Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: SyksynLehti - 26.09.15 - klo:10:59
-
Itse en ole körtti mutta arvostan körttien nöyrää asennetta Jumalaa kohtaan. He eivät pidä armoa itsestään selvyytenä, niin kuin se joillekin tuntuu olevan kuin leipä kaupan hyllyssä. Sen voi siitä ottaa jos haluaa pienellä hinnalla tai olla ottamatta jos ei huvita. Tai voi valita vähän toisenlaista leipää "armoa" toisesta hyllystä. Körtit luonnehtivat itseään "armon kerjäläisiksi". Mielestäni he ovat käsittäneet jotakin aivan oleellista ihmisen ja Jumalan välisestä suhteesta. Jumala on suuri kuningas ja antaa armon käydä oikeudesta niillä ehdoilla jotka Hän itse on päättänyt. Emme siis voi mennä Jumalan eteen pystypäin aivan kuin meillä olisi jotain Hänelle annettavaa. Armolla on siis ehtonsa (http://www.totta-on.fi/elama/armo.html). Joka ehdot täyttää saa armon. Esimerkiksi Raamattu sanoo että "joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, saa armon". Ei siis riitä että tunnustaa olevansa syntinen, monet suorastaan kerskailevat sillä, vaan synnin harjoittamisesta tulee myös vilpittömin mielin luopua, vasta sitten tämä ehto täyttyy.
-
Tällä foorumilla ei yleensä lainata suoraan Raamattua, mutta teen poikkeuksen. Jeesus on täyttänyt puolestamme 'armon ehdot'. Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä, niin yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita. Laki tuli maailmaan sitä varten, että rikkomus tulisi suuremmaksi. Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi. Niin kuin synti on hallinnut ja vienyt kuolemaan, niin on armo hallitseva ja johtava ikuiseen elämään, koska Herramme Jeesus Kristus on lahjoittanut meille vanhurskauden.
-
Muistatko kuinka Jeesus kertoi opetuslapsilleen kuninkaasta ja velallisesta. Kuningas antoi hyvin suuren velan anteeksi mutta velallinen ei tahtonut antaa lähimmäiselleen pikkuvippiä anteeksi. Kun kuningas sai kuulla tästä hän peruutti anteeksiantonsa ja pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan. Sitten Jeesus sanoi: "Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi."
Jumala siis voi perua anteeksiantonsa. Tämä tapahtuu jos me emme anna toisillemme anteeksi. Eikös tässä ole aivan selkeä armon ehto. Mielestäni anteeksiantava mieli on eräs körttien ominaispiirre. Sehän on lähellä nöyryyttä oleva asia.
-
Muistatko kuinka Jeesus kertoi opetuslapsilleen kuninkaasta ja velallisesta. Kuningas antoi hyvin suuren velan anteeksi mutta velallinen ei tahtonut antaa lähimmäiselleen pikkuvippiä anteeksi. Kun kuningas sai kuulla tästä hän peruutti anteeksiantonsa ja pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan. Sitten Jeesus sanoi: "Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi."
Jumala siis voi perua anteeksiantonsa. Tämä tapahtuu jos me emme anna toisillemme anteeksi. Eikös tässä ole aivan selkeä armon ehto. Mielestäni anteeksiantava mieli on eräs körttien ominaispiirre. Sehän on lähellä nöyryyttä oleva asia.
Minulta on varmaankin perunut Jumppu oman anteeksiantonsa.
-
Armo on enemmän kuin anteeksianto: Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta. Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä.
-
Sillä armosta me olemme pelastetut, emme tekojemme kautta ettei kukaan kerskaisi.
https://www.youtube.com/watch?v=9S_Z_SxsoH4
-
Sanoessaan että Jumala erottaa yhteydestään sen joka ei anna veljellensä anteeksi, Jeesus tarkoitti anteeksiantamatonta elämän asennetta, sitä että ei tahdota antaa anteeksi vaan eletään kaunaa kantaen. Sama asia on muiden Jumalan tahdon vastaisten asioiden kanssa, esimerkiksi varastaminen. Jos varastelee niin varastelu erottaa varkaan Jumalasta. Jumala ei lue Jeesuksen sovitustyötä tällaisen (katumattoman) ihmisen hyväksi vaikka tämä henkilö (varas) sitä pyytäisikin.
-
Oletko ehdottoman varma ? Eikö ryöväri ristillä saanutkin anteeksiannon ja lupauksen iänkaikkisesta elämästä paratiisissa. Viime hetkikin voi olla ratkaiseva.
Hyvän, tai edes paremman elämän täällä luomakunnassa saa jos noudattaa lakia = 10 käskyä. Niiden noudattaminen ei suinkaan pelasta, vaan synnittömyys Pyhän Jumalan edessä kun ' kirjat avataan'. Se on yhtä kuin kuin Jeesuksen antama passi.
-
Sanoessaan että Jumala erottaa yhteydestään sen joka ei anna veljellensä anteeksi, Jeesus tarkoitti anteeksiantamatonta elämän asennetta, sitä että ei tahdota antaa anteeksi vaan eletään kaunaa kantaen. Sama asia on muiden Jumalan tahdon vastaisten asioiden kanssa, esimerkiksi varastaminen. Jos varastelee niin varastelu erottaa varkaan Jumalasta. Jumala ei lue Jeesuksen sovitustyötä tällaisen (katumattoman) ihmisen hyväksi vaikka tämä henkilö (varas) sitä pyytäisikin.
Nythän tämä menee jo jännäksi.
-
Jumala ei lue Jeesuksen sovitustyötä tällaisen katumattoman ihmisen hyväksi vaikka tämä henkilö sitä pyytäisikin.
Mikä sitten on aitoa katumusta? Pitääkö ryömiä polvillaan tuomiokirkon rappuset?
-
Muistatko kuinka Jeesus kertoi opetuslapsilleen kuninkaasta ja velallisesta. Kuningas antoi hyvin suuren velan anteeksi mutta velallinen ei tahtonut antaa lähimmäiselleen pikkuvippiä anteeksi. Kun kuningas sai kuulla tästä hän peruutti anteeksiantonsa ja pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan. Sitten Jeesus sanoi: "Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi."
Jumala siis voi perua anteeksiantonsa. Tämä tapahtuu jos me emme anna toisillemme anteeksi. Eikös tässä ole aivan selkeä armon ehto. Mielestäni anteeksiantava mieli on eräs körttien ominaispiirre. Sehän on lähellä nöyryyttä oleva asia.
Minusta on tullut niin kertakaikkisen arka että ainut mitä tuohon uskallan vastata on jokin oma kokemus. Kukaan ei kykene syöksymään anteeksiantoon, siihen jokainen kasvaa hitaasti, se on siinä määrin ihmisen turmeltunutta luontoa vastaan. Ja siinäkin tilanteessa tavallisin päätös jää tähän: Anna minulle anteeksi minun anteeksiantamattomuuteni, anna Sinä anteeksi missä minä en voi, ja se vasta vaikea pyyntö onkin. Ja kenties eläessään saa nähdä, tai sitten ei, että toisin ajoin onkin vähän liikahtanutkin anteeksiannon suuntaan.
Mutta jos tuo totta on, niin peruttu on täälläkin taholla.
Lisäksi anteeksianto ei ole tunne, vaan teko: Jos vihamiehelläsi on jano, juota häntä. Näin ajattelen.
-
Tuosta viimeisestä lauseesta edellä olen vähän eri mieltä. Anteeksiantaminen on sydämen asenteen muutos, tunne.
Huulet heittävät usein, ainakin näin kotioloissa; Joo, saat anteeks ! Silloin on olevinaan hyvätapainen, mutta sydän on jo muualla.
Silloin sielun ja hengen tulisi puhutella.
" Anteeks, anteeks! " kun tönäisen vahingossa on teko ilman tunnetta.
-
Tunteella voi tarkoittaa tilanteen mukaan vaihtuvaa, joita intialaisen kulttuurin mukaan on yhdeksän: tyyneys, hämmästys, ilahtuminen, hellyys, uskallus, kiukku, inho, pelko ja suru. Tunne voi merkitä myös tuota sydämen asennetta, joka voi pysyä pitkäänkin. Miten sanoittaisin tuon listan sukulaisasenteet? Mielenrauha, kiinnostus, myönteisyys, rakkaus, rohkeus, viha, torjunta, arkuus, alakuloisuus? Nämä tulivat aika lailla hihasta. Asenteet näkyvät usein sanoina ja toimintana eikä tunnetta ja toimintaa aina pysty erottamaan toisistaan.
