Iäkäs vastaan nuoruus – nuoruus vastaan iäkäs.

[santtu-62]

Vanhuus on aikaa, jolloin menneiden kehitysvaiheiden aikana kehittyneet käsitykset omasta itsestä muokkautuvat ja rakentuvat uusien voimavarojen varassa, mutta myös haasteiden edessä. Vanhemmuuden kehityshaasteet ovat hyvin mullistavia. Ihminen etsii uudestaan merkitystä elämälleen ja paikkaansa yhteisössä, yhteiskunnassa ja maailmassa. Jokaiseen elämänvaiheeseen sisältyy kriisi. Se voi päättyä joko menestykselliseen suoritukseen tai epäonnistumiseen ja vaurioihin, jotka saattavat pahentaa tulevia kriisejä. Jokainen kriisi merkitsee valmistelua seuraavaan, samoin kuin askel seuraa toista. Se laskee oman peruskivenihmisen persoonallisuudelle. Väitän että eräitä edellä mainittuja yhtäläisyyksiä löytyy myös nuoremman sukupolveen kehitysvaiheissa.

Nuoremman ja vanhemman sukupolven väliset suhteet etääntyvät toisistaan nykyisen kehityksen edetessä. Myös mahdolliset ristiriidat kodeissa lisääntyvät. Itsenäistymisen lisäksi nuoren ihmisen tärkeä kehitystehtävä olisi kyky solmia ja ylläpitää läheisiä ja vastavuoroisia ihmissuhteita. Nuori ei aina välttämättä onnistu vastavuoroisten suhteiden luomisessa, jolloin vetäytyminen sosiaalisista ihmissuhteista aiheuttaa syrjäytymisen ensiksi yksilötasolla ja jatkossa yhteisötasolla sekä lopulta yhteiskunnantasolla.
Entä, iäkkäällä ihmisellä, väitän että aivan samoin kuin nuorella ihmisellä. On vaarana oman identiteettiroolin hajoaminen. Iäkäs ihminen ei tiedä kuka ja mitä hänen oikeastaan pitäisi olla. Iäkkäät ihmiset kritisoivat nykykulttuuria ja tämän päivän yhteiskunnan elämäntapoja. He mahdollisesti etääntyvät nuoremmista ihmisistä oman kehitysvaiheen edetessä.
Mahdolliset ristiriidat omaisten kanssa lisääntyvät ja iäkäs ihminen ei aina välttämättä onnistu uusien suhteiden luomisessa, mikä aiheuttaa mahdollista syrjäytymistä ensiksi yksilötasolla, ympäristöstä ja lopulta yhteiskunnasta.  
Yhteiskunnallisen kehityksen myötä vanhuudesta on tullut yhä vaativampi elämänvaihe.
Vai koskeeko se meitä kaikkia?


minun matkani omaan vanhuuteen mahdollistuu, toivon tämän maallisen taivaltamisen opettavan ihmisyydestä enemmän: itsestäni, muista ihmisistä, yhteiskunnasta, elämästä… Toivon siis vanhenemisen tuovan mukanaan ymmärrystä niille asioille, joille vielä tänään olen sokea. Tänään, kun emme vielä tiedä, ettemme tiedä….

”Benkku”

[Pirska]

Taidamme olla suurin osa sieltä nuoruuden ja iäkkyyden välimaastosta. Nuoret ovat alta 20 vee ja vähän yli. Siitä eteenpäin ollaan aikuisia ja joskus sanotaanko 70 vee ja siitä ylöspäin olemme iäkkäitä. Toivoa sopii, että oppisimme koko ajan uutta ja aikustuisimme emmekä kuvittelisi olevamme ikinuoria niin kauan, kuin löydämme ihmisiä, jotka ovat meitä vanhempia.

[Salis]

Taidamme olla suurin osa sieltä nuoruuden ja iäkkyyden välimaastosta. Nuoret ovat alta 20 vee ja vähän yli. Siitä eteenpäin ollaan aikuisia ja joskus sanotaanko 70 vee ja siitä ylöspäin olemme iäkkäitä. Toivoa sopii, että oppisimme koko ajan uutta ja aikustuisimme emmekä kuvittelisi olevamme ikinuoria niin kauan, kuin löydämme ihmisiä, jotka ovat meitä vanhempia.

Jos haluamme oppia koko ajan uutta, pitäisi pysyä lapsekkaan uteliaana.

[Pirska]

Lapsekkaan uteliaana voi pysyä ja silti aikuistua. Ei tarvitse olla olevinaan ikinuori "kloppi".

