"Vain sinä tunnet minut, Vapahtaja, ja tiedät lääkkeen kaikkiin haavoihin. Jos luoksesi en pääse voittajana, saan tappioni tuoda kuitenkin.
Jos en voi suoraan Isän syliin juosta ja uskon varmuudesta riemuita, saan ahdistuksen yössä sinuun luotaa ja ääneen huutaa: Herra armahda!
Jos en voi katsettani sinuun nostaa ja lapsen lailla jäädä turviisi, saan katumuksen, tuskan alta pyytää: Nyt minuun tartu, Vapahtajani!" Virsi 289
Itse en ole körttikodista, mutta körttiläisyys vaikutti/vaikuttaa myös Etelä-Savossa ja väritti minun syntymä kotini hengellistä elämää. Erityisesti virret, jotka ovat myös Siioninvirsissä, ovat jääneet syvälle sieluuni. Joskus ihmettelin, että miksi juuri nuo "synkät" virret niin kovasti puhuttelevat minua. Siksi juuri, että ne ovat rukousta ja niin tosia ja lopulta iloisia. Tuo kirjoittamani virsi 289 ei ole Siioninvirsistä, niin kuin tiedätte.
Virressä puhutaan uskon varmuudesta, josta täällä on myös keskusteltu, mutta erityisesti on keskusteltu pelastusvarmuudesta. En minäkään voi uskovarmuudesta riemuita, puhumattakaan pelastusvarmuudesta. Elän armon varassa joka hetki ja pelastukseni on myös armon varassa. En voi tietää, mitä elämässäni tapahtuu, säilyykö uskoni näissä taisteluissa. Kovalla koetuksella se on ollut monta kertaa, mutta muuta vastausta ei minun elämälleni ole kuin usko Jeesukseen. Jumala on pitänyt minusta kiinni vaikeinakin aikoina.
Minulla on ollut lapsesta asti usko, joka vahvistui rippikoulussa ja "heräsin" parikymppisenä "uskoon". Koin vahvan Jumalan kutsun ja vastasin siihen. Olen liikkunut nuorena piireissä, joissa puhuttiin paljon pelastusvarmuudesta. En koskaan ollut itse siitä varma enkä ole vieläkään. Elän armon varassa loppuun asti. Me kaikki elämme.
Körttiläisyyten minua vetää myös se, että täällä ei kysellä kenenkään uskonratkaisuja tai parannusta. En välitä Tuomasmessuista enkä muista "käsienheilutteluista". En pääse oikein sellaiseen mukaan, tunne itseni hyvin ulkopuoliseksi. Olen käynyt nuoruudesani myös vapaiden suuntien tilaisuuksisa ystävien kanssa, mutta lähtenyt ahdistuneena. Olen kokenut myös ahdistavaa painostusta. Olen käynyt Kansanlähetyksen raamattukoulun Ryttylässä 25 vuotta sitten. Etsin pitkään hengellistä kotia ja löysin körttiläisyyden, herännäisyyden.
Eräs edesmennyt ystäväni oli körttikodista. Sain häneltä paljon hengellistä oppia, vaikka hän oli myös paljon mukana karsimaattisissa piireissä. En tiedä, miksi hän lopulta liittyi Vapaakirkkoon.
Lahden Herättäjäjuhilla nautin siitä rauhallisuudesta, mikä juhliin liittyy: seurat, virsien veisuu, joka on rukousta ja puheita, rauhallista puhetta Jumalasta, ihmisen arjesta ja uskosta. Sain lähteä mieli tyynenä pois eikä tarvinnut kokea itseään muita huonommaksi uskossaan - eikä tietysti paremmaksikaan. :wink:
Siis tahdon sanoa, että täällä herännäisten, körttien seurassa saan olla oma itseni oman heikon uskoni kanssa.
"Te murheelliset, kun kuljette kyynelten teitä, pois vaikerrukset, maan multa ei armoa peitä.
Ah ylistäkää myös Jeesusta aikoina vaivan ja nostakaa pää. On nyt suvi läsnä jo aivan
Kun syntinen saa näin nukkua haavoihin Herran, niin helmasta maan hän riemuun on nouseva kerran. Virsi 244, myös Siionin virsissä 218.
"Ja hän uupuville, tiellä vaipuville Pyhän Henkensä lahjaksi suopi. Heitä uudistamaan, heitä vahvistamaan pyhän armonsa, voimansa tuopi.....Tue uskoamme, tue toivoamme, pidä sielumme tallella aina."Virsi 310, Siionin virsi185.
Usko ja elämä ovat Jumalan varassa.