-
Tunteella voi tarkoittaa tilanteen mukaan vaihtuvaa, joita intialaisen kulttuurin mukaan on yhdeksän: tyyneys, hämmästys, ilahtuminen, hellyys, uskallus, kiukku, inho, pelko ja suru. Tunne voi merkitä myös tuota sydämen asennetta, joka voi pysyä pitkäänkin. Miten sanoittaisin tuon listan sukulaisasenteet? Mielenrauha, kiinnostus, myönteisyys, rakkaus, rohkeus, viha, torjunta, arkuus, alakuloisuus? Nämä tulivat aika lailla hihasta. Asenteet näkyvät usein sanoina ja toimintana eikä tunnetta ja toimintaa aina pysty erottamaan toisistaan.
ajattelen... penalta tuli hyviä ja mielenkiintoisia ajatuksia... minulla on tunne ja toiminta eri kategorioissa... voi olla, että minä olen diplomaatti... ja se on kirosana meikäläiselle...
-
Tunneihmisenä luotan enemmän tunteeseen kuin järkeen. Tuntea on tunne-sanan verbi. Se ilmaisee tekemistä, passiivista tosin enimmäkseen.
Sielussa on tunne , silloin voin uskoa. Aivoissa on järki, se tahtoo epäillä ja kritisoida.
Näin minulla. Kun Henki täyttää tunteeni, olen lähimpänä Jumalaa kuin koskaan. Järki ei usko, eikä ymmärrä. Tunne sisältää myös ymmärryksen.
-
Armoko on ehdollista?
Ihmeellistä kielioppia. Olen luullut, että armo on anteeksi saamista, vaikka ei olisi oikeutta saada anteeksi?
Ns, armo kävi oikeudesta sanonnan mukaan.
Jos on kasvanut herätyskristillisissä piireissä tai evankeelisten joukossa tai lestadiolaisten, niin voinee olla vaikea uskoa ihan vaan armoon.
Oliko vielä joku tunne juttu?
Itse olen tajunnut, että ensin tulee teko ja sitten tunne, mutta että tunteet myös tulee ja menee niiden varaan ei kannata perustaa, mutta kiva on nauraa ja kuten juutalaiset sanoo onnesta, et kun se tulee, niin anna sille tuoli.
Jotenkin usko ja tunteet ei kuulu yhteen minusta, mutta jos tulee tunteita jostain ratkaisusta tai jättämisestä, niin ihan hyvä niin.
Minusta luterilainen on se sitten körttiläistä tai mitä onkin jumalanpalvelus, siis se messu on parasta. Ei mitään sen kummempaa kuin kasteen kautta Jumalan lapseksi tulleena ja armon alla olevana hyväksyttynä kaikki.
Uskontunnustus, Isä meidän ja muut klumetuurit siellä muistuttavat armon lahjasta.
Jotenkin se on hoitavaa.
Muu uskonnollinen vouhotus on minusta joskus jopa kauniisti sanottuna rasittavaa.
-
Tunneihmisenä luotan enemmän tunteeseen kuin järkeen. Tuntea on tunne-sanan verbi. Se ilmaisee tekemistä, passiivista tosin enimmäkseen.
Sielussa on tunne , silloin voin uskoa. Aivoissa on järki, se tahtoo epäillä ja kritisoida.
Näin minulla. Kun Henki täyttää tunteeni, olen lähimpänä Jumalaa kuin koskaan. Järki ei usko, eikä ymmärrä. Tunne sisältää myös ymmärryksen.
Tunneihmisyytensä taakse pääsee myös pakoon itseään, ja tämä meille jokaiselle aivan yleisesti. Omiin ominaisuuksiinsa voi vedota: tällä perusteella tein niin tai tällä perusteella toimin noin.
Mikäli tuo "tunneihminen" tarkoittaa henkilöä jonka on vaikea hillitä tunneimpulssejaan niin no, siitä voi olla useaa mieltä. Miksi juuri nyt näin on ja minkälaisia tunteita ja onko hän tottunut niiden varassa purjehtimaan.
Ei se kyllä kadehdittavaa ole, ja ainut lohdutus on itselleni viisausveisaajan huomautus että eihän tässä tapahtuneessa tosiseikassa meidän tunteillamme enää mikään mitään merkitse.
Tuosta Penan listasta on samantapaisia paljon, uskontotieteiden kirjoissa löytyisivukaupalla. Tämä ja tuo ja nämä ja nuo.
Valtaosa oli sellaisia että voihan tuota miettiä, ja miksei noinkin, ja ennen muuta, näemmä tämä luokitusten maailma on ehtymätön ja loppumaton. Religionspsykologins grunder on hyvä henkilöille jotka pitävät ilmiöiden erilaisista ryhmittelyistä. Joka gurulta löytyy omansa siinä vaikka kirja on suppea. Alkuun niistä innostuin mutta kun niitä tuli ja tuli aloin miettiä ihmistä lumihiutaleena, joka hetkisen näkyy ja harvemmin silloinkaan muutoin kuin möykkyyntyneenä moneen ja nopeasti se katoaa ja menettää sen tosi kauniin muotonsa, sanotaan ettei kahta samanlaista olisi muttei niitä jokaista ole tutkittu... Kumminkin niin viisausihmiset sanovat.
Sellainen on ihminen. Ei hän kummempia luokituksia tarvitse. Mihin hänet on kutsuttu onkin jo enemmän, ja kyllä sekin että arpoessaan tuskastuneena kuka ja mikä minä olen, niin mitä minä sillä tiedolla teen?
Jos pidät Jumalani minua omanasi niin se tässä kiinnostaa, ja miten sitten täällä ripisen tai rapisen niin jos jotain mieluummin hyvää kuin pahaa. Lyhyttä aikaa ei kannata tuhlata.
-
Minkä kirjoitin, kirjoitin suhteestani uskoon.
Järkeä koetan käyttää kodin askareissa ja taloudessa . Tunneminäni kohtaan kun olen yhteydessä Jumalaan ja taiteisiin.
-
Armoko on ehdollista?
Ihmeellistä kielioppia. Olen luullut, että armo on anteeksi saamista, vaikka ei olisi oikeutta saada anteeksi?
Ns, armo kävi oikeudesta sanonnan mukaan.
Jos on kasvanut herätyskristillisissä piireissä tai evankeelisten joukossa tai lestadiolaisten, niin voinee olla vaikea uskoa ihan vaan armoon.
Oliko vielä joku tunne juttu?
Itse olen tajunnut, että ensin tulee teko ja sitten tunne, mutta että tunteet myös tulee ja menee niiden varaan ei kannata perustaa, mutta kiva on nauraa ja kuten juutalaiset sanoo onnesta, et kun se tulee, niin anna sille tuoli.
Jotenkin usko ja tunteet ei kuulu yhteen minusta, mutta jos tulee tunteita jostain ratkaisusta tai jättämisestä, niin ihan hyvä niin.
Minusta luterilainen on se sitten körttiläistä tai mitä onkin jumalanpalvelus, siis se messu on parasta. Ei mitään sen kummempaa kuin kasteen kautta Jumalan lapseksi tulleena ja armon alla olevana hyväksyttynä kaikki.
Uskontunnustus, Isä meidän ja muut klumetuurit siellä muistuttavat armon lahjasta.
Jotenkin se on hoitavaa.
Muu uskonnollinen vouhotus on minusta joskus jopa kauniisti sanottuna rasittavaa.
Ajattelen samanlaisesti vaikka jp on pikkasen rasittavaa huudellakseen hallelujaa-huutoja, rauhantervehdyksiä ja pappeja joutuu tervehtimään. Syntisenä ihmisenä haluaisin olla arkana Jumpun edessä. Uskonnollinen vouhotus (vähän viisveisaajaa jyrkentääkseen) on joissakin tapauksissa Saatanan tekoja. Tämä on minun subjektiivinen mielipiteeni.