[santtu-62]

Taidamme olla suurin osa sieltä nuoruuden ja iäkkyyden välimaastosta. Nuoret ovat alta 20 vee ja vähän yli. Siitä eteenpäin ollaan aikuisia ja joskus sanotaanko 70 vee ja siitä ylöspäin olemme iäkkäitä. Toivoa sopii, että oppisimme koko ajan uutta ja aikustuisimme emmekä kuvittelisi olevamme ikinuoria niin kauan, kuin löydämme ihmisiä, jotka ovat meitä vanhempia.

Väittäisin kumminkin hieman toisin. Sillä emmekö ole kumminkin samalla kehällä koko ajan, oli nuori tai iäkäs, eli ympyrä on jo syntyessämme sulkeutunut  meidän pyrkimyksistä tai kehitysvaiheista  huolimatta.
Jos  90- vuotiaalla rouvalla tai herralla  tai  sitten 50- vuotiaalla ihmisellä mielenlaatu on virkeä siitä ei pidä olla katkera,vaan iloinen. Sillä näillä ihmisillä on ”palava sydän” elämän suhteen  ja väitän että työssäni nään sen miten ihminen toipuu paremmin kuin ihminen joka ponnistelee kohti ”täydellistä aikuisuutta”.
ps. Me olemme kaikki lapsia, ikuisesti.  Väitämme sitten mitä tahansa .
Taisi olla sanonta ”hän on hieman pikkuvanha…”
 

[Salis]

Jos  90- vuotiaalla rouvalla tai herralla  tai  sitten 50- vuotiaalla ihmisellä mielenlaatu on virkeä siitä ei pidä olla katkera,vaan iloinen. Sillä näillä ihmisillä on ”palava sydän” elämän suhteen  ja väitän että työssäni nään sen miten ihminen toipuu paremmin kuin ihminen joka ponnistelee kohti ”täydellistä aikuisuutta”. ps. Me olemme kaikki lapsia, ikuisesti.  Väitämme sitten mitä tahansa .
Taisi olla sanonta ”hän on hieman pikkuvanha…”

Olen Benkun kanssa sataprosenttisesti samaa mieltä. Palava sydän elämälle ja utelias lapsen mieli. Ne ovat hyviä elämänviittoja.

[Pirska]

Tunnen paljon ihmisiä, joilla on virkeä mielenlaatu, mutta jotka eivät kuvittele olevansa ikinuoria.

Naapurin emäntä on 50 vee perheenäiti ja elää kuin olisi sinkku ja hakee ryysynsä nuorten liikkeistä ja yrittää muutenkin näyttää teini-ikäiseltä kaikkine typerine kotkotuksineen. Liki 90-vuotias anopillaan on paljon virkeämpi mielenlaatu, vaikka ei yritäkään esittää nuorempaa kuin onkaan. Vastuulliseksi kasvaminen ja aikuistuminen ei estä virkeää mielenlaatua.

[PekkaV]

Ikääntyessämme siirrämme katsettamme yhä enemmän taaksepäin. Siellä ovat myös nuoremmat lähimmäisemme päivä päivältä kasvavin joukoin. Samalla kun etäännymme aktiiviväestön keskiarvoisesta populaatiosta, välimatkamme elämän sydänsykkeeseen lisääntyy. Etäisyyden myötä näemme paremmin kokonaisuuden ja oleellisen, minkä voimme heijastaa nuorempiin. Kehityskulku on väistämättömän luonnollinen, mutta siinä on yksilötasolla kilvoittelun sijaa: kuinka voimme esimerkillämme ja näkemisen ansiosta tukea askeleissamme kulkevia?

[santtu-62]

Naapurin emäntä on 50 vee perheenäiti ja elää kuin olisi sinkku ja hakee ryysynsä nuorten liikkeistä ja yrittää muutenkin näyttää teini-ikäiseltä kaikkine typerine kotkotuksineen.

Se ”palava sydän” mitä minä tarkoita on juuri se mitä nimimerkki ”Pirskan” naapuri tekee omassa elämässään. Se antaa syvyyttä ja vapautta ja jopa kokea uudestaan oman nuoruuden kokemukset.

Tässä eräs toinen esimerkki:

"Päinvastoin, uimahallissa ihmiset viihtyvät, ja siellä voi seurata, miten lapset nauttivat vedestä yhdessä vanhempiensa tai isovanhempiensa kanssa. Se on aitiopaikka pysyä elämänsyrjässä kiinni".
Eija Mäkinen / Kotilääkäri nro 5/2004.toimittaja@taivaannapa.net
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=23&t=249&a=5780

ps. Toivon omalta osaltani että en joutuisi kokeman "kateuden marjan" kitkerää makua, vaan antaisin ja Hän soisi, "liekin palavan" täysillä loppuun asti.
"Sillä minulla on koko ajan nälkä ja jano". 

[Pirska]

Se ”palava sydän” mitä minä tarkoita on juuri se mitä nimimerkki ”Pirskan” naapuri tekee omassa elämässään. Se antaa syvyyttä ja vapautta ja jopa kokea uudestaan oman nuoruuden kokemukset.

