Tämä ainainen neitsyt ja monen lapsen äiti ristiriita häiritsee sielunelämääni. On monia muitakin fyysisesti mahdottomia legendoja, jotka eivät ole uskonasioita ja uskottavissa.
Minun myös, se on auttamatonta, eikä se ole symbolista enempää kuin ylösnousemus. Ehkä sen tähden se on äkkiseltään outoa, , että en ymmärrä mistä dogmi, koska sillä ei ole meidän pelastuksemme kannalta kai mitään merkitystä. Joensuun vuosina sain selvitettyä eräältä ortodoksi-isältä, joka oli siitä tosi mukava että suostui kertomaan paljon "diaboloksen lapselle": Kyseessä on temppeliteologia. Ortodoksinen kirkko on todella pyhä, ja tämän taustalla nähdään Marian kohdun pyhyys: Mikä on ollut Jumalan asunto, sitä älköön koskaan käytettäkö muihin tarkoituksiin. Siis ensin oli teologinen dogmi, sitten syntyi uskottavaksi tarkoitettu asia, siitä syystä Herran veljet ovat "serkkuja". Raanmattua ei kuitenkaan voi kääntää noin. Ei voikaan, vastattiin, mutta sehän on "vain osa perinnettä". On tietty myös luterilaisia, joiden kohdalla joskus tekee mieli kysyä, palvellaanko siis Raamattua vai Jumalaa.
Ei tulisi mieleeni olla kunnioittamatta ihmisiä joille ainainen neitsyys on tärkeää, siksi yleensä pidän suuni kiinni, kuten tuolla ekumeenisella matkallakin, milloin ortodoksi ilmoitti että se on ainoa oikea kirkko. Se on sitä heille, eikä juttu kuulu minulle.
Roomalaiskatolinen ruusukkorukous on hieno, kerta kaikkiaan. Olen kasvanut itse perinteessä ja perinteeseen, jossa kuitenkaan ei huudeta avuksi Mariaa, enkä ehkä pystyisi siihen. Yhteisen kirkon rakentaminen merkitsisi sitä että kukin joutuisi luopumaan monestra rakkaasta traditiostaan, ainakin silloin kun tullaan koolle. Se saattaa olla liikaa vaadittu.
Toisaalta huomasin kyllä aika herkästi puuttuvani puheeseen, kun luterilaiset parjasivat omaa kirkkoaan. Se ei alkuunkaan kävisi päionsä kummassakaan katolilaisessa kirkossa, eivätkä ortodoksit ja roomalaiskatoliset niin teekään. Siinä olisi meillä oppimisen paikka. Luterilaisuuden omaa valoa, lohdullisuutta, avoimuutta ei arvosteta kuten pitäisi, milloin missäkin on tapahtunut milloin mitäkin koko kirkon mädättänyttä, enkä nyt tarkoita selvittämättömiä herätysliikkeiden sotkuja. Milloin ei ole saatu ripustaa ikonia sinne minne on haluttu ja milloin mitäkin, mistä sitten parin grappan jälkeen kiljutaan.
Ehkä tämän pitäisi olla korkeakirkollisempi - ehkä pappien pitäisi lukea läksynsä, jotta he tietäisivät, mitä oma kirkko opettaa, mitä ei. Tämän verran kyllä mietin itse. Aika moni osaa vain ne oman liikkeen pyhyydet.