-
Ajattelen samanlaisesti vaikka jp on pikkasen rasittavaa huudellakseen hallelujaa-huutoja, rauhantervehdyksiä ja pappeja joutuu tervehtimään. Syntisenä ihmisenä haluaisin olla arkana Jumpun edessä. Uskonnollinen vouhotus (vähän viisveisaajaa jyrkentääkseen) on joissakin tapauksissa Saatanan tekoja. Tämä on minun subjektiivinen mielipiteeni.
Ja minun
-
Johtajat ja papit muistuttavat syntisyydestään silloin, kun eivät ole pääosassa. Valta on muuttunut vallanhaluksi, joka on luikerrellut ihon alle ja muuttanut ihmisen mielipidejohtajaksi.
Erityisesti naiset kaipaavat selkeää johtohahmoa pahan päivän varalle. Kriisiaikoina on käytännöllistä tietää, mistä saa tuen. On tehtävä nopeita ratkaisuja. Yksiselitteiset toimintaohjeet saattavat olla hengissäsäilymisen ehto.
Miehille on tarkoituksenmukaista tietää nokkimisjärjestys. Turha nokittelu vain turhentaa, on kuitenkin vallan kontrollin näkökulmasta toisinaan tarpeellista.
Mikä on tärkeintä: keskitie, keskitie, keskitie.
Opetetut eivät ymmärrä tätä. Itseoppineet ovat ainoita oppineita.
-
Olen oppinut aikojen alussa, keskitietä ei ole...joko ollaan... tai ei olla.
-
Niinkin...
kieltämättä keskellä tietä on vaarallista kulkea. Yleensä oikea reuna on oikea.
Tarkoittamallani "keskitie"llä ymmärretään arkikielessä kompromissia ja äärivaihtoehtojen poissulkemista. Ehkä voitaisiin puhua pragmatismista.
Kehitys tapahtuu kuitenkin usein hyppäyksittäin. Toimitaan ulkopuolella esilläolevien vaihtoehtojen. (Tätä ei opetettujen kannatakaan yrittää ymmärtää. :))
-
Olen oppinut aikojen alussa, keskitietä ei ole...joko ollaan... tai ei olla.
Minä taas olen huomannut, että joskus, kun yritetään liikaa olla jotain, tullaankin sen vastakohdaksi.
-
Minun ajatuskuvioni tässä "keskitiessä" oli:
Olla = Palava
Ei olla = Kylmä
Keskitie = Penseä
Voinee ajatella monella tapaa, monta näkökulmaa
-
Ajattelen samanlaisesti vaikka jp on pikkasen rasittavaa huudellakseen hallelujaa-huutoja, rauhantervehdyksiä ja pappeja joutuu tervehtimään. Syntisenä ihmisenä haluaisin olla arkana Jumpun edessä. Uskonnollinen vouhotus (vähän viisveisaajaa jyrkentääkseen) on joissakin tapauksissa Saatanan tekoja. Tämä on minun subjektiivinen mielipiteeni.
Niinpä minunkin. Paitsi että halusi tai ei arvelisin ettei siinä voi kuin arkana ollakaan.
Vielä niin että halusin tai en ajatus yksinäisestä Jumalan edessä seisomisesta sitten --- kai tämä on rikossarjoista: All rise! ---- herättää kauhua eli ymmärtäneen Riitta-mummia hyvinkin.
Toisinaan mietin miten unohtuu että olisi jotain ns sovitettu ja voisi juosta Jumalan luo kuoltuaan: Hei! Minun oli välillä hirmu ikävä mutta et arvaa että oli hienoa! Odotas kun kuulet kaiken, minä oikein odotin että pääsen kertomaan... :109 mutta tämä on toinen tarina jo.
-
Armoko on ehdollista?
Ihmeellistä kielioppia. Olen luullut, että armo on anteeksi saamista, vaikka ei olisi oikeutta saada anteeksi?
Ns, armo kävi oikeudesta sanonnan mukaan.
Jos on kasvanut herätyskristillisissä piireissä tai evankeelisten joukossa tai lestadiolaisten, niin voinee olla vaikea uskoa ihan vaan armoon.
Oliko vielä joku tunne juttu?
Itse olen tajunnut, että ensin tulee teko ja sitten tunne, mutta että tunteet myös tulee ja menee niiden varaan ei kannata perustaa, mutta kiva on nauraa ja kuten juutalaiset sanoo onnesta, et kun se tulee, niin anna sille tuoli.
Jotenkin usko ja tunteet ei kuulu yhteen minusta, mutta jos tulee tunteita jostain ratkaisusta tai jättämisestä, niin ihan hyvä niin.
Minusta luterilainen on se sitten körttiläistä tai mitä onkin jumalanpalvelus, siis se messu on parasta. Ei mitään sen kummempaa kuin kasteen kautta Jumalan lapseksi tulleena ja armon alla olevana hyväksyttynä kaikki.
Uskontunnustus, Isä meidän ja muut klumetuurit siellä muistuttavat armon lahjasta.
Jotenkin se on hoitavaa.
Muu uskonnollinen vouhotus on minusta joskus jopa kauniisti sanottuna rasittavaa.
Minä pidän tästä viisausveisaajan alustuksesta.
-
Minä taas olen huomannut, että joskus, kun yritetään liikaa olla jotain, tullaankin sen vastakohdaksi.
Kun tämän ajattelee niin kyllä vain.
Itse mietin körttiyttä itseisarvona. Mitä korkeammalle se korotetaan ja mitä syvemmin ihaillaan, sitä kauemmas kai kaikotaan yksinkertaisesta "yksi sinulta puuttuu ja sen nukana kaikki" .
-
Herännäisyyskin on sormi, joka osoittaa kohti Jumalaa. Ei siis pidä tuijottaa sormea.
-
Herännäisyyskin on sormi, joka osoittaa kohti Jumalaa. Ei siis pidä tuijottaa sormea.
Jotenkin niin, ehkä. Kyllä juuri niin.
-
Jossakin kirjoitettiin pitkä selvitys siitä kuinka ei tarvitse "kuulua" mihinkään alaosastoon.
Mietin sitä ja mahdollisesti erehdyn. On epäilemättä ihmisiä joilla joko ei ole tarvetta ottaa Jumalaa puheeksi tai mitään hämmentäviä kysymyksiä ei kävele vastaan, tai joilla kerta kaikkiaan on niin huima sosiaalisen kontekstin lukemisen kyky että he pystyvät avaamaan keskustelun mistä hyvänsä vaikka raitiovaunupysäkillä.
Minä en pysty sellaiseen, minu oletetaan oitis ja ensi sanasta käännyttävän väkeä jollekin olemassaolemattomalle " omalle kannalleni". . Sellainen ylipäätänsä vähän ärsyttää useimpia, ainakin itseäni tilanteesta riippuen enemmän tai vähemmän. Jos ja kun olen ihan uuvuksissa ja siihen ilmestyy juuri silloin kaveri joka haluaa selittää jotain mitä "en ehkä ole ikinä kuullut" eli Jumalalla on ihmeellinen suunnitelma minua varten, niin totuushan oli että minä lopuksi itkeä vollotin, että mene nyt ja anna minun olla rauhassa. Samoin itseäni ärsytti kun Italiassa olin ennättänyt sanoa päivää kun muuan rouva ryhtyi touhuamaan minusta roomalaiskatolilaista, entinen lesta.
Toisaalta ihmiset kai kokevat nämä erittäin syvällä itsessään asuviksi kysymyksiksi, onhan minuunkin suututtu kun vain ehdotin että lähde katsomaan millaiset on herättäjäjuhlat, kotoa tuli kirpeä tekstari että pidä körttisi vaikka hän itse siis kysyi. Vastaus oli väärä tai jotakin muuta olisi pitänyt.
Olen miettinyt tätä. Kyllä vain, kyllä minä kaipaan sekä ihmisiä että kontekstia jossa kukaan ei riehu minulle ihmeellisine suunnitelmineen kun tuntuu että tätä nyt puuttui, kuolenko minä..... ja toisaalta saan tilaisuudessa kysyä mitä kysyttävää on.
