Iso katekismus puolestaan opettaa näin:
Toisaalta lapsia on kehotettava ja kannustettava kunnioittamaan Jumalan nimeä ja pitämään sitä lakkaamatta huulillaan kaikessa, mikä heitä kohtaa ja heidän osakseen tulee. Oikeaa Jumalan nimen kunnioittamista on se, että kaikkea lohdutusta odotetaan häneltä ja sen vuoksi anotaan häneltä apua, toisin sanoen, että ensiksi sydän kunnioittaa Jumalaa uskollaan, kuten aikaisemmin on sanottu, ja sitten suu tunnustuksellaan.
Tämä on myös autuaallinen ja hyödyllinen tottumus sekä erittäin voimaperäinen keino Perkelettä vastaan, joka on aina kimpussamme ja vaanii tilaisuutta voidakseen langettaa meidät syntiin ja häpeään, kurjuuteen ja hätään, mutta joka ei kärsi kuulla eikä kauan kestä sitä, että Jumalan nimeä sydämen pohjasta lausutaan ja huudetaan avuksi. Joutuisimme moneen pelottavaan ja kauhistavaan onnettomuuteen, ellei Jumala meitä varjelisi, kun huudamme hänen nimeään avuksi. Olen itse kokenut ja oppinut hyvin huomaamaan, että äkillinen, suuri onnettomuus on usein juuri tuollaisen rukouksen aikana väistynyt ja mennyt ohi. Meidän tulisi alinomaan lausua pyhää nimeä Perkeleen kiusaksi, ettei se mielihalustaan huolimatta onnistuisi tekemään vahinkoa.
Samaa asiaa palvelee myös se, että totuttaudumme uskomaan päivittäin sielumme ja ruumiimme, vaimomme ja lapsemme, palvelusväkemme ja omaisuutemme kaiken uhkaavan vaaran varalta Jumalan haltuun. Tästä syystä ovat tulleet pysyvään käyttöön myös ruokasiunaukset ja -kiitokset sekä muut rukoukset, aamu- ja iltasiunaukset samoin kuin lasten totuttaminen siunaamaan itsensä ristinmerkillä, kun he näkevät tai kuulevat jotain kauheaa ja pelottavaa. Heitä opetetaan samalla lausumaan: "Varjele, Herra Jumala", "Auta, rakas Herra Kristus" tai muuta sen kaltaista. Ja kun taas jollekin yllättäen tapahtuu hyvää, vaikka vähäistäkin, lausutaan: "Ylistys ja kiitos Jumalalle", tai "Tämän on Jumala minulle suonut".
