Pistänpä kaiken purnauksen saman katon alle.
Jos virkamiesten kaavailema kuntauudistus toteutuu suunnitellussa mittakaavassa, niin Pohjois-Karjalaan ei jää kuin kolme kuntaa. Tietysti voi olla järkevää yhdistää kuntia siten, että syntyy oikeasti peruspalveluiltaan ym. toimiva kunta, mutta ihmetellä täytyy, miten Helsingin herrat suunnitteluissaan tietävät tämän ja yleensäkin maakuntien asiat.
Kontiorannan varuskunta lähtee, Ylämyllyhän lakkautettiin jo aikaisemmin. Lisäksi muita täällä olevia valtion palveluita lakkautetaan, en nyt muista nimiä. Maakuntajohtaja Pentti Hyttinen totesikin, että valtiovalta ampuu nyt sarjatulta Pohjois-Karjalaa kohti.
Syksyn kuntavaaleissa keskusta ja perussuomalaiset tulevat saamaan superjymyvoiton. Muista puolueista pahimmat porvarit eli kokoomus ja vihreät kärsivät extrasupertappion. Onneksi täällä ei ole ruotsalaisia. Muka vasemmistopuolueen, SDP:n, alamäki tulee jatkumaan ja oikea vasemmistopuolue eli vas.liittokin häviää vaaleissa, vaikka siellä ei kuntauudistusta kannatetakaan suunnitellussa muodossa ja näin nopealla aikataululla.
Mitä olen täkäläistä mediaa seurannut ja vähän huoltoasemajuttuja kuunnellut niin maakunnassa elää nyt kapinahenki!