On loistavaa jos pärjää niin hyvin vennon vieraiden satunnaisten evl messuun osallistujien kanssa, ettei kysymys tai selitys saavu kun tahdon vain päästä kotiin nukkumaan, näemmä kysyttäessä en osaa vastata eli näemmä keskustelu kaipaa strukturoidun ympäristön sittenkin. Nämä ovat nyt herännäisseurat, näissä ei opeteta matematiikkaa eikä huudeta kilvalla hallelujaa.
Eihän jokaisen kohdalla tarvitse olla niin. Tämä foorumikin on hyvä. Joskus saattaa kysyä jotakin johon joku joskus vastaa, joku kirjoittaa jotakin joka itsessään on vastaus joka herättää kysymyksen johon täytyy löytää vastaus.
Jos sitten puolestaan kyseeseen tulee viikottain kokoontuva raamattupiiri tai joukko tai uskonnollinen ryhmittymä jolla on yhteistä menoa joka illalle, niin sellaisen aika on kyllä ohi. Sitä riemua riitti kaksi vuotta ja sitten alkoi kummasti kuristaa.
Mutta oikein tai väärin, ikävää tai mukavaa tai aivan neutraalia, hyvin harvoin elämässä lähtee liikkeelle keskustelu Jumalasta ilman jonkinlaisia raameja. sille. Eihän se ole hauskaa. Kolmesti niin on käynyt kyllä, ensimmäinen oli pitkäaikaisystävä jota pidin ateistina ja lipsahti ja pyytelin anteeksi vakaumuksen loukkaamista josta hän siis loukkaantui kun ei ateisti ollutkaan, tuo jossa kyseltiin ja kun sanoin olevani kelvoton kertoja mutta ehdottavani Herättäjäjuhlille ja kolmas, jossa kaikki pulppusi katartyisesti ja sen jälkeen hän katkaisi yhteydenpidon, kuten useasti käy. Mutta varmaan on lahjakkaampia.
Konstikasta.
-
Tämä oli pettymys, tämän toteaminen. Tunnustetaan.
Mutta toisaalta. Muistan sen patologian luennon. jolle proffa piti hakea, ja jossa hän mumisi jotain vähän epäselvää rauhaskasvainusta ja räpsytteli lihassoluja. Suutuin minä ja läksin pois.
Jos ehkä väki tarvitsee sen verran puitteita että nyt olemme tästä syystä koolla ja ensi viikolla eri syystä. Spontaanit keskustelut riemastuttavat, mutta mikä niissä sitten oli kuin Herra Hugo sanoisi, tuhuuhuuuhuhuugpuhuhtututhuh! En tuota tiedä. :icon_eek:
-
Herättäjäjuhlienkin tärkein anti saattaa muodostua satunnaisista keskusteluista, joiden vuoksi seurapuheita on jäänyt kuuntelematta. Juhlat on kuitenkin se syy, joka on johdattanut satunnaiset yhteen.
-
Herättäjäjuhlienkin tärkein anti saattaa muodostua satunnaisista keskusteluista, joiden vuoksi seurapuheita on jäänyt kuuntelematta. Juhlat on kuitenkin se syy, joka on johdattanut satunnaiset yhteen.
Totta kyllä. Tätä tarkoitan raamilla; jokin kehys viittaa suuntaan, nyt olet ympäristössä jossa Jumalasta puhuminen ehkä ei herätä kiusaantunutta hämmennystä.
Tietenkin puhuja tai kuulija saattavat siitä huolimatta saada sen keskinäisen hämmennyksen aikaan, mutta se on jo toinen tarina.
-
Olisi ihana olla ihan oikea körtti, joka on nöyrä Jumalan edessä. Kaipaan sitä suuresti. Mutta ehkä ranskankielisenä ylettyisin körtin kaiman tasolle: camisard. https://en.wikipedia.org/wiki/Camisard
-
Olisi ihana olla ihan oikea körtti, joka on nöyrä Jumalan edessä. Kaipaan sitä suuresti. Mutta ehkä ranskankielisenä ylettyisin körtin kaiman tasolle: camisard. https://en.wikipedia.org/wiki/Camisard
Milloin viimeksi et ollut nöyrä?
-
Armo on enemmän kuin anteeksianto: Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta. Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä.
Mutta etkös sinä Pena jokin aika sitten kirjoittanut että tämä tarkoitettiin Israelin kansalle eikä kenelle hyvänsä vatipäälle joka keksii kysellä monen vuosituhannen jäljestä. jotta koskeeko tuo minua myös.
Että eipä koske.
Silloin alkaa vähän ajatella että armot sun muut laupeudet. ovat intresantteja ja kertoo paljon suomalaisesta kulttuuritasosta että tunnetaan semmoisia ihan vieraille kansoille kirjoitettuja eepoksia tai uskonnollista kirjoitusta. . Hienoa ja hyvä me, mutta älkäämme kuvitelko että tuota pitää omistaa itselle.
-
Mutta etkös sinä Pena jokin aika sitten kirjoittanut että tämä tarkoitettiin Israelin kansalle eikä kenelle hyvänsä vatipäälle joka keksii kysellä monen vuosituhannen jäljestä. jotta koskeeko tuo minua myös.
Ottamatta kantaa siihen, onko kristillinen kirkko nyt juutalaisten lisäksi tai sijasta Jumalan lauma, tarkoitukseni on sanoa, että armossa on muusta kysymys kuin pelkästä tuomitun armahduksesta.
-
Niin miustakii. Armo kannattelee ja kantaa koko matkan. Elämä ilman armoa on armotonta.
-
Kysymys ei ole yksittäisistä teoista tai tekemättä jättämisistä vaan elämän asenteesta. Jos Eeva syö omenasta ja sanoo sinulle: "Ompas hyvää! Maista sinäkin." ja sinä sanot: "Eeva, tiedät hyvin että Jumala on kieltänyt meitä syömästä tuota hedelmää. MINÄ EN SYÖ!" niin silloin sinulla on oikea elämän asenne. Jos tällä elämän asenteella varustettuna tietämättömyydestä tai pikaistuksissasi teet Jumalan tahdon vastaisesti niin Jumala antaa sinulle armon kun tunnustat Hänelle että vikaan meni ja pyydät anteeksi Jeesuksen, Jumalan Pojan sovitustyöhön vedoten.
-
Kysymys ei ole yksittäisistä teoista tai tekemättä jättämisistä vaan elämän asenteesta. Jos Eeva syö omenasta ja sanoo sinulle: "Ompas hyvää! Maista sinäkin." ja sinä sanot: "Eeva, tiedät hyvin että Jumala on kieltänyt meitä syömästä tuota hedelmää. MINÄ EN SYÖ!" niin silloin sinulla on oikea elämän asenne. Jos tällä elämän asenteella varustettuna tietämättömyydestä tai pikaistuksissasi teet Jumalan tahdon vastaisesti niin Jumala antaa sinulle armon kun tunnustat Hänelle että vikaan meni ja pyydät anteeksi Jeesuksen, Jumalan Pojan sovitustyöhön vedoten.
Tuo viimeinen sana on väärä. Jumalaa ei kiristetä. Armoon voidaan luottaa, mutta ei vedota. Jumala osaa päättää puolestamme suuremalla viisudella mikä on meille hyväksi.
-
Olen joskus lainannut tätä Nuoren seurakunnan veisua ja lainaan taas:
"Älä tartu, älä koske, älä maista,
älä silmä pieni katso mitä vain!"
Hyvää neuvoa saa kuulla monenlaista,
mutta Taivaaseen ei pääse tietä lain.
Jeesus vapahtaja on ja yksinänsä
hän voi taivaan iloon minut johdattaa.
Hän mun päästi synneistäni verellänsä.
Kukaan muu ei voi niin paljon rakastaa.
Näin lauletaan Samppa Asunnan 60-luvulla tekemässä Nuoren seurakunnan veisuja -vihon laulussa Tie Taivaaseen.
-
Nöyryys ei ole lain alle pelossa alistumista.
Nöyryys on rakkauden aikaansaama rehellisyys, Jumalan ja ihmisten edessä.
Kristus tuli täyttämään lain. Krititty ei ole lain , vaan armon alla. Jumala on rakkaus.
Kristinusko ei ole alistava uskonto, joku muu on.
-
Milloin viimeksi et ollut nöyrä?
Seniiliteetti tässä nyt auttaa, kun muisti pettää.
