Eipä puhu täysin tyhjää Kyöstikään. On toisinaan vaikeaa tietää olevinaan jo hyvin tutusta että jaa tätä se ei siis kestä.
Minulla on ( oli? ) ystävä, jo muutaman vuoden takaa. Hän on pikkuisen semmoinen toisen tontille tuleva, että minut tietysti tunteva sisko sanoi miettineensä kuinkahan pitkään Leena kestää. Mutta kun hän on jotain mitä kutsuisin hyväksi ihmiseksi. Ja kun minä kestin.
Sitten tuli puheeksi ravitsemus, hänen toiveensa toimia ravitsemustieteilijänä, ja kun lukio- opinnot puuttuvat. Eikä hoitajaksikaan pääse kuin seulan läpi, enkä tiedä pyrkikö.
On totta että jokin intuitio on varoittanut: Älä ole eri mieltä. Tähän asti on liikuttu tonteilla joilla hän on huippu ja minä nolla, null. Eli eipä ole tullut vastaan kiusaustakaan. Hyvä kuunnella osaajaa, oli,
Muttamutta. Olisiko mennyt niin vinksalleen, että hän ajatteli sen toimivan aina. Yhtäkkiä ollaan täydessä tappelussa, kun yritän selittää, ettei ihminen ole ihan autoakaan, siis joka tankataan kaloreilla, jajos ne ei kulu siitä lihoo. Periaate on ok, mutta kun se ei ole niin simppeli. Liikunta kannattaa aina, vaikkei liikkusikaan kuin huippu- urheilija. Sähköimpvedanssivaaka on jokseenkin höpöjuttu, verikoe paljastaa onko maksa rasvoittunut, ja se on sitten tieto siitä, että sisäelinrasvaa on liikaa, kovasti. Painonnousuun ei vaikuta ainoastaan se, mitä määriä syödään jos pysytään kohtuudessa. Osa on esimerkiksi lääkkeen aiheuttamaa turvotusta. Lihavuus on eri juttu kuin metabolinen oireyhtymä.
Rasva painelee suoraan rasvasolujen ja niinpoispäin.
Hän huuuuuuusi. Ja minä kun kuvittelin että häntä kiinnosti..... Ei, se ensimmäisempi vaikutelma oli oikea. Ei intuitiokaan ihan puskasta hyppää, sen jotenkin huomaa, kun näkee, mitä vaikka sopii kysyä. Täällä taidan olla kauhea pään paukuttaja, kun en teitä näe. Eli keskustelua ohjaa sen toisen tarkka katselu,äänensävyjen seurailu ja vastatunteet, mutta pitääkö jokaisen kouluttautua psykiatriksi, siis?
Eikä takuulla.
Ikävää, mutta tuo ei ole omassa vallassa, mistä lähimmäinen vetää herneen nenään.
Sen luulen tietämäni, että on niitä ihmisiä jotka eivät anna anteeksi.