Kilvoittelu

[Riitta-mummi]

Elämme Suuren Paaston aikaa, johon hurskailla kuuluu paastoaminen. Kilvoittelu on minulle vaikeaa, tai ainakin luulin niin.

Rakastan kauneutta ympärilläni .  Siitä nousi kysymys onko väärin arvostaa ja arvottaa kauniita esineitä ja vaatteita . Sitooko se minua johonkin mikä ei ole Jumalan mielen mukaista.

Tästä mm. keskustelin ystäväpapin kanssa. Hän kysyi voisinko luopua noista rakastamistani asioista. V o i s i n, olisin mielelläni antamassa niitä pois. Ne eivät siis minua sido.

Ymmärrän hyvin, että kaikki jää kuitenkin tänne, mitään emme saa mukaan kun kuoleman hetki koittaa.

Olen yrittänyt m u u t t a a  luomisessa saamiani piirteitä. Se on Jumalan työn halventamista. Jumala ei luo mitään huonoa. Kaikki on Hänen jälkeensä hyvää, mikä on ominta meissä. Matkalla muuttuneet jutut ovat oman elämäni 'ansioita'. Niistä on päästävä jos Jumala niin osoittaa.

Luin kilvoituksesta ( asketismista) ortodokseilta. Siinä sanotaan esim:

Kristillisen asketismin pääsisällöksi muodostuivat hengelliset harjoitukset, erityisesti rukoileminen ja mietiskely sekä maailmasta vetäytyminen (omaisuudesta ja arvoasemista sekä yhteiskunnallisista suhteista luopuminen), luopuminen mukavuuksista ja ylellisyydestä (kylpeminen, silkkivaatteet, korut), sekä pidättäytyminen ruuasta (paasto) ja seksuaalisuuden harjoittamisesta (selibaatti).

Ylläolevasta löysin myös lohdutuksen huonolle kilvoittelulleni.

[malla]

Tuli mieleen, että kun Jumala oli kaiken luonut, hän tuumasi ja sanoi katsellen kättensä töitä, että kaikki on sangen hyvää.
Mutta tuli turmelus syntiinlankeemuksessa ja Jumala teki "uuden suunnitelman" pelastaakseen ihmiset syntikuormien alta, eli hän lähetti oman Poikansa sovittamaan ihmiset Jumalan kanssa.

Koska Jumalaon pyhä niin tarvittiin sovittaja ihmisen ja Jumalan väliin, Välimies Jeesus Kristus joka toi valtavan armon ja anteeksi antamisen lahjan.

Laki on niin pyhä ja Jumalisen oikeudenmukainen, ettei sitä kukaan kykene täyttämään.

Jumala on siis Luoja.
Ja varmaan ihminenkin on "luova" ja "oivaltava"...eli löytää uusia asioita ja ne avautuvat ajan saatossa eri vaiheittain eri elämän osa-alueilta.

Sanotaan, että oivaltaminen on syvintä oppimista.
Ja varmaan luovuuskin on Jumalan ihmiselle antama lahja, miten se kenenkin kohdalla toteutuu on yksilöllistä mutta mm taiteissa ja  musiikissa ja sanoituksissa, sävellyksissä, maalauksissa jne on uutta luovaa voimaa ja viisautta ja niidenkin kautta uskoisin että Jumala voi siunata ihmisiä.

Kilvoittelu saattaa olla sukua sanalla parannus ja siihen jos mihin tarvitaan Jumalan apua, Vapahtajan apua.

Paavali taisi todeta että on "hyvän kilvoituksen kilvoitellut ja uskon pitänyt" ja että "olen kaikenlaisiin olohin oppinut tyytymään, elämään niin runsaudessa kuin niukkuudessa"

Kilparadallakin Paavali jotain mainitsi olevansa.

