Yhtenä iltana mietin, kuinka mutkatonta näyttäisikään elämä olevan, jos ei otettaisi Jumalaa huomioon - näyttäisi siis. Hoitopaikkoja ja vanhuskysymystä ei tarvitsisi pohtia. Eutanasiaa kehiin vaan, jos ei ole ihan priimaa, tai tarvitsee hoivaa. Sama tietenkin suhteessa jokaiseen aborttiin, siis, jokaiseen. Voisimme nollata lähimmäiset!
Olisin tästä sen verran eri mieltä, että onhan ihmisiä, jotka ihan ilman mitään Jumala-uskoa ajattelevat, että ihmisarvo on luovuttamaton, ja pyrkivät toimimaan tämän vakaumuksensa mukaisesti. Ei kai usko ihmistä moraalisissa kysyksissä sen paremmaksi tee, noin yleensä? (Vai ymärsinkö väärin mitä tarkoitit, no tämän lauseen voisinkin lisätä joka ikiseen kommenttiini.)
Onkohan tässä ymmärretty kristityn elämään kuuluva 'ristin kantaminen' kapeasti vainoksi?
Missä kaikkialla Raamatussa mahdetaan puhua ristin kantamisesta? Oli jossakin toisaalla pohdintaa tuon termin merkityksestä, ja olen jäänyt ihmettelemään, onko sen ristin pakko edes tarkoittaa jotakin ylimääräistä vaivaa. Eli mistä tämänsuuntaiset tulkinnat tulevat?
Tämä juttu voisi olla Seuratuvankin puolella, vaikka toki on myös tänään ajankohtaista taas.
Tuosta vainosta, niin kyllähän "uskiksia" pilkataan. Semmoista kevytvainoa. Tai suhtaudutaan jäykästi, ei uskalleta pyytää sitä mukaan kun ollaan lähdössä työkavereitten kanssa kaljalle, siivotaan puheita sen läsnäollessa, luullaan että se tuomitsee ja ollaan valmiiksi siilipuolustuksessa, ajatellaan että se pitää itseään muita parempana ja halveksitaan sitä sen takia jo valmiiksi, vaikkei se ole tehnyt mitään.