-
Seniiliteetti tässä nyt auttaa, kun muisti pettää.
Valikoiva seniliteetti on pelastanut monta
-
Ottamatta kantaa siihen, onko kristillinen kirkko nyt juutalaisten lisäksi tai sijasta Jumalan lauma, tarkoitukseni on sanoa, että armossa on muusta kysymys kuin pelkästä tuomitun armahduksesta.
Vakavasti sanoisin että eiköhän olisi syytä ottaa. Pidän kunnioitettavana yleissivistyksenä sellaisen hyvin vanhan ja laajan materiaalin tutkiskelua ja omaksumista, joka on muinaisjäänne ja aikanaan monin tavoin peräti pitänyt samaan uskovan jopa diasporassa yhteenkuuluvana, mutta minusta oli pahasti vedätystä väittää että Raamattu merkitsee jotakin peräti yksittäisille sitä tutkiville ihmisille 2000-luvulla jos välillä toteaa että ei, ja toisen kerran muuta.
No, eipä körtti sitä väitäkään.
Mikäli, kuten tässä, käsitellään armo-käsitettä, se koskee tietenkin myös ihmisten keskinäisiä välejä. Tieto siitä että tänään rikottu on ennen unta annettu anteeksi ja aamu aloitetaan kuin mennyttä ei olisi tapahtunut oli lapselle juuri armollisessa ilmapiirissä varttumista.
Siihen ei vain ole aihetta sotkea jumalia jos teksti ei ole tämän päivän lukijaa varten. Tunnustan kyllä kaipaavani ajoittain ryhmää, joka vakuutti toisin, mutta en taitaisi uskoa enää kuitenkaan. Ajattelisin että niin niin mutta ne körtit kyllä...
-
Olisi ihana olla ihan oikea körtti, joka on nöyrä Jumalan edessä. Kaipaan sitä suuresti. Mutta ehkä ranskankielisenä ylettyisin körtin kaiman tasolle: camisard. https://en.wikipedia.org/wiki/Camisard
Tutkin tuon camisardin sillä täällä on lohtu kireässä. Olisiko Suomessa camisardeja? Mutta vielä mieluummin olisin kristitty. Niin pitkälle ei ole Herra armahtanut. No, eipä ole luvannutkaan.
-
Mikä sitten on aitoa katumusta? Pitääkö ryömiä polvillaan tuomiokirkon rappuset?
Kyllä sSiionin Virret riittävät. Ja että on oikea körtti.
-
Nöyryys ei ole lain alle pelossa alistumista.
Nöyryys on rakkauden aikaansaama rehellisyys, Jumalan ja ihmisten edessä.
Kristus tuli täyttämään lain. Krititty ei ole lain , vaan armon alla. Jumala on rakkaus.
Kristinusko ei ole alistava uskonto, joku muu on.
Paitsi että foorumilta erottamista on hyvä vähän pelätä.
Paitsi että tuosta toisesta lauseesta en muuta ymmärrä kuin että hienoja sanoja on peräjälkeen ja monta.
Paitsi mitä nyt hädissään on viisasta varoa alatien körttiä, hän kertoo sen piittaamatta toisen hädästä ihan suvereenisti. Mutta hän onkin nöyrä körtti.
Paitsi että kristityt ovat erinomaisen alistavia toinen toistaan kohtaan ja maailmallehan harvempi viitsii edes sylkäistä.
-
Tutkin tuon camisardin sillä täällä on lohtu kireässä. Olisiko Suomessa camisardeja? Mutta vielä mieluummin olisin kristitty. Niin pitkälle ei ole Herra armahtanut. No, eipä ole luvannutkaan.
Hugenotteja oli joskus Ahvenanmaalla, muttei tietääkseni camisardeja. Historiallinen liike. Ei taida enää olla niitä missään, kun protestantit ja katolilaiset ovat lakanneet tappamasta toisiaan. Jos lähestymme kaikki sitä kristillisyyttä. Ihanaa.
-
Hugenotteja oli joskus Ahvenanmaalla, muttei tietääkseni camisardeja. Historiallinen liike. Ei taida enää olla niitä missään, kun protestantit ja katolilaiset ovat lakanneet tappamasta toisiaan. Jos lähestymme kaikki sitä kristillisyyttä. Ihanaa.
Sen näkee sitten tulevina päivinä.
Minä kuitenkin kirjoitan nyt tänne että olen pahoillani. On tietysti totta, että toivoisin takaisin ajan jona uskoin että Raamattu on Jumalan puhetta ihmiselle, ja luin sitä aivan itsekkäistä syistä, ja sitten myöhemmin vasta kurmootettiin että semmoinen on ylpeyttä että kuvittelisi Jumalan välittävän itsestänsä. Jumala ei ole niin pikkupiirteinen ja syntyy ihmisiä vahingossakin. Puhumattakaan siitä että Jumala puhuisi yksittäiselle ihmiselle jossain Raamatussa.,
Kuitenkin on vain yksittäisiä ihmisiä, lopulta. Jumala joko välittää heistä tai sitten Hän ei välitä. Raamattua joko saa lukea sen lupaukset omistaen. Tai sitten ei.
Ja vielä jotakin: Olettaakseni on ihmisiä jotka alkavat tämmöisen puoli huvikseen. Minä en, olen tosissani. Mietin tietty sitäkin, minkä verran minun kannattaa uskoa ihmisiä. Voisin unohtaa kaikki uskoontulot ja uskostamenot, meditaatiot ja pelastusvarmuudet kuin epävarmuudet, pyhityksen portaat kuin kaikki tiet ja täysin piittaamatta siitä onko tämä nyt varmasti alatietä vain ainakin yrittää päästä entisiin takaisin, jättää ihmisten jaaritukset arvoonsa ja koettaa kuinka olisi, jos puhuisin Jumalalle suoraan.
-
Hugenotteja oli joskus Ahvenanmaalla, muttei tietääkseni camisardeja. Historiallinen liike. Ei taida enää olla niitä missään, kun protestantit ja katolilaiset ovat lakanneet tappamasta toisiaan. Jos lähestymme kaikki sitä kristillisyyttä. Ihanaa.
Ei vain pidä mennä Waeltamaan Pyhiin muualle kuin Herättäjäjuhlille. Sinä saatat saada mennä, miehille sallitaan aina pikkuisen enemmän.
-
Ei vain pidä mennä Waeltamaan Pyhiin muualle kuin Herättäjäjuhlille. Sinä saatat saada mennä, miehille sallitaan aina pikkuisen enemmän.
Viime vuonna Herättäjäjuhlat olivat minulle hieno kokemus. Tänä vuonna olen käynyt vain yhdessä paikassa, eräässä musliimitapahtumassa, johon olin kutsuttu puhujaksi. Puhuin itkusta ja rintaa lyömisestä Raamatussa. Oli mielenkiintoista seurata niiden rituaali-itkua ja rintaalyömista Huseinin kuoleman muistoksi.
Varmaan tekisi hyvää minunkin välillä itkeä ja lyödä rintaa. Jos auttaisi.
-
Oli mielenkiintoista seurata niiden rituaali-itkua ja rintaalyömista Huseinin kuoleman muistoksi.
Varmaan tekisi hyvää minunkin välillä itkeä ja lyödä rintaa. Jos auttaisi.
Menee nöyryydestä ohi, mutta oletko tutustunut karjalaisiin itkuvirsiin? Nehän olivat omanlaistaan rituaali-itkua myös. Pidin aikoinaan koulussa itkuvirsistä esitelmää, ja olimme tikahtua nauruun, jonka ulkoinen ilmenemismuoto ei juuri itkusta eronnut.
-
Menee nöyryydestä ohi, mutta oletko tutustunut karjalaisiin itkuvirsiin? Nehän olivat omanlaistaan rituaali-itkua myös. Pidin aikoinaan koulussa itkuvirsistä esitelmää, ja olimme tikahtua nauruun, jonka ulkoinen ilmenemismuoto ei juuri itkusta eronnut.
Kun liikuin Turun yliopiston uskontotieteenlaitoksella oli kyllä joskus puhetta itkuvirsistä. Olen usein ajatellut Suomen kulttuurin lähestyvän raamatullista, jossa on sentään valitusvirsiä. Onko itkuvirsi nöyryyden ilmaisu, en tiedä. Ei ole mielestäni nöyrä aina valittaa, ainakaan puolison kuullen.