Toinen toisensa kunnioittamisessa sana sanoo että kilpailkaa (olisiko lähellä sanaa kilvoitelkaa)

Ja apostoli sanoo senkin, että olkaa helläsydämisiä veljiä kohtaan...- mallan oma lisäys: -olkaa  helläsydämisiä siskoja kohtaan ja laajentaen kaikkia ihmisiä kohtaan.
Miten haluaisin itseäni kohdeltavan....saisin itse tehdä samoin, oppia tekemään samoin.
En ole tässä täydelliseksi tullut ja en varmaan elämäni aikana edes tulekaan, mutta jos pienin askelin noin kuitenkin.

Ja omastaan luopuminen voi varmaan olla rakkauden tekoja, pienemmässä tai suuremmassa kooosteessa ja konteksteissa.

Kun on saanut kokea kokonaisvaltaisen armahduksen ja anteeksi saamisen siitä olisi ja on varmaan hyvä alkaa askeltamaan "kilvoitellen" siten kuin se itse kullekin avautuu.

Ja lähimmäisenrakkaus ja sen kaltaiset asiat.

Paastoamaan en voi alkaa, on sellaisia perussairauksia nykyään (diabetes ja kilpirauhasen vajaatoiminta, joihin lääke) ja muutenkin olen ollut kehno paastoaja.

Mutta voihan sen paaston jaajentaa vaikka laupeuden ja rakkauden ja ilon paastoksi...vesipaaston sijaan.
Tai etten syö muutamaan viikkoon suklaata tai salmiakkia, ehkä.

Paastosta sanassa sanotaan, ettei tee sitä ihmisten silmissä niinkään vaan "salassa" kuten rukouksestakin sanotaan että "kun sinä rukoilet, niin mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile siellä salassa Jumalaasi ja joka salassa näkee rukouksesi, voi hän "maksaa" sinulle julkisesti" (eli voi tulla vastaus rukouksiin vaikkei ole koskaan julksesti rukoillut, ihmissilmäin nähden.
Jumala on sydänten ja aivoitusten tuntija tulkitsija ja tulkki.
Hän tuntee jopa huokaustemme sisällön.
---

Taisin taas kerran laajentaa kirjoitukseni niin ettei kukaan jaksa paneutua ja lukea.
Mutta mietintöjäni purin tähän juuri Riitan avaamaan ketjuun.

Mielenkiintoinen aihe, joka varmaan poikii erilaisia vastauksia.
Ja sitä toivonkin.

Taivaan Isän siunaamaa paaston aikaa teille / meille kaikille.

[malla]

Saisin varmaan joskus paastota liioista sanoista. 

Mutta, en vielä ole siinä osannut tehdä parannusta.

[vn]

Mitähän tuo kilvoittelu oikein on?

Hampaat irvessä taistelua lakihenkisyyden vaatimusten ja odotusten paineissa,
niin Jumalan edessä, kuin ihmisten edessä?
Jumala kyllä meitä rakastaa, on lahjoittanut pelastuksen Jeesuksessa, se vaan kateissa
välillä ja taistelemme ja yritämme...ja taas yritämme...omin voimin eteenpäin...
Niin, ihmisten edessä oleminen ja kilvoittelu saattaa olla enemmän pimeässä olemista...
ei edes pilkahda valoa siten kuin Jumala meille kirkastaa.

Vai onko kilvoittelu sitä että haluamme levätä Jeesuksen ristin juurella!

Meille on ympärillemme ja itseemmekin annettu paljon hyviä asioita, joista saamme
kiitollisina iloita...ei kaikki mukava ole pahaa ja syntiä...luulisin niin...

Voi tietysti moni asia ja esine muuttua kyllä esteeksikin, synniksi, kiinnittää mielemme
liiaksi maallisiin....
Emme ota mitään mukaamme...mutta pitääkö meidän ruveta esim täytettyämme 60 vuotta
niin sen jälkeen ottaa suunta pienenemiseen, luopumiseen, tutkia mikä on turhaa
ja pyrkiä mahdollisimman monista asioista eroon...etteivät jää perikunnan harmiksi...

