Keskustelu > Seuratupa

Tulkaa kaikki -liike

(1/7) > >>

juhani:
Ei tämä ole konservatiivi-liberation -ongelmaa. Kansankirkkoa se näemmä kannattaa. Se puhuu 3-luokan kansalaisten kannalla kristinuskon ytimessä.
  :wink:

satman1:
Just, tismalleen.


............................................................................................    8)   ............................................................................................

Kauhanen T:
Juhanin viesti johti minut pitkän ajatusmutkan kautta miettimään, miksi meidän on niin vaikea sietää häviäjiä. Luulen että se voisi johtua seuraavista syistä: (Varoitus! Keittiöpsykologiaa - asiantuntijat, älkää lukeko vaan kirjoittakaa itse paremmin!)

Häviämisessä ja alakynnessä olemisessa on oma mentaliteettinsa jossa pinnalla ovat suuttumuksen, pettymyksen, ahdistuksen ja masennuksen tunteet. Ne ovat voimakkaita tunteita jotka yleensä aina johtavat jollain tasolla kontrolloimattomaan toimintaan tai kielenkäyttöön. Niistä puhuminen ja niiden kohtaaminen voi olla joskus vielä vaikeampaa kuin esim. anteeksipyytäminen.

Häviäjän käyttäytymistä ei voi ymmärtää sellainen joka (väh. yksi seuraavista):

A) ei ole itse hävinnyt koskaan

B) ei ole hävittyään pystynyt myöntämään näitä tunteita vaan on kääntänyt tappion mentaalisesti voitoksi hinnalla millä hyvänsä

C) on hävittyään piilottanut nämä tunteet eikä halua kohdata mitään, mikä voisi nostaa ne uudelleen pintaan

D) on hävinnyt niin monta kertaa ettei jaksa tuntea empatiaa toisen vastaavia tunteita kohtaan

Häviäjää voi ymmärtää ihminen, joka on hävinnyt itse, myöntänyt sen, kohdannut siihen liittyvät tunteet ja päässyt jotakuinkin sinuiksi niiden kanssa. Voittaessaan hänellä ei ole tarvetta runnoa hävinnyttä puoluetta maahan, vaan pyrkii ennemmin dialogiin ja yhteistyöhön näiden kanssa.

Asia on pyörinyt mielessäni esim. tulevia suuria seurakuntaliitoksia ajatellen (nämä siksi, että koska kuntarakenne väistämättä muuttuu lähivuosina, pannaan kirkonkin kartta uusiksi). Omassa entisessä kotiseurakunnassani asia on ollut vuoden tapetilla. Tulen jo etukäteen surulliseksi ajatellessani miten kovan kohtelun saavat ne, jotka nousevat vastustamaan oman seurakunnan lakkauttamista (niitä aina löytyy) enemmistön alistuessa välttämättömyyteen. Tai kun jotkut - aktiiviset, asiasta kiinnostuneet, toimeliaat - seurakuntalaiset aloittavat passiivisen vastarinnan seurakuntien yhdistyttyä; riidanhaastajiksi ja hankaliksi tyypeiksi heidät leimataan.

Nähdäkseni kirkolla jos millä pitäisi olla kykyä kohdella häviäjiään kun ajattelee sen lähtökohtaa: pitkäperjantaina Jeesuksen seuraajat olivat todella häviäjän puolella! Olisiko Jumalakin aina häviäjän puolella? Muistelen ukkini joskus tähän tapaan sanoneen.

satman1:
Rakkaat lapset! Aloitin näin, koska jopa yli neljäkymppiset voisivat ikänsä puolesta olla lapsiani, ja teitähän on tällä saitilla, foorumilla lähes kaikki; ja myös siksi, että Herännäisyys yhdistää meitä. Meillä on samat juuret. "Ulkopuolisen" ei kuitenkaan pidä tuntea itseään ulkopuoliseksi, sillä ensimmäisiä, joskaan ei ainoita, edellytyksiä rakkaan hengenperintömme säilymiseksi olette te, joilla ei ole lapsuudesta äidinmaidossa saatua kosketusta liikkeemme henkeen ja vereen. Uutta verta, uutta näkökulmaa me, jotkut monenkin polven körtit tarvitsemme. Sitä me toisaalta saamme kaikesta huolimatta, sillä sen tekee elämä itse. Elämä hajottaa ja kokoaa, virtaa ja huuhtoo. Elämän syyksi on laitettava sekin, että joskus on vaikea nähdä Herännäisyyden linja. Olen kauan sitten kirjoittanut, että osamme on hajaantua kuin akanat tuuleen. Paras meistä lannoittaa maaperän uuden kasvaa.  Tämä näky on hiukan ahdistava. Siksi olenkin lähtenyt etsimään ydintä, mihin tarrautua. Olen saanut huomata, että se on löydettävissä. Enkä epäile hengenliikkeemme kasvumahdollisuuksia. Helppo siihen on uskoa, kun juuret ovat pietismiä, Paavo Ruotsalaista, ukkojen aikaa, Malmivaaroja ja Väätäisiä, Lapuaa ja Nilsiää syvemmällä, Kristuksessa.

Minun piti kirjoittaa olympialaisten lajeista mainitakseni suosikkini. Curling ei ole vielä kyennyt syrjäyttämään perinteisiä. Leikkasin poikasena lehdestä Aulis Kallakorven, Helmut Recknagelin, Hemmo Silvennoisen kuvia, kun he liitelivät ilmassa ilman alastulon ajatustakaan. Suksien tyylikäs asento vierekkäin saa vieläkin V-tyylin viemään ajatuksen varisvainaan vaellukseen. Hyväksyttyäni tässäkin kehityksen ja uusien sukupolvien esiinmarssin muistoni kehykset saavat lisää kullan hohdetta.

Rakkaat Lapset!
Ihanaa on lukea kirjoituksianne, mielipiteitänne, näkemyksiänne maailman asioista. Päällimmäisenä on mielessäni kommentti, mitä mystiikka on: kuunnella, mitä Jumala puhuu. Sitten Hesekielistä käymänne keskustelu. Olen yllättynyt, ja ihastunut sen tuoreuteen ja
vapautuneisuuteen.

Herännäisyys on oppineiden liike. Siksi jänne sen historian alun ja nykyisyyden välillä on pitkä. Sen vuoksi me nuolet lennämme kauas. Maahan laskeuduttuamme emme näe Ampujaa, ellemme pompi terävänä yksijalkaisena tulosuuntaan. Meidän kuvamme Jumalasta on kuva rakastavasta Isästä. Taivaan Isämme on oikeudenmukainen ja siksi joskus ankara. Mehän tiedämme kuitenkin, että heti ankaruuden rinnalla on säälivä, kaiken uhraava Luoja, tuo joskus ruojaksi nimittämäni Kaikkivaltias, jonka painiotteet ja iskut lyövät ruumiin maahan ja hengen pihalle. Mutta sitten! Hän nostaa! Hän vie Korkeuksiin ihanille vihreille niityille, jossa "lampaiden hengityksen vieläkin kuulee" (Saarikoski).

Olen "Tuulen koira". Vaikka isäntä löisi, minulla ei ole muuta turvaa. Katson anoen, milloin saan  nähdä jälleen Hänen lempeät kasvonsa.


...........................................................................................   :lol:   ...........................................................................................

satman1:
http://www.tulkaakaikki.net/ohjelma.html

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu