen kynttilä ensin sammutettu. Ja viimeinen virsi aloitettu vasta kaiken muun jo ollessa valmista.
Toinen, mitä mietin, oli se, miten tasapainotella pimennyksessä: Mitä pimeämpää, sitä korostuneempaa sanoma, mutta kai huononäköistenkin pitäisi antaa viimeisen virren sanat nähdä? Meillä pimennettiin nyt vähemmän kuin viime vuonna, vaikka pääsiäinen nyt oli myöhemmin ja sisälle tulvi ilta-auringon valoa länsi-ikkkunoista.
(Kolmas, mitä mietin, oli se että kaikki opetuslapset saivat ehtoollisen, vaikka yhden tiedettiin jo kavaltaneen ja toisenkin kohta kieltävän, ja kaikkien luikkivan pakoon, eli niitä toisen ketjun luopioita koko lössi. Jos Pietari on kallio, niin millaista lieneekään hiekka?)
