Israel Jumalan suunnitelmassa (mp3 puhe)
puhuja: Juha Ketola
Muutamia kommentteja Juha Ketolan puheesta:
Piskuinen Israel on valtio, jolla on maailman viidenneksi mahtavimmat asevoimat. Ketolan väite siitä, että juutalaiset ovat palanneet seuduilleen, ei pidä paikkaansa. Juutalaisethan valtasivat Palestiinan arabeilta terrorismin avulla. Israelin edellinen politiikkojen sukupolvi oli entisiä terroristeja.
Ketola sanoo, että juutalaiset ovat vapauttaneet Jerusalemin pakanain vallasta. Onko tosiaankin niin, että Ketola pitää juutalaisia kristittyinä?
Juutalaiset ovat saaneet puolelleen ihmisiä heihin kohdistetun sorron ja
natsien hirmutekojen takia. Nyt juutalaisten Israel toimii samoin kuin
heidän sortajansa aikoinaan. Viattomien lasten, naisten ja Libanonin kansalaisten tappaminen on käsittämätöntä. Täysin syyttömille aiheutettut miljardiluokan menetykset, joita Israel ei koskaan korvaa. Olen sen verran vanha, että muistan myös Israelin armeijan aiemmin tekemät verilöylyt.
Rauha palestiinalaisten kanssa olisi saavutettavissa, jos Israel sitä haluaisi. Uskonnolliset ääriliikkeet pystyvät painostamaan Israelin hallitusta siihen, että konflikti jatkuu loputtomiin. On käsittämätöntä, että Israelin kansa sallii aseellisten konfliktien ja sodan jatkuvan.