-
Kun liikuin Turun yliopiston uskontotieteenlaitoksella oli kyllä joskus puhetta itkuvirsistä. Olen usein ajatellut Suomen kulttuurin lähestyvän raamatullista, jossa on sentään valitusvirsiä. Onko itkuvirsi nöyryyden ilmaisu, en tiedä. Ei ole mielestäni nöyrä aina valittaa, ainakaan puolison kuullen.
Itkuvirret on alunperin oma kulttuurinsa Karjalan ortodoksien keskuudessa. Myöhemmin sana on on saanut sivumerkityksiä. lisää löytyy https://fi.wikipedia.org/wiki/Itkuvirsi
-
Jumala antaa armon niille jotka ovat omasta vapaasta tahdostaan päättäneet noudattaa niitä sääntöjä jotka Jumala on laatinut. Jumalan valtakunta on jossakin määrin verrattavissa Suomen Valtioon. Jos kansalainen ei noudata lakeja joita vallassa olevat ovat säätäneet niin heidät erotetaan yhteiskunnan normaalista elämästä sen ulkopuolelle (laitetaan vankilaan). Samoin on Jumalan Valtakunnassa. Jos kansalainen ei tahdo elää Jumalan itsensä asettamien sääntöjen mukaan niin Jumala erottaa hänet valtakuntansa muista kansalaisista, niin kuin Raamattu sanoo: "poista paha keskuudestasi" ja "heittää äärimmäiseen pimeään", valtakuntansa rajojen ulkopuolelle. Siellä on paljon toisia samanlaisia joille oma tahto oli laki.
-
Minkä kirjoitin, kirjoitin suhteestani uskoon.
Järkeä koetan käyttää kodin askareissa ja taloudessa . Tunneminäni kohtaan kun olen yhteydessä Jumalaan ja taiteisiin.
Ja juuri siihen vastasín. Ihminen voi vatvoa ominaisuuksiaan loputtomiin. Olen tällainen ja sillä perusteella. No nyt taas minä tuollainen ja sen takia. Se käy ajan mittaan hyvin raskaaksi, ja useimmiten juuri jos siihen vielä liittää Jumalankin. Vaikka en voi sinun osaltasi ottaa kantaa tietenkään.
Muistan vanhan heiton: Terveyttä kaikille vuoteen 2000 - joka jatkui vaihtoehtoisesti joko "ja ikuinen elämä vuoteen 2010 tai osuvammin "ja diagnoosi kaikille vuoteen 2010"
Jos siis, jos toisin ajoin muistan viisausrunon "kuka minä olen" ja sen lopulta toteamuksen ettei sillä ole mitään merkitystä, ainoastaan tällä on: Sinun minä olen, Jumalani, silloin on parempi oloni. Samoin toisin ajoin lohdutan itseäni viisausajatuksella siitä, kuinka mestarit, vaikka heidän taulunsa olivat hyvin kansoitettuja, eivät maalanneet ainuttakaan hahmoa, mitättömintäkään, tarkoittamatta sillä jotakin. Tai että eihän se sovi, hirveää ylpeyttä luulotella että Jumala piittaisi yksittäisistä ihmisistä joilla jo muutenkin on kaikki hyvin... Palasi mieleeni jokin virsi: Tule kanssani, herra Jeesus. Siinä pyydetään peräti samaa kuin pyytäisin mielelläni.
Lopulta syvintä levollisuutta ja rauhaa sittenkin olen elänyt todeksi niinä Jumalalle kuulumisen ja siihen nojaamisen aikoina. Yleensä olen sitten joko saanut kuullakseni esitelmän kuinka väärin ajattelen tai mennyt tyhmyyksissäni kysymään - no, hädässä sen käsittää - ihmiseltä jotakin, ja kuullut ettei JUmala voi mitenkään minusata piitata, se on jotakin omituista johdatusoppia että jos onkin muuttanut väärälle kadulle tapahtuu sitä ja tätä hirveää ja siihenhän on täysin mahdotonta selittää, ettei ole koskaan ajatellut niin.
Ajatus ihmisestä väleissä Jumalan kanssa ihan yksittäin ei mahdollisesti edusta herännäisyyttä, minulle on yksi ja sama mitä se edustaa. En minä tiedä kuka niin edes opetti lukuunottamatta Docensia, joka nyt ylipäänsä oli ensimmäinen jonka kristinuskon selityksestä sain selvää. Sen vain tiedän etten ole kuin hyvin onneton muutoin.
-
Jumala antaa armon niille jotka ovat omasta vapaasta tahdostaan päättäneet noudattaa niitä sääntöjä jotka Jumala on laatinut. Jumalan valtakunta on jossakin määrin verrattavissa Suomen Valtioon. Jos kansalainen ei noudata lakeja joita vallassa olevat ovat säätäneet niin heidät erotetaan yhteiskunnan normaalista elämästä sen ulkopuolelle (laitetaan vankilaan). Samoin on Jumalan Valtakunnassa. Jos kansalainen ei tahdo elää Jumalan itsensä asettamien sääntöjen mukaan niin Jumala erottaa hänet valtakuntansa muista kansalaisista, niin kuin Raamattu sanoo: "poista paha keskuudestasi" ja "heittää äärimmäiseen pimeään", valtakuntansa rajojen ulkopuolelle. Siellä on paljon toisia samanlaisia joille oma tahto oli laki.
Tähän vastaisin, että ihmisen on ilmeisesti aika mahdotonta hyväksyä ketään armahdettavaksi.
Menepä kysymään minkä hyvänsä kirkkokunnan tai herätysliikkeen edustajalta, niin suuri tseeffi toteaa että kyllähän Jeesus Kristus, mutta...
a) on sinun kuuluttava ainoaan oikeausjkoiseen kirkkoon
b) on sinun kuuluttava vielä oikeauskoisempaan kirkkoon
c) on sinbun tehtävä vapaantahdonratkaisu ja tultava uskoonb
d) käytävä uskovien kasteella
e) luotettava pelastusvarmuuteen
f) kuljettava alatietä
joista suuresta osasta siis sinun ei tarvitse ymmärtää mistä puhutaankaan.
Tämä vaikuttaa nyt vain ihmiselle ominaiselta tavalta ajatella. Mietin toisinaan onko mukana syvää vihaa. Sitä ei ainakaan saa noin vain mennä armahtamaan. Tai jotain muuta mihin ihminen kykenee. Se sai jo maan päällä liikaa elämän hyvyyksiä. Kitukoon nyt edes kiirastulessa.
Jumalan ajatukset ovat korkeampia kuin ihmisen, niin paljon ylempänä kuin taivas on maasta, enkä tämän enempää taida tähän osata vastata joten keskustelun jatkaminen saattaapi olla turhaa noista armon erhdoista. Välillä minä arvelen että syyslehti lepattaa vähän härnätäkseen eikä usko itsekään juttujaan... :100:.
-
Vahvaa uskoa meiltä tuskin löytyy, eikä ainakaan sellaista että pystyisimme
täyttämään kanssaihmisten esittämät haasteet ja odotukset.
Kuuliaisuutta Jumalan edessä meiltä kysytään.
-
Vahvaa uskoa meiltä tuskin löytyy, eikä ainakaan sellaista että pystyisimme
täyttämään kanssaihmisten esittämät haasteet ja odotukset.
Kuuliaisuutta Jumalan edessä meiltä kysytään.
Olen tätä paljon miettinyt ja tuohon perään vaan joskus jää kuin vanhassa katekismuksesta kysymys, Mitä se on?
Toisten ihmisten toiveita emme kykene täyttämään. Eivätkä toiset meidän. Tästä piti hyvän luennon Lönnqvist viisausmies, professori kai siksi. Silloin puhuttiin psykiatriaan kohdistettuina toiveista.
Sitä kyllä yhä ajattelen ja mietiskelen, että saattaisiko Jumala myös tahtoa että pitäisimme huolta toisistamme täällä. Jos emme tyydytä jokaista toivetta niin ehkei se nyt niin mitään, mutta on vakavia tarpeita joista löytyy sisältöä käskyistä aika johdonmukaisesti, ei pitäisi tappaa, varastaa, sotkea kenenkään avioliittoa, puhua perättömyyksiä ja kateuttaan sopii hieman hillitä.
