”PAAVO KIRJOITTI ITSE NÄYTELMÄNSÄ”
Nilsiän tämän päivän
sananmiehillä on
läheinen suhde
körttijohtajaan
Suomen suuriin sananjulistajiin kuulunut Paavo Ruotsalainen (1777-1852) on levännyt haudassaan Nilsiän kirkkomaalla jo yli puolentoista vuosisataa. Tämän päivän nilsiäläisille väkeville sanan miehille, jo korkeaan ikään ehtineelle Matti Pajulalle ja nuorelle Antti Heikkiselle körttijohtaja on silti kuolleenakin melkein kuin lähiomainen, jonka kanssa he pohtivat mielessään jatkuvasti ihmiselle keskeisiä elämän ja kuoleman kysymyksiä.
Pihkatappi-romaanillaan ja Juice-elämäkerrallaan kirjallisen läpimurron tehnyt Antti Heikkinen, 30, kertoo olevansa itse asiassa jopa samaa sukua Aholansaaren isännän kanssa.
Ukko-Paavolla oli yksi poika ja seitsemän tytärtä. Pojan puolelta suku ei jatkunut, kun hän joutui surmatyön kohteeksi, mutta tyttäret menivät naimisiin ja saivat lapsia.
”Justiina-tytär naitiin meille Levämäkeen, ja minä olen laskujeni mukaan viidettä polvea hänestä”, Heikkinen kertoo ja lisää, että ”ei sitä pidetty meillä kotona minään kunniana, päinvastoin”.
Matti Pajula, 79, on syntyisin Nivalasta, joten verisiteitä hänellä ei Ruotsalaiseen ole. Työhuoneestaan Keyrityn kylältä Syvärin rannalta hänellä on kuitenkin kirjoittaessaan suora yhteys puolen kilometrin soutumatkan päässä olevaan Aholansaareen. Eletään kuin naapurukset…
Hengellisessä katsannossa Nivala ja Nilsiä ovat samaa maata, samanoloista herännäisyyden ydinaluetta. Tietysti Pajulan suhde körttijohtajaan on tullut hyvinkin tiiviiksi myös kirjoitustyön kautta, kun hän on 1980-luvulta lähtien luodannut Ruotsalaisen ajatuksia jo viidessä näytelmässä.
Viisi näytelmää yhdestä miehestä on paljon, mutta ei siinä kaikki. Vuoden 2017 herättäjäjuhlille Nilsiään Pajula on valmistelemassa taas Paavosta seuraavaa näytelmää, jonka hän todennäköisesti myös ohjaa. Kaksi sananmiestä yhdistävät voimansa, Heikkinen mainiona näyttelijänä valmistautuu esittämään pääroolia, vanhaa Paavoa.
Pajula sanoo, että hänen iässään on kirjoittamisessa vaikeinta päästä alkuun, itse teksti ei ole ongelma, sillä ”Paavohan kirjoitti itse näytelmänsä”.
Niin Pajula kuin Heikkinenkin näkevät, että herännäisyys, körttiläisyys, on olennainen osa heidän kotiseutujensa sielunmaisemaa. Heikkinen arvelee, että ”moni on täällä körttiläinen tietämättään ja toimii niin kuin Antti Rokka Linnan Tuntemattomassa: asialliset hommat hoidetaan, mutta ei tehdä muuten numeroa”.
Mutta aina on kuitenkin myös niitä körttiläisiä, joille Paavo Ruotsalainen on kuin ”jumala” tai jalustalle nostettu patsas, johon ei ole lupa kenenkään koskea.
Patsas ei kirjailijoita kiinnosta, he haluavat etsiä ihmistä tämän tekojen ja sanojen takaa. Pajula sanoo saaneensa uutta näkemystä Paavoon erityisesti ex-kirkkoherra Pentti Simojoen Ruotsalais-tutkielmasta Ensimmäiset ja viimeiset kiusaukset. Simojoelta hän sanoo saaneensa parhaan selityksen, mitä tarkoittaa esimerkiksi Paavon opetukselle tärkeä ”Kristuksen sisällinen tunto” tai mitä on elää ”armon kerjäläisenä”.
Myös körttijohtajan jälkeenjääneet kirjeet ja saarnat auttavat joka lukemalla ymmärtämään yhä paremmin körttijohtajan olemusta.
Kirjeistä käy ilmi, että Paavo oli paljon lukenut ja paljon asioita pohtinut talonpoika ja joissain asioissa suoranainen nero, kuten jo kansallisfilosofi J.V. Snellman aikanaan aavisteli.
”Eivät Laguksen ja Malmbergin kaltaiset korkeasti koulutetut papit olisi alistuneet uskonasioissa tyhmälle miehelle”, Pajula sanoo.
Paavon ronskia kielenkäyttöä paheksuttiin aikanaan ja paheksutaan joissain piireissä edelleen. Pajula ymmärtää, että körttijohtaja puhui uskonasioista kansan kielellä tietoisesti, tositarkoituksella: ”Mieluummin hänen yleisönsä kuunteli hänen rivouksiaan kuin hänen hurskasteluaan”.
Körttijohtaja ei tyytynyt selittämään kuulijoilleen pelkkää evankeliumia, Jumalan sanaa, vaan otti esille koko elävän elämän valoineen ja varjoineen. Tämä teki Ruotsalaisesta sen ”kahden hiippakunnan piispan”, joksi häntä jo elinaikanaan kutsuttiin. Väkevät puheet eivät saaneet aikaan kuulijoissa vain uskonnollista heräämistä, vaan nostivat myös suomalaisten talonpoikien ja koko maalaisväestön itsetuntoa.
Antti Heikkinen uskoo, että Paavolla olisi sanansa sanottavana myös tämän päivän kirkkouskovaisille: ”Körttiläisyys on suvaitsevaa ja Paavo vapaamielinen mies, joka hyväksyisi varmasti esimerkiksi samaa sukupuolta olevien liitot.”
Paavon myötä Heikkinen sanoo joutuneensa pohtimaan myös omaa suhdettaan uskonasioihin. ”Jos minä joskus lähden vielä opiskelemaan, se on sitten teologia.”
kuvateksti: Nilsiän tämän päivän suurille sanantaitajille Matti Pajulalle (vasemmalla) ja Antti Heikkiselle ovat Paavo Ruotsalaisen puheet ja teot ehtymätön kiinnostuksen ja tutkiskelun kohde. Uusimmat pohdiskelut kuullaan ja nähdään näytelmässä kesän 2017 herättäjäjuhlilla. (s. 12‒13)
