Olisiko aika kerrata herännäisyyden historiaa?

[Leena]

Näköjään olen kirjoitellut etupäässä asian vierestä tänne. Pari havaintoa tekisi mieleni tuoda.

Pitkään kuvittelin että huonouden valittaminen on pelkkää brassailua, mutta entäs, kun kokee itsensä todella sen sortin epäonnistujaksi, ettei pystyisi muuhun. Ja kyseessä on joka tapauksessa tunne, eli minut kaiketi on kutsuttu toisten minua tarvitessa siirtämään omat tunteeni syrjään. Ei niissä ympärivuorokautisesti sovi piehtaroida jos jaksaisi vähän muuta tehdä.

Mutta suhteessa Jumalaan ei valitettavasti ole minulla muuta, kuin armon ikävöinti. Ja mitä kummaa minä teen, jos asiat vain ovat niin? Siksi juuri nyt minun on paha olla seurakunnassa jossa kaikki ovat esimerkiksi menneet vaikeuksien läpi lukemalla jotakin Kiitoskirjas, ja sen kun ylistäneet. Joskus on aivan totta vaikea lähestyä Jumalaa kun on tyrinyt oikein kelpo tavalla. Silloin minun on helpottavaa veisata Siionin virsiä.

Minkälaista lienee ollut herännäisyyden ennen, kun se meillä tulikin vain ilmapiirissä ja joissakin asenteissa. Ainut minkä äitini oikein kielsi oli Vapaakirkko. Hän selitti, että opettavat JumalSta toisin kuin toivovat minun oppivan  -  paikallistasolla siihen aikaan kiihkeää voiton teologiaa.

[Riitta-mummi]

Hyvä huomio oli äidilläsi sinulle antaa. Miksi meidän pitäisi olla "Voittajan puolella", kun Kristus on häviäjän puolella.
...
Mestari Eckhartin opetuksissa on todella mielenkiintoisia ajatuksia Jumala-ihminen yhteisyydestä. Jumala on se mitä minä olen, jos minä olen Jumalassa olemme yhtä.
Tällöin emme ole ulkoisen lohdutuksen tai muun kaipaamisemme varassa, sillä kun meillä on yhteys keskenämme Jeesuksen Kristuksen veri puhditaa meidät. Syntisyys on tarpeellinen opastaja.

Eckhard pitää keskeisenä omasta tahdosta luopumista, vaatimuksista puhumattakaan. Itseen kohdistuvat pyynnötkin pitää jättää, sillä kyllä Jumala tietää.
...
Tämä tuli tähän ikäänkuin Leenan inspiroimana. Tosin mielestäni Paavo Ruotsalainen oli oivaltanut nämä myöskin Eckhardtia tuntematta.

[juhani]

Mestari Eckhart on ollut minulle paremmasta päästä mystikkoja. Mm. Luther, Paavo ja ennen muuta WNiskanen ovat pitäneet hänen ajatuksiaan läsnä nimenomaan käsiteessä "omasta tahdosta luopuminen". Eivät he tunteneet Mestari Eckhardtia. Hän sanoi vielä, että Jumpun kiroaminen on hyvää jumalanpalvelusta. Hän oli hurskas.

[PekkaV]

   Yöllä olin hyvässä jumalanpalvelussa.

[Riitta-mummi]

   Yöllä olin hyvässä jumalanpalvelussa.

Olen onnellinen kanssasi. Siitä.

[Viisveisaaja]

Tää körttiteologia taitaa olla mulle liian vaikeaa.

Suruttomuus on pahe ja enempi kärsimys on ilomme.

Kuitenkin kun luen Raamattua, niin iloa vaan tulee.
Kun rukoilen, niin taas tuun iloisemmaksi ja vitsailemammaksi.
Jos oikein paastoan ja tuumin pääsiäisen kärsimyksiä, niin lähimmäisetkin ihmettelee miksi oot niin iloisen näkönen?

Jotenkin ei vaan tuu sitä alavirettä, vaikka kuinka totisena yritän vaeltaa.

Jopa siionin virret saa joskus iloiseksi,. Oikeasti olen sitä mieltä, että ilo ja suruttomuus ei ole oikein.
Ei oikein toimi nyt nää jutut mussa.

Nämä mustapukuiset ja nöyrät vaatimattomat körtit mitä olen tavannut omaa iloa ja huumoria paljon enempi kuin ns, vapaat karismaatikot.
Iso on salaisuus tässäkin

[Viisveisaaja]

Hyvä huomio oli äidilläsi sinulle antaa. Miksi meidän pitäisi olla "Voittajan puolella", kun Kristus on häviäjän puolella.
...
Mestari Eckhartin opetuksissa on todella mielenkiintoisia ajatuksia Jumala-ihminen yhteisyydestä. Jumala on se mitä minä olen, jos minä olen Jumalassa olemme yhtä.
Tällöin emme ole ulkoisen lohdutuksen tai muun kaipaamisemme varassa, sillä kun meillä on yhteys keskenämme Jeesuksen Kristuksen veri puhditaa meidät. Syntisyys on tarpeellinen opastaja.

Eckhard pitää keskeisenä omasta tahdosta luopumista, vaatimuksista puhumattakaan. Itseen kohdistuvat pyynnötkin pitää jättää, sillä kyllä Jumala tietää.
...
Tämä tuli tähän ikäänkuin Leenan inspiroimana. Tosin mielestäni Paavo Ruotsalainen oli oivaltanut nämä myöskin Eckhardtia tuntematta.