Usein viha, vaikeasti anteeksiannetut loukkaukset ja kateus johtavat siihen että me toimimme tuhoisasti täällä muita ihmisiä kohtaan. Tai emme ainakaan hyvin.
Tiedä antavatko ne kolme ensimmäistä käskyä jotakin apua viiden seuraavan noudattamiseen?
-
Leena, hyvin sanoit tuossa, herättelit ajatuksia.
Kyllähän meitä kehotetaan kantamaan toistemme kuormia, rukoilemaan toistemme
puolesta, lähimmäisenrakkaudesta myös puhutaan.
Jumalan edessä elämme armon varassa. Silti Jumala rakastaa meitä, antaa synnit
anteeksi ja upottaa ne meren syvyyteen.
Mites ihmisten kesken?
Usein käy niin että syntejä kalastellaan, ei unohdeta, käsitellään kerta toisensa jälkeen,
tätä ehkä myös vatvomiseksi kutsutaan...
Toki välillä on niin että kertaus on opintojen äiti...
-
Vahvaa uskoa meiltä tuskin löytyy, eikä ainakaan sellaista että pystyisimme
täyttämään kanssaihmisten esittämät haasteet ja odotukset.
Kuuliaisuutta Jumalan edessä meiltä kysytään.
En tiedä mitä kaikkea kysellään, mutta joskus, kun oon todennu, ei tästä mitään tuu ja en jaksa enään ees yrittää, niin tuntuu kuin alkaisi tulla toivoa ja tunne, että no ni nyt oot vihdoin tajunnu ja alkanut taas toivo toivottoman täyttää.
Iso on uskon salaisuus !!
-
Kuuliaisuus viittaa kuulemiseen ja kuuntelemiseen. 'Eikö sana kuulu?' Mikä ero on tottelevaisuudella ja kuuliaisuudella? Onko siinä kysymys samasta kuin lain kirjaimen ja hengen erossa? Jeesus moitti kirjanoppineita ulkokultaisiksi ja Pavali sanoi kirjaimen tuovan kuolemaa ja Hengen elämää. Onko kuuliaisuus Jumalalle siis sitä, että kuuntelee lain yksittäisten käskyjen ja kieltojen takaa kuuluvaa Jumalan hyvän tahdon ääntä?
-
Minulle tottelevaisuus on käskyn noudattamista halusipa tai ei. Kuuliaisuus perustuu vapaaehtoisuuteen ja sisältää hyväksymisen. Ehkä rakkaudenkin.
-
Niinpä!
Tottelevaisuus lienee tosiaan enempi hetkellistä, tiettyyn tehtävään, asiaan, pyyntöön
liittyvää...
Kuuliaisuus jatkuva ja pysyvämpi olotila, asenne, valmius, herkkyys...toki vahvuuskin....
-
Kuuliaisuus jatkuva ja pysyvämpi olotila, asenne, valmius, herkkyys...toki vahvuuskin....
Eihän herkkyys heikkoutta olekaan.
-
Aivan... :eusa_angel:
Ihmisten keskuudessa lienee liian vähän näkeviä silmiä ja kuulevia korvia.
-
Kuuliaisuus viittaa kuulemiseen ja kuuntelemiseen. 'Eikö sana kuulu?' Mikä ero on tottelevaisuudella ja kuuliaisuudella?
Minun sanavarastossani noilla kahdella ei ole mitään eroa, ja "eikö sana kuulu?!" on se lause, jota äkäiset vanhemmat käyttävät, kun lapsi ei tottele.
-
Minun sanavarastossani noilla kahdella ei ole mitään eroa, ja "eikö sana kuulu?!" on se lause, jota äkäiset vanhemmat käyttävät, kun lapsi ei tottele.
Kas, saavuin paikalle kirjoittaakseni nämä sanat, ne olivat jo kirjoitetut. Synonyymejä ne ovat, kuuliaisuus hieman vanhempi. Ja tuo eikö sana kuulu on täälläkin monesti kerrottu vanhempien kommentti... Jatkuu joskus että vai eikö se tehoa.
-
Tämän otsikon jälkeen taitaa sopia kuin selitykseksi ja miksi ei anteekdipyynnöksikin tuo hitaasti hiipinyt körttien vierastus, lähes pelko. Minun oli kertaalleen saatava kertoa hieman enemmän ensikosketuksesta herännäisyyteen. Loukkasi tai ei. Ja nyt aivan rehellisesti täällä olen monesti kirjoittanut körttiläisyyden ohittavan kristinuskon.
Ehkä ei minusta ole sitoutumaan mihinkään normistoon.
Vaikein oli tietenkin tuo täyslaidallinen siitä, kuinka Jumala ei johdata, ei ole kiinnostunut yksilöstä. Ei muutoin, mutta se osui hyvin huonoon hetkeen.
Jollakin tavoin minulle on mahdotonta yliarvostaa myöskään herätysliikkeen suuria miehiä vaikka Pasvo Ruotsalaisen ilmeistä lahjakkuutta voin ihmisenä arvostaa ja ihailla. Sama koskee Laestadiusta tai Johannes Bäckiä, vaikka ajattelisinkin haluavani kuolla samoin kuin hän.
Jokaisessa liikkeessä on paljon minäitten ihailua ja oman kasvun arviointia juuri sen ryhmän normiston mukaan. Ja toisinaan ei jaksa ---- tai alkaa liiaksi ihmetellä, mitä Jumala mahtaa tuumia meidän kiihkeästä surullisuudestamme ja synnintuntoräpistelystämme, jos hän antaa suuren ja hyvän lahjan, jonka pohjalla lopulta toisinaan mietin, Hän tahtoisi ihmisen, joka tästä kuulee, olevan onnellinen!
Enkä takuulla pärjäisi evankelisten seurassa, koska ei minusta olisi pakottamaan itseäni siihenkään. Ei mihinkään.
Tietysti tuo uupumus saattaa vaikuttaa mutta ihmettelen. Joskus saattaa väsyttää niin, että on mahdotonta rakentaa enää tästäkin tehtävää, kuinka olla Jumalan kanssa jos Hän kerran ei minun kanssani ole, kun ammattina on synninsurija.
Hyvä jos jaksaa edes joskus auttaa jotenkin noita pakolaisia, ja sielläkin täytyy todeta ettei tajua nitä tuo kivaa kivaa hihkuminen tarkoittaa ja kenellä on kivaa, kun se kohtelu toisinaan on niin tätimäistä, ja on ainut koko ryhmästä joka sanoo ettei niillä ainakaan ollut kivaa joita me opetettiin kun ne osasi jo ne talo koulu auto bussi joita jankattiin.
Mitä sitten, kun ei jaksa synninsurra? Tiedän litanian joka päättyy että .... Täytyy vain sairastaa. Mutta sepä ei toimi tässä. Tavoitteenaan on jälleen ponnistaa kohti sitä synninsurijahommaa.
Miksi?
Jos surettaa niin surettaa, ja kovasti hyvä olisi jos korjaisi rikkomansa, siis että surettaisi ja harmittaisi tarpeeksi. mutta siksi! itseisarvoa sillä ei ole enempää kuin jakauksen paikalla.
-
Ohhoh! Minä olen itseni kanssa samaa mieltä.
Se tapahtuu harvoin.
Synninsurulla on jokin tarkoitus, itseisarvoksi pakotettuna siitä on tullut yhdenlaiset pyhityksen portaat. Tunnen siviilistä, tätä saittia täysin tuntemattoman muutaman henkilön, joita vilppi kyllä harmittaa, mutta ei niin paljoa että he korjaisivat aiheuttamansa sotkut. Ja itse kun ajattelen että kyky kokea syyllisyyttä on annettu sen tähden!
Juttelin pitkään hyvän entisen työkaverin kanssa kun soitti, ja paljon näitä siksi mietinkin.
Heitä hävettää, käsitänhän minä, mutta en saa aikuisia ihmisiä tajuamaan, että tuo primitiivisempi tunne usein huojentuu siinä samalla kun he ovat sen edessä levollisia että kehtaavat myöntää erehtyneensä, rikkoneensa ja olevansa siinä ihan tavallisia ihmisiä.