Jaa'a...minulla on myös tietysti kaikenlaista...rakkaita harrastuksia...esineitä...
pitäisikö niistä ruveta luopumaan...kyseenalaistaa...kysyä mitä niillä teen?
On mm. palkallisia harrastuksia, mitkä vie aikaa pois joltain muulta asialta...
On kaikenlaista kertynyt...MMM-kirjoja vuosikymmenien ajalta...CD-levyjä iso läjä...
retkeilykarttoja iso läjä...nuottikirjoja ja vihkoja iso läjä...
Voin kysyä....teenkö niillä mitään?
Vielä on haaveitakin....vaikka Hurtigruten risteilystä olen jo luopunut...
Mutta on kasa kirjoja, joita en ole vielä lukenut....on ihan korkkaamaton mato-onkikin...
------------------
No, ehkä tähän aiheeseen olisi pitänyt paneutua paremmin.... 

[malla]

Kilvoittelukin tapahtuu mielestäni armosta ja anteeksi annosta käsin.
Siten kuin sitten tapahtuukin, miten kenelläkin.

Ajattelen, ettei se ole "pakkopullaa"

Vaikka olen yksineläjä, en oikein taida ymmärtää selibaattia.
Siis jos on puoliso...kai hetkeksi aikaa voi valita pidättäytymisen tuollakin alueella, mutta jos sen venyttää kamalan pitkäksi ajanjaksoksi, olisiko siitä silloin kenties enemmän haittaa ja haittavaikutuksia suhteeseen kuin hyötyä.

*Kädet ylhäällä* - siis en ole asiantuntija juuri tällä alueella, mutta noin tuli mieleeni.

[malla]

Tosin voihan olla mm sairauksia jotka vaikuttavat juuri tuohon elämän alueeseen.
Mutta muulloinhan se asia ja sukupuolisuus on mielestäni Jumalan luoma asia ihmisessä ja parhaimmillaan varmaan oikein hieno asia joka antaa pontta muuhun elämiseen.

Kuin puutarhan hoitamista, metaforisesti ilmaisten.
Hieno asia josta voi kyllä saada kamalankin asian jos siihen liittyy valtataistelua ja toisen alistamista.

Yhteinen hyvä parhaimmillaan.

[malla]

Mutta mikä on toisella hyvä ja oikein, voi toinen kokea asian erilailla.

Mutta aviopuolisoilla varmaan keskinäinen kilvoittelu ja kunnioittamisen oppiminen melko ydinasia ja ymmärrän ettei sekään ole itsestäänselvyys eikä synny pakottamalla vaan keskinäisessä "kasvamisessa" ja joskus se kasvu on sitä, että tavallaan itsessään vähenee ja pienenee ja asettaa toisen tarpeet avioliitossakin omiensa edelle.

Terv. malla....varsinainen "asiantuntija" joka ei elä avioliitossa eikä missään muussakaan liitossa.

Mutta fundeerasin hiukan lisää.
Sallinette ajatukseni.

[vn]

Kiitos, hyviä ajatuksia.
Sairauksien kanssa eletään, kiitetään siitä mitä on.

[Riitta-mummi]

Minusta kilvoittelussa ei ole yrittämisen ja pyrkimisen 'makua'. Ne ovat oman pyhittäytymisen tunnuspiirteitä, omia tekoja. Juuri omista teoista  Paavo Ruotsalainen meitä varoitti, ollaksemme nöyrästi etsimässä Jumalan tahdon tietä, alatietä, jossa tiemestari on Jeesus.

Pyhittäytyminen ei ole sama kuin kilvoitus.

[malla]

Pyhittyminen voisi olla ehkä sitä "Kristuksen sisällisen tuntemisen" tiellä olemista.
Niin ajattelisin.
Että oppii hänestä enemmän ja jotain alkaa käsittämään hänen mielenlaadustaan ja armostaan.
Että se on kaiken kattavaa ja täysin lahjaa.

[Riitta-mummi]

Entä autuas ?  Se ei tarkoittane ainoastaan onnellisuutta ?

[malla]

Joku on mulle joskus sanonut että autuas tarkoittaisi ikionnellista, ajati onnellista, onnea joka kestää ja aina maan päältä Jeesuksen kautta perille Taivaan kotiin.
Ajatelen, että sen on synnyttänyt ihmisessä vapahtaja ja hänen hyvyytensä ja laupeutensa.
Itse ihminen ei sitä(kään) kykene puristamaan, sekinjos mikä on lahjaa ylhäältä, Valkeuksien isältä jossa ei ole vaihteen varjoa.

