Kuuntelin radiosta, tosin en tämän pyhän adventtikirkon palvelusta vaan muutaman viikon takaisen messun kotiseudulta päin.
Paljon uskallettu minulta. Saarnasta pidin hyvin paljon. Riittää, kun on yksi oivallus, yksi ajatus, saattaisi käydä niin, että tilkiten täyteen ahdetusta ei jää mitään mieleen.
Tämä oli Kymin kirkosta, ja tuo oivallus korvien avautumisesta ( evank. Jeesus parantaa kuuron) niin että se jo silloin on päästänyt kuuron eristyneisyydestään toisten yhteyteen. Meille samaan aikaan on sattunut tänne ketju, jossa sivullisuus on otsikkona.
Monikohan on joutunut kokemaan hiljaista toivottomuutta: Selitän aivan turhaan, ihan kuin puhuisi kuurolle / kuuroille. Mitä kieltä minun olisi puhuttava, että tulisin edes sinnepäin ymmärretyksi?
Onhan sekin kysymys, tarvitseeko ” kristitty Eurooppa” effatansa, kun se ei kuule hukkuvien avunhuutoja Välimereltä. Ehkä ihan tyhmä kysymys. Tai väärä. Poliittinen. Väärin kuultu, on kai sekin mahdollista. Se saarna ei taida unohtua ihan äkkiä.