Toisaalta käsitettävä on että joku ottaa siitä astalon talteen lyödäkseen: Mutta kun itsekin tunnustit että erehdyit silloinkin! Siihen ei voi kuin äkkinäinen mykistyä! Kuinka joku tohtii toimia noin? Siinä pitää kai sanoa että esittäisi vastakysymyksen: Ja sinäkö et? Puhutko nyt totta? Eikö sinua hävetä valehdella?
Minä palaan siihen, missä jäin mietteisiin, eli jankunjankunsuru. Masennukseen taipuvainen suree silloinkin, kun armahduksen ilo saattaisi hieman helpottaa oloa. Saattaisi. Trauman kokeneelle ikivanha perusapu on tietoisuus siitä, että traumalla on myös todistaja: Jumala näkee. Sitä kohti kulkeminen auttaa myös antamaan anteeksi.
-
Nöyrä ottaa kiitollisena lahjan vastaan! On ylpeyttä kääntää sille selkänsä, mitä Jumala hyvyydessään antoi koko maailmalle.
-
Olen nöyrin körtti.
-
Minä olen ehkä toiseksi nöyrin, armoa.
-
Minä taas olen kiivas ja kiukkuinen, ylpeä, suulaskin pikkuisen, ja Isä tietää muun kaiken. Että tällainen nöyryys minulla. :107: :eusa_pray:
-
Ottamatta kantaa siihen, onko kristillinen kirkko nyt juutalaisten lisäksi tai sijasta Jumalan lauma, tarkoitukseni on sanoa, että armossa on muusta kysymys kuin pelkästä tuomitun armahduksesta.
niin kai, mutta milloin välittäisi itsestään ja vain armahduksesta tuo selitys on liian teoreettinen ja armo sitten ohittaa kuulijan kauniisti ja armosta puhuva tulee maininneeksi, mikä ikävintä, ettei se mitään yksilön armahdusta tarkoita. Tämä sopii teoreettiseen keskusteluun kyllä, itse mokaan juuri tällä kohdin joka kerran. Eivät ne minulta kyselijät ole muuta tainneet haluta tietää. He ovat armahdettuja mikä merkitsee että...
-
Kuuliaisuus viittaa kuulemiseen ja kuuntelemiseen. 'Eikö sana kuulu?' Mikä ero on tottelevaisuudella ja kuuliaisuudella? Onko siinä kysymys samasta kuin lain kirjaimen ja hengen erossa? Jeesus moitti kirjanoppineita ulkokultaisiksi ja Pavali sanoi kirjaimen tuovan kuolemaa ja Hengen elämää. Onko kuuliaisuus Jumalalle siis sitä, että kuuntelee lain yksittäisten käskyjen ja kieltojen takaa kuuluvaa Jumalan hyvän tahdon ääntä?
Jumalan tahdon toteuttaminen ja farisealaisuus on mielestäni kaksi eri asiaa. Farisealaisuus, josta jeesuskin puhuu on juuri tuota kirjanoppineisuutta josta puuttuu kuitenkin aito armo ja henkilökohtainen suhde korkeimpaan.
pelkkä lainkirjaimen noudattaminen ei mielestäni edusta kuuliaisuutta itsessään, vaan sen ilmentymä on ehkä kuitenkin enemmän henkilökohtaisessa ymmärryksessä ja katumuksessa.
Ihminen ei itse armostra voi päättää eikä sitä kuka pelastuksen saa ja kuka ei. Sen päättää taho jonka tahtoa voimme toteuttaa, mutta emme toivomaksemme sanella.
-
Mitä kauemmin tässä tallustelee sitä enempi sitä huomaa olevansa mahdoton mihinkään, kuin armon alla olemaan.
Jumalan tahdon toteuttaja, Kuullostaa ihan kauhealta ja mahdottomalta vaatimukselta.
-
Vanhan Siioninvirren sanoin, jotka löytyvät linkin sivulta kun klikkaa Näytä lisää kohtaa;
https://youtu.be/v46A8r1Tmio
-
Jumalan edessä on nöyrryttävä, ihmisten edessä ei pidä nöyristellä.
-
Näin; https://www.h-y.fi/513-virret-131-140#137
-
Jumalan edessä on nöyrryttävä, ihmisten edessä ei pidä nöyristellä.
Niin. Aika vaikea rasti, kun miettii tarkemmin. Nöyryys toisen ihmisen edessä se vasta haaste on. Ja mikä on ero nöyristelyyn? Teeskennelty nöyryyskö? Edessä yhtä ja takana toista?
Luulen että joskus ripaus huumoria oman itsen edessä vahvistaa mieltä niin, että toinen näkökulma tai itselle täysin mahdoton suhtautumistapa voidaan ottaa mietittäväksi. Ajattelen sitä nöyryydeksi toisen ihmisen edessä. " Niinkin, en tiennyt, voidaan nähdä näinkin". Nöyrän maailma ei ole mustavalkoinen eikä hän ikinä putoa korkealta.
Paaviketjun mietteissä tuo paavi jota kutsuttiin Johnny Walkeriksi eli Johannes XXIII (apua) joka muistetaan Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen koolle kutsumisesta ja ekumeenisesta kiinnostuksesta: ... usein muistutan itseäni, älä ota itseäsi niin tärkeästi... :kahvi:
Hänestä jäi monta hauskaa kaskua. Kerran oli kävellyt eräälle sairaalalle ja pyrkinyt sisälle ovipuhelimesta, johon vastattiin " täällä Herran sisarten ylisisar" johon Johannes vastasi "Täällä vain Jeesuksen Kristuksen palvelijain palvelija" jota paavi määritelmällisesti myöskin on.
Hänen tilannekomiikan tajunsa auttoi monessa kiperässä kohdassa ja teki hänestä erittäin rakastetun ihmisen. Todella rakastetun; ei sellaista näennäisesti rakastettua jolloin kyseessä on kuin sotilasliitto yhteistä vihamiestä vastaan tai yhteisen mielipiteen puolesta.
-
Jumalan edessä on nöyrryttävä, ihmisten edessä ei pidä nöyristellä.
Kyllä minun täytyy kuitenkin todeta, että on näkökulmia joista nopeasti näkee, tuo on väärin, tuolle näkemykselle en voi tehdä tilaa, ja tietysti nyt ajattelen ystäväämme :026: aawekörtti Dietricus Docensia, joka onkin ottanut tässä pitkät unet. Dietrich Bonhoeffer. :026: edusti varsin viiltävää rehellisyyttä. Vankilakirjeiden alkuperäinen, Eberhard Bethgen valitsema nimi kuuluisi " vastarinta ja periksianto" ja kirjeet on muualla julkaistukin tällä nimellä. Kyllä hän nöyrä mies oli ihmistenkin edessä, muttei luopunut oikeaksi näkemästään milloinkaan.
Nöyristely olisi pelastanut hengen, mutta ei elämää?
Siilirähinä terassilla, täytyy mennä.
-
Kyllä minun täytyy kuitenkin todeta, että on näkökulmia joista nopeasti näkee, tuo on väärin, tuolle näkemykselle en voi tehdä tilaa,
Näin myös ajattelen vakaumuksellisena vasemmistolaisena.
-
Näin myös ajattelen vakaumuksellisena vasemmistolaisena.
Samaa mieltä olen minäkin. Liika ylvästely vain johtaa sosiaalidarwinistiseen ajatteluun jossa mennään aina oma ego edellä.
-
Mun uusi idoli :)
http://stm.fi/blogi/-/blogs/aikuisia-ilman-titteleita-?_33_redirect=http%3A%2F%2Fstm.fi%2Fblogi%3Fp_p_id%3D33%26p_p_lifecycle%3D0%26p_p_state%3Dnormal%26p_p_mode%3Dview%26p_p_col_id%3Dcolumn-2%26p_p_col_count%3D3
Maria Kaisa on kuin körtti :) Nöyrä pieni ihminen, isolla lämpimällä sydämellä ja alatien kulkija asenteella, vaikka voisi olla iso kenkäinenkin :) Ei ihme että körttejä valitaan useasti johtoon :) Paitsi mua körttiä ja en haluaisikaan, eikä musta olisikaan