Jaksammeko me toivoa, vaikka näyttäisi, että toivoa ei ole?
Tässä kohdassa pitäisi mielestäni painottaa sellaista näkökulmaa että kun raamatussa julistetaan toivoa sinne missä sitä ei näyttäisi olevan, niin silloin kyse on aina JUMALAN tahdosta ko. asian suhteen. Ihmistä rasittaa se, ettei hän voi tietää mikä Jumalan tahto missäkin asiassa on ja sillä tavalla on vaikeaa, -miltei mahdotonta uskoa ja toivoa kun toivoa ei näytä oikeasti olevan.
Ihminen on kumminkin sillä tapaa hauras olento että se osaa suojella itseään. Tarkoitan tällä sitä, että jos esim. on kuolemansairas ja lääkäreiden antamien faktojen mukaan toivoa ei enää ole, niin jos silloin ihminen alkaa uskoa ja toivoa vastoin "järkeään" ja tosiasioita, ja tapahtuukin se väistämätön, eli ei parannutakaan, vaan sairaus etenee, (anteeksi liian pitkä sivulausehirviö!) -niin silloin on vaara musertua kokonaan ja mennä palasiksi koko ihminen.
Ihmisen on siis mielestäni viisasta varjella itseään moisilta tilanteilta. Jotenkin tuntuu ristiriitaiselta, että toisaalta meidät on pantu elämään elämän normaalien lainalaisuuksien alle ja toisaalta käsketään uskomaan ihmeisiin.
Mielestäni kysymys kilpistyy siihen, että ei kaikki parantumiset, auton saamiset, kesälomamatkat tai onnistumiset tenteissä ole välttämättä aina siten Jumalan tahdon mukaisia että niiden takia muutettaisiin luonnonlakeja. Toisaalta, jos jokin asia taas ns. kuuluu "Jumalan suunnitelmiin", niin silloin se kai on mahdollista, mikäli koko Jumala ja uskonto ei nyt sitten ole pelkkää ihmisten keksimää puppua.
Itseni on vaikea uskoa luonnonlakien vastaisiin ihmeisiin, vaikka raamatussakin on kertomus mm. auringon pysäyttämisestä. Sen ehkä vielä nippa nappa saatan uskoakin, mutta nykyaikana kerrottavista "ihmeistä" en usko yhtäkään. Minusta ne ovat vain ihmisten tulkintoja asioista.
kerronpa tähän lopuksi yhden "ihmeen" jota aikanaan kerrottiin laajsti uskovaisten piirissä:
Eräs (kuinka ollakaan; "eräs"!) mies oli nukkunut talossaan kun oli alkanut tulipalo. Mies ei ollut herännyt mutta vaatteet olivat palaneet hänen yltään, silti mies ei ollut vahingoittunut. Tätä pidettiin suuuuuuuurena "Jumalan ihmeenä ja todistuksena" ja kerrottiin laajasti. No myöhemmin kävi ilmi, että sellaisia vaatteitahan on, jotka eivät pala, vaan ikäänkuin sulavat kuumuudesta ja näin oli mitä todennäköisimmin tällekin kaverille käynyt!
Lisäksi totean, että olen kuullut niin suuren määrän tämänkaltaisia juttuja, että olen tullut siihen tulokseen, että uskovaisetkin keksivät niitä ja tulkitsevat tahallaan "parhain päin". Jopa suoranaisia sepitettyjä valheita on liikkeellä etupäässä kiertävien saarnamiesten toimesta. Niiden, joita jumaloidaan ja palvotaan ja joita tullaan kuulemaan pitkienkin matkojen päästä.
