Keskustelu > Seuratupa

ajasta iäisyyteen

(1/28) > >>

vasenkätinen:
Ajattelin kysäistä teiltä mielikuvia kuolemanjälkeisestä elämästä. Taitaa olla toki niin että asia on täysin salattu, eikä ihmisen kannalta ole olennaista ehkä ladata iankaikkisuutta mielikuvilla jne jne. Mutta ainakin minä joskus ajaudun mitettimään tätä iankaikkisen elämän probleemaa ja huomaan pyöritteleväni mielessäni erilaisia ajatuksia. Tyhjyys/täyteys...?

Jukka Kemppinen on sanonut:

"Jos subjektiivinen tietoisuus säilyisi jollain tavalla kuoleman jälkeen, ainakaan minä en haluaisi sellaiseen taivaaseen."

Tässä on jännä ajatus: usein tuonela tai psalmin "hiljaisuuden maa" (Ellei Herra olisi minun apuni, pian minun sieluni asuisi hiljaisuuden maassa... Ps. 94) mielletään täydellisenä tyhjyytenä tai vaikkapa elämän sammumisena, mutta taivas sen sijaan elämän jatkumisena. Kemppisellä ajatus on päinvastainen

En voi tietää, haluaisinko Kemppisen kanssa samaan helvettiin/taivaaseen, mutta olen yleensä taipuvainen kyllä uskomaan, ettei subjektiivinen tietoisuus kuolemanjälkeen säily. Mitäs muut ovat mieltä? Mielestäni ilmaisu "ajasta iäisyyteen" on hieno.

Vasenkätisin terveisin

Pena:
Minä ainakin elän "jälleennäkemisen toivossa" eli odotan jo ennen minua ajasta siirtyneiden tapaamista uudelleen. Se tarkoittaa kai tietoisuuden säilymistä tai syntymistä uudelleen. Leikilläni olen sanonut, että tartun harppuun vain, jos saan soittotunteja Harpo Marxilta.

seppos:
Emme tule koskaan tietamaan mita siella perilla on jos emme paase sinne.
Rajalla kayneet puhuvat valoisasta tunnelista, mutta se on vain tien alku ja loppua ei kukaan tieda. Uskon kuitenkin sen olevan ihanaa, toinen kotimaa.

Johannes:
Itsekin olen joskus miettinyt taivaan olemusta. En ole sen kummempiin johtopäätöksiin tullut, vaan asia on vähän auki. En tietysti meinaa, että koskaan tässä elämässä tietäisinkään, mutta että mitä minä siitä ajattelen. Tällä hetkellä kuitenkin taivas on minulle paikka, jossa kaikki on hyvin, eikä ole mitään huolia. Ja ennen kaikkea; kaikki minulle tärkeät jo poisnukkuneet ihmiset ovat siellä.

Joskus olen muuten miettinyt semmoistakin, että aina kaikissa virsissä ja semmoisissa puhutaan ikuisista taivaan juhlista. Mietin vain, että eiköhän semmoinenkin ole pitemmän päälle aika tylsää.  :lol:  Ei makeaa mahan täydeltä siis. Pienempänä ajattelinkin, että elämä jatkuu taivaassa, kuten täälläkin. Nyt olen kai jotenkin ajatellut, että siellä ei enää tylsisty koskaan, vaan jaksaa aina riemuita. Siis tämmösiä keinoja selvittää itselle asiaa, ettei tuntuisi niin toivottomalta. Lopullista vastaustahan ei kukaan tiedä, mikä onkin jo tullut tässäkin ketjussa ilmi.  :wink:

Lentoaura:
Ajatteluni taustalla piilee alituiseen näkemys, jonka mukaan kaikki on yhtä. Löydän tämän alitajuisestikin useimmista inhimillisistä ja muistakin ilmiöistä. Tämän takia uskon kuoleman jälkeen tulevani osaksi luontoa ja kaiken yhteyttä.

Joo on aika tollainen itäänpäin taipuva ajattelutapa, mutta näin olen pienestä pitäen ajatellut: Kun luonnosta kasvaa, luonnoksi tulee. Ihmisen sielu/henki on varmasti myös osana luonnon sielua/henkeä.
Äiti sanoi että näkee usein Liisa-tätinsä katseen koivunoksien heilahduksissa. Sitä minä tarkoitan.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu