Pohdin vielä noita armolahjoja, palvelutehtäviä, Hengen hedelmää ja voimavaikutuksia.
Nuohan eivät vielä tee seurakunnasta tai kirkosta kristillistä kirkkoa.
Tarvitaan vielä oikea opetus Kristuksesta, oikea opetus Jumalasta.
Sitä jään pohtimaan, että jos väitämme, että kyllä meidän jumaluusoppimme on oikea, meillä vain ei ole voimavaikutuksia eikä yliluonnollisen omaisia armolahjoja, niin kuinka uskottavia olemme? Väitteemme on ehkä oikea, ehkä se onkin väärä.
Meillä on kyllä Hengen hedelmää, sanomme. Millä perusteella on? Kyllähän samalta näyttäviä asioita löytyy ateistienkin keskuudessa. Ateisti voi olla yhtä rakkaudellinen, kuin minäkin, auttaa enemmän köyhiä, kuin minä jne.
Toki voi olla, että minun rakkaden osoitukseni on Hengen helemää, mutta tuon ateistin osoittama rakkaus ei sitä ole.
Mutta ehkä minunkaan auttamiseni ei ole Hengen hedelmää?
Samalla tavalla tokivoimavaikutukset ja yliluonnolliset tapahtumat seurakunnassa pitää laittaa koetukselle.
Vaan, kun niitä ei taida juurikaan olla, niin eipä ole, mitä koetella.
Kyllä tämän luvun sanoman äärellä pitäisi herätä ja pukea säkki päälle ja mennä tuhkaan armoa anomaan.
Vaikea se kuitenkin on ainakin tämän ajan ihmiselle. Ajan henki on se, että pitää olla fiiliksiä, jos joku tuntuu tympeältä, ei sitä kannata tehdä.
Tälläistä säkkiin ja tuhkaan menevää kääntymystä tuskin kuitenkaan kovin suuressa mittakaavassa tulee käymään, vaan matka jatkunee unenomaisessa fiilistelyssä kohti päätöstään.
Sinällään en monestikaan koe kovin suuria tuntemuksia tämän asian suhteen, kunhan järjelläni ajattelen ja pohdin ja asetan kyseenalaiseksi sen, että minä tai muut kristityiksi itseänsä kutsuvat olisivat varmasti oikealla tiellä.