Hyvää yötä.

Jatkanemme taas kunhan ajatus on hiukan "kirkkaammillaan" kuin näin illalla.
Olen iltauninen ja aamun virkku.

[karjalaisenkyösti]

Kilvoittelu saattaa olla sukua sanalla parannus ja siihen jos mihin tarvitaan Jumalan apua, Vapahtajan apua.

Paavali taisi todeta että on "hyvän kilvoituksen kilvoitellut ja uskon pitänyt" ja että "olen kaikenlaisiin olohin oppinut tyytymään, elämään niin runsaudessa kuin niukkuudessa"

Kait se on niin, että kilvoittelu on jatkuvaa parannuksen tekoa.

Jonas Laguksen mukaan parannuksen teko on jatkuvaa Jeesuksen puoleen kääntymistä ja siinä jokahetkistä pyytämistä, että saisi voimaa tahtoa ja halua jokahetkiseen  Jeesuksen puoleen kääntymiseen, eli parannukseen.
Varsinkin kun epäilykset, epäusko tai suruttomuus vaivaa, on tällainen parannuksen teko äärimmäisen tuskallista ja hankalaa.
Laguksen mukaan ei pidä keskittyä kovin suuressa määrin itsensä katselemiseen, vaan jatkuvaan ed. mainitunlaiseen paranuksen tekoon, eli elämiseen Elämän Leivästä.
Jonas Laguksen tekstejä lukiessani tulee mieleen lakkaamaton rukous "Herra Jeesus Kristus Jumalan Poika armahda minua syntistä", tai vaikkapa vain "Jeesus auta, Jeesus auta ........".
Laguksen mukaan usko ilmenee ihmisessä juuri paranuksen tekona, eli sellaisena elämänä, jossa koko ajan kurkotetaan mieli Kristuksen puoleen ja kun huomataan, että ollaan ajauduttu pois tuosta parannuksen tekemisestä niin ei sitä jäädä suremaan vaan heti heittäydytään jälleen tuohon parannuksen tekoon.
Kun ihminen huomaa ajautuneensa pois parannuksen tekemisestä, niin Laguksen mukaan tuo huomio on Jumalan kutsu parannukseen.

[karjalaisenkyösti]

Halu parannuksen tekoon tulee Jumalalta, joten se on se osoite, josta sitä pyydetään.
Jos Jumala lahjoittaa ihmiselle Jumalan mielenmukaisen murheen, esim. suuren synnin tunnon, voivat nuo lahjat olla osatekijäinä siihen, että ihminen lähtee tuolle parannuksen tielle, jota edellisessä viestissäni kuvasin.

Kun sitten synnin tunto katoaa (tai mikä se sitten onkaan se ihmisen pistin, jonka hän on lahjaksi saanut), arvattavasti parannuksen tekeminenkin jää pois ja muut asiat täyttävät elämän.

Suosittelen kirjaa
Jonas Lagus, Evankeliumin ääni.
Se on eräs harvoista lempikirjoistani.

[Riitta-mummi]

Näin se on minunkin mielestä, kuten karjalaisenkyöstinkin nykyään.

Mitä mieltä olette sellaisesta kun yksi ystävä sanoi oikein kaipaavansa ' synnin-saarnaa'. Tarkoittaen kai sitä, että pappi sanoo synnit synniksi.

Minä, kuten kyöstikin, koen kuulevani sen sisäisenä äänenä itse Herralta Jeesukselta Kristukselta.
Sama on myös rukouksemme, silloin kun ei muuta osaa sanoa, niin Jeesuksen rukous: Herra Jeesus Kristus Jumalan poika armahda minua syntistä. Ja tämä ainakin kolmeen kertaan.
Ei niin etteikö Jumala kuulisi ilman sanojan, mutta itseni näin nöyräksi Herran edessä tehden.