Verokapinalliset,
kiitos jalkautumisesta. Tämä tuki Aholansaarelle on ollut erittäin tärkeä. Olemmehan tilanteessa, jossa verokarhu lähti rohmuten syömään Ukko-Paavon perintöä - keskellä operaatiota, jossa verottaja hakee tulkinnan rajoja. Meidän tulkintamme on, että nyt rajoja laitetaan kansalaisyhteiskunnan toiminnalle ja uskonnonharjoittamiselle.
Veroviranomaisen mukaan Aholansaaressa on vuosina 2003-2007 tehty taloudellista tulosta noin 375 000 euroa enemmän kuin mitä olemme ilmoittaneet. Tämä tulkinta on rakennettu monesta osasta, ja siihen liittyy niin elinkeinoveroa, arvonlisäveroa kuin ennakkoperintääkin. Keskeisimmät syyt ovat olleet nuorten leirien laskennallinen alikatteisuus sekä talkoolaisten ja siviilipalvelusmiesten ylläpitäminen. Nämähän näkyvät Saaren tuloksessa menoina, jotka veroviranomainen tulkitsee lähtevän pois verotettavasta elinkeinotulosta. Olisiko meidän siis pitänyt pyytää talkoomieheltä ja ahis-leiriläiseltä täysi hinta laivasta, ruoasta ja majoituksesta?
Verotarkastuskertomuksen kieli on vaikeatajuista, mutta siinä ei ole ilmoitettu mitään Saaren toiminnassa tapahtunutta muutosta, minkä takia tulkintaa aiemmista käytännöistä oli muutettava. Aholansaarella ei ole sellaista juridista taitoa, että pystisimme suoraan sanomaan minkä lakipykälän muuttamisen kautta tällainen verotuskäytäntö lähtee parhaiten purkautumaan. uonnollisin lähtöpiste lienee jossain tuloverolain 23§ paikkeilla.
Aholansaarihan on säätiö, josta mikään sisäpiiri ei hyödy, vaan jokainen sentti menee yleishyödyllisen tehtävän toteuttamiseen. Saaressa tehdään osallistavaa ja pitkäjänteistä nuorisotyötä, jonka synnyttämää konkreettista yhteisöllisyyttä on ESR-projekteilla vaikea saavuttaa.
Kyse on kuitenkin paljon suuremmasta kuin pelkästä yleishyödyllisen yhteisön tuloverosta. Nämä verotusperusteet kohdistuvat suomalaisen yhteiskunnan perusteisiin. Onhan Aholansaari suomalaisen uskonnonharjoittamisen paikka. Kansalaisyhteiskuntaa tässä on lähdetty rankaisemaan. Talkoiden alasajo olisi puuttumista kirveskristittyjen jumalanpalvelukseen. Me katsomme tämän kysymyksen juuriaan myöten.
Nyt Aholansaari on kuitenkin lyöty hapettomaan tilaan. Lokakuun viimeinen päivä on verottajalle maksettava 43 000 euroa, siitä ylimenevältä ajalta valtio perii 11,5% koron. Pakko on siis maksaa, sillä lainaa vastarakentaneilla on paha lähteä hakemaan. Tällaiseen kolmen kuukauden palkkakulut syövään iskuun ei ennätetty varautua, ja tilanne vaatii rahaakin ankaramman veronsa. Marraskuussa Saaren väki on lomautettuna, ja se hiljainenkin veisuu vaikenee odottamaan joulua.
Meille voitte antaa joululahjan pitämällä asiaa esillä, tuomalla asiantuntemustanne käyttöömme tai lahjoittamalla rahaa. Tilinumeromme on 528804-444644.
Aholansaariterveisn,
Jaro Julkunen
toiminnanjohtaja
Aholansaarisäätiö
'Anna rauhaas vaivoissa tuta, kun sodass on oltava.'