Sisältöä haluan etsiä ja löytää...kunpa ei hukkuisi omavoimaisuuteen...omaan heikkouteen...
elämän murheisiin...pääasia tulisi säilyä kirkkaana...puhtaana...mistä sen löytää voisin...
Kristus nousi kuolleista. Eikö se ole se kirkas tosiasia, jolle muu rakentuu?
Aivan, kuin joka herätysliikkeellä ja kirkollakin olisi se oma "muttansa" - kyllähän Jeesus Kristus, mutta...
-sinun on kuuluttava oikeaan kirkkokuntaan
-sinun on käytävä ripittäytymässä säännöllisesti
-sinun on tehtävä vapaantahdonratkaisu ja tultava uskoon
-sinun tulee rukoilla polvillasi
-sinun on saatava synninpäästö oikean liikesuunnan edustajalta
-sinun on varottava omavoimaisuutta ja hengellistä ylpeyttä
'
Samma på svenska:
Alttid du syndar du ska lägga rätta handet till exempel pä vänstra, utan att kryssa de - så blir du lätt stolt över ditt fromhet -
joista jokaista yhdistää sama tasainen kuvitelma, että ihmisellä olisi valuuttaa lunastaa sielunsa Tuonelasta.
En oikein koskaan käsitttänyt, mikä siinä oli mantran hokemista: Uskova seuraa, seuraaja uskoo.
Kristus kutsui seuraamaan itseään. Seurakuntanuorissa mietimme, että uskaltaako sitä mitään hyvää tehdä, ketään auttaa, siinähän jos missä rupeaa elämään "tekojen varassa". Silloin räjähdin kyllä ilman epilepsiaa, ja totesin, että eiköpä Jumalalla riitä konsteja painaa nöyräksi, kauhea ajatella, että ei saisi auttaa vain tuosta mokomasta syystä. Kotona elettiin tilannetta, jossa tarvittiin silloin jokaisen voimia, minun myös. Mietin, juoksenko karkuun, vai jäänkö auttamaan, ja silloin jäin, mutta taisin pelätä itse että tekokristittyä olllaan, kun niin tuohduin.
Aika tavalla samaa puhui Herättäjäjuhlilla unkarilainen pappi. Jos tämä näin tuli selkokielisenä, olen hyvilläni. Hän kertoi ensin Blaise Pascalista ja ritarista, joka mietti, kannattaako Jumalaa ottaa huomioon. Hän tuli kysymään Pascalilta todennäköisyyttä koko Jumalan olemassaololle, no mahdollisuudet ovat 50%/50%.
-Mutta, totesai Pascal, -Jos alat elää sillä olettamuksella, että Hän on, löydät vähitellen yhä enemmän myös Hänen olemustaan - en muista sanatarkasti - mutta toisin kuin ritari tarinassa, hän päätti menetellä toisin. Hän alkoi olettaa, että Kristus todella nousi kuolleista.
Tuosta ajattelin että okei, minä en oikein ole löytänyt uskoa enkä ole tietä etsiessäni kuin hämmentynyt, mutta voihan tuota yrittää. Eletään olettaen, että Kristus herätettiin kuolleista.
Se tekee hänestä koko lailla enemmän, kuin yhden ihmiskunnan viisaista opettajista. Silloin hänen opetustensa painoarvo kyllä itselleni huimasti muuttui. Ja käsitin monia hämäräksi jääneitä Raamatun paikkoja joihin oli talletettu Jeesuksen puhetta itsestään, aivan eri tavalla. Eikä koko tuo löytö ollut omani, ei koko ajatus, enkä ymmärrä, kuinka nyt olisin "omavoimainen" tai muutakaan kiellettyä.
oleellista itselleni olisi, että jos - ja KUN - minulle on vaikeata käsittää mitä usko on tai mikä ihmeen temppu pitää tehdä, se kyllä on vain ja ainoastaan Kristuksen seuraaminen. En tiedä sitäkö Pirska alun perin kyselee. Se kai kysyy erinäisistä ihmisjärkeen istuvista ajatuksista luopumista - voisinko säästää maailman hupenevia luonnonvaroja jättämällä yhden matkan väliin tänä vuonna Tai tarvittaisiinko minua? Jos vaikka yrittäisin arjen valinnoissa tehdä oikein? Tuolla miehellä on perhe ja lapsia, jospa torjuisin, vaikka olenkin ihastunut, no, nuo keljuilivay minulle, mutta jos antaisinkin asian olla, ja menisin takaisin työhön, olenko itse niin pulmunen etten voi antaa anteeksi kerrassaan mitään...??
Mutten kyllä ymmärrä Jeesuksen vaativan seuraajiltaan kohtuuttomuuksia, katkeroittavaa itseruoskintaa tai kaiken pois lahjoittamista. Hän vetäytyi itsekin yksinäisyyteen saadakseen levätä, ei jättänyt ketään nälkäiseksi, ja eiköpä syönyt itsekin.
