"---On komeata, kun kuka liikkuu, niin että kestää katselemisen, ja kunniaksi koko pitäjälle, kun arvokkaat ovat arvokkaita: mitäs salkoviiristä hääportilla, ellei vartta nostamaan ja lippua leiskuttamaan, ja mitäs isosta vieraasta pitosalissa, ellei ole naamassa nostettavaa, kun on nenää kannettava pystyssä, ja selässä suoristuvaa, kun on arvoksi talolle juhlallinen mies laattialla. Ei lehmäkään karjapolulla nuhjustele, kun kello kalkahtelee kaulassa ja sarvikreivinna uljaana astelee etummaisena salosalia takakannoillaan kolmenkymmenen kihlukintun häntäheiluinen liuta, eikä hämmentele permantopalkeillakaan mies, joka palaa Pukkilan Pihlmannin toimituksilta totipöydän edessä ja nyt kävelee laattialla täysi lasi kädessä kaikkien silmien edessä peräsohvaa kohden tietäen, että häntä katsellaan salissa, ja että, kun hän on istunut ja on sohvalla ja nojaa selkäänsä nahkakarmiin, niin ymmärretään ympärillä niin kuin merkiltä, että nyt ovat isoset ja pitäjän ensimmäiset jo käyneet ottamassa omansa, ja vuoro salissa nyt itsekullakin muullakin ilman erotusta ja rangin kursastelua kävellä hakemaan itsekin lasi itsellensä käteen.---”
Volter Kilpi: Alastalon salissa II, s. 48-49