No voehan nenä, kun Islanti meni häviämään Nigerialle....
No, Nigeria saisi samaan syssyyn voittaa Argentiinankin, kun voiton makuun pääsi...
Vai onko muita mielipiteitä asiasta?
On minulla. Olen samaa mieltä.
En oikein tiennyt, kumpaa olisin kannattanut. Ehkä olin lievästi Nigerian puolella, koska Islanti oikeastaan pääsi koko kisoihin tuomarivirheen ansiosta. Mutta ennen muuta toivoin, ettei tulisi tasapeliä. Näin, jotta Argentiinalla olisi jatkossa tukalampaa. Haluan vaihtelua kärkimaihin ettei ole aina ne samat!
Serbia - Sveitsi oli muuten hieno peli, paitsi tuomarityöskentely. Minusta Serbialle olisi kuulunut jopa rangaistuspotku tilanteesta, jossa kaksi sveitsiläistä roikkui Mitrovicissa niin ettei tämä päässyt puskemaan. Sveitsin kummankin maalin teki albaanitaustainen pelaaja, joten ehkä oli poliittisiakin jännitteitä matsissa mukana. Sveitsin joukkueessa taitaa kyllä serbialaistaustaisiakin olla.