Nyt on Riitalta ja Juhanilta, niin hyvin mainostettu, että pitteepi kyseisen miehen tai naisen kirjallisuuteen tutustua. Pääsiäisenä ois aikaakin paremmin.

Toivottavaksi vetää vakavammaksi, eikä niinkuin Paavon opetukset iloisemmaksi..

[vn]

Körttiteologia välillä mietityttää.
Paljon olen täällä foorumilla lueskellut, aika paljon on sellaista mistä en ymmärrä.
2-3 kertaa olen herättäjäjuhlilla käynyt, ihan hyvänä kokenut, taas ymmärrykseni puitteissa.
Siionin virsiä on ihana veisata suurella joukolla, pienissä ryhmissä, yksinkin.
Ja kuunnella vaikka Histan veisaajia tai Tellua.

Itselläni nousee joku kysymys:
Puhutaan joukkoon rakastamisesta, sen jotenkin ymmärrän.
Mutta löytyykö "hätää sieluista", aitoa rakkautta, evankelioivaa kehoituksen ja rohkaisun sanaa?
Tunnustetaanko Raamatun Sanaa, arvovaltaa, Pyhän Hengen vaikutusta ihmisessä yksin ja yhteisönä?
Onko suvaitsevaisuus liian laveaa? Onko mikään enää syntiä?

[1944]

Minulle on tärkeätä se, etten menisi "asioitten" edelle yrittämällä olla omavoimainen, en pienenä mitään voi, synti kulkee mukana. Hissun kissun.

[Riitta-mummi]

Oikein sanoi 1944.  Ei körttiläiseksi tulla haluamalla tai yrittämällä. Ja meitäkin on moneksi.

[Mirjami]

Minulle on tärkeätä se, etten menisi "asioitten" edelle yrittämällä olla omavoimainen, en pienenä mitään voi, synti kulkee mukana. Hissun kissun.

Oikein sanoi 1944.  Ei körttiläiseksi tulla haluamalla tai yrittämällä. Ja meitäkin on moneksi.

En tiedä itkiskö vai nauraisko. Tässähän kaksi körttiä antaa hyvän näytteen miten tyylikkäästi ohitetaan itse kysymys ja ikäänkuin ylhäältä päin neuvotaan "miten minä"- tyylillä.

Käsittääkseni vn ei ole edes pyrkimässä körtiksi sen kummemmin. Ei tarvise olla körtti  ollakseen kristitty. Vn:lla on laaja-alainen kokemus eri herätyliikkeistä, mikä on rikastuttanut hänen tietämystään sen suhteen.  Hän myös hyvin "laitimmaisen tuntoisena" tai "kyselevällä mielellä" on ollut palstalla kommentoimassa.

Jospa nyt vain vastattaisiin niihin esitettyihin kysymyksiin, mitkä on käsittääkseni tarkoitettu ihan yleisellä tasolla mietittäviksi. Eikä hänen henkilökohtaisesta uskonelämästään

[1944]

Saa tehdä molempia. En puhu toisesta. Ei minulla ole sellaisia valtuuksia.

[Mirjami]

Mietitkö millainen olo tuollaisista vastauksista tulee? Eikö se ollut se körttien pääpointti rakastaa lähimmäistäs niinkuin itseäsi. Miten se näkyy tuossa vastauksessa? Jää ymmärtämättä. Näen moisen vastausen vain hienovaraisena vihjailuna. Ja käännettynä tuo vastaus on luettavissa niinkin päin, että hoksaa nyt omavoimaisuutesi. Mutta tyylinsä kullakin.

[Riitta-mummi]

Minun ymmärtääkseni vn on halunnut tulla körttiläiseksi. Niin se ei onnistu.

Körttiläiset eivät , käsittääkseni, myöskään vastaa kysymyksiin jotka koskevat toisen uskovaisen henkilökohtaisia uskonasioita.  Siinä on kaiketi syy miksi Mirjami ei myöskään ole saanut kaipaamiaan vastauksia. Minä olen ns. uus-körtti ja vanhaa hapatusta on vielä taikinassani, siksi olen vastaillutkin. Olenhan itsekin erkaantunut muista suunnista.

Vn on nyt muutaman vuoden puhunut syntisyydestään, voimattomuudestaan ym sellaisesta johon meistä ole auttajaksi. Osoite on annettu kaikille.

Körttiläiset käyvät kirkossa, seuroissa, Juhlilla ja Veisuissa. Muuten elävät kuten maailmassa eletään. Osallistuvat yhteiskunnallisiin asioihin, kulttuuriin tai vaikkapa painiseuraan.

Itselleni olen kaiken edellä kertomani ja paljon muutakin kokenut parhaaksi tavaksi olla ihminen ja lähimmäinen. Kun en kertakaikkiaan ole hyvä, hellä enkä hurskas.

[1944]

Ettet nyt vikoile. Körtille on Raamattu tärkeä. Suvaitsevaisuuttamme pidetään liian laveana. Synti on mukanani. Pienen elämäni olen tässä liikkeessä kulkenut. En kirjoittele yleensä pitkästi, ei minulla ole tarvetta evankelioida ketään.