Valitettavasti vain tämän naapurin emännän kokema syvyys ja vapaus kokea uudestaan oman nuoruuden kokemukset ovat pois hänen perheeltään. Esikoisellaan on paniikkihäiriöitä ja keskimmäinen on joutunut olemaan liian paljon "äitinä" kuopukselle, kun äiti on lähtenyt viikonloppu toisensa perään omille reissuilleen. Ei mitään työmatkoja vaan ihan huvimatkoja. Aikansahan siinä isäntäkin pysyy terveenä ja sitten sairastuu.

[santtu-62]

Valitettavasti vain tämän naapurin emännän kokema syvyys ja vapaus kokea uudestaan ...

No, mitenkähän tähän Sinun viestiisi vastaisi...
Onneksi en ole Sinun naapurisi sillä täälä on vauhti vielä kovempi, välillä ollaan kirkossa ja välillä kapakassa.
Taksi vie ja taksi tuo ja kylän "mummot ja papat" taputtaa käsiä.
Ei muuten verhot heilu paljon naapurissa, mitenkäs se teillä . Montako verhonpidikettä joudut uusimaan?

Mutta...

Ikääntyessämme siirrämme katsettamme yhä enemmän taaksepäin. Siellä ovat myös nuoremmat lähimmäisemme päivä päivältä kasvavin joukoin. Samalla kun etäännymme aktiiviväestön keskiarvoisesta populaatiosta, välimatkamme elämän sydänsykkeeseen lisääntyy. Etäisyyden myötä näemme paremmin kokonaisuuden ja oleellisen, minkä voimme heijastaa nuorempiin. Kehityskulku on väistämättömän luonnollinen, mutta siinä on yksilötasolla kilvoittelun sijaa: kuinka voimme esimerkillämme ja näkemisen ansiosta tukea askeleissamme kulkevia?

Kuinka voimme esimerkillämme ja näkemisen ansiosta tukea askeleissamme kulkevia?

[Pirska]

No, mitenkähän tähän Sinun viestiisi vastaisi...
Onneksi en ole Sinun naapurisi sillä täälä on vauhti vielä kovempi, välillä ollaan kirkossa ja välillä kapakassa.
Taksi vie ja taksi tuo ja kylän "mummot ja papat" taputtaa käsiä.
Ei muuten verhot heilu paljon naapurissa, mitenkäs se teillä . Montako verhonpidikettä joudut uusimaan?

Mutta...

Kun et halua ymmärtää pointtiani niin ei sitten.
Täällä periferiassa ei näe ikkunasta naapuriin joten voit olla huoleti meidän verhonpidikkeistä.

[santtu-62]

Kun et halua ymmärtää pointtiani niin ei sitten.
Täällä periferiassa ei näe ikkunasta naapuriin joten voit olla huoleti meidän verhonpidikkeistä.

Niin kumpi ei halua Sinä vai minä... oikeaa tai väärää vastausta ei ole varmaan tähän kysymykseen.
Mutta ... hieman minua kyllä hämmentää jos alat tuomaan ilmi lähipiirin ihmisten yksityiselämää ja... taisimme kumminkin  pyrkiä keskustelemaan: Iäkäs vastaan nuoruus – nuoruus vastaan iäkäs.

ps.Varmaan ei ollut tarkoitus esittää  moralisaarnaa "naapureistamme". Mutta jos esimerkiksi Sinä koet että tämä liittyy aiheeseen...niin hyvä on.

[Pyryharakka]

Mieheni täti oli minua 50 vuotta vanhempi. Monesti jutellessamme se ikäero vain hävisi välistä pois. Meillä oli samat askareet, samoja kiinnostuksen aiheita ja vaihdeltiin reseptejä yms. Häneltä olen paljon oppinut elämää ja oikeanlaista elämän asennetta. Hän eli muutamaa kuukautta vaille 95-vuotiaaksi. Ajatus loppuun asti kirkkaana ja pilke silmäkulmassa. Liikkuminen oli hänelle vaikeaa ja siitä huolimatta viimeiseen kevääseen asti hän mm. haravoi pihansa itse.
Jos hän olisi elänyt vielä viime kesänä ja jos hän olisi ollut ketterämpi, han olisi varmasti kiivennyt minun ja Tiitiäisen seuraksi jättimäiseen pomppulinnataideteokseen Keravan taidemuseossa. Siellä olisimme yhdessä mönkineet ja nautaneet mahat kipeiksi.   

[Pyryharakka]

Jos jäljellä olisi
pari kuukautta
listaisinko toteutumattomat unelmat
tekemättömät työt
selaisinko kaikki valokuvat
kirjoittaisin kirjeitä
lausuisin kaikki kiitokset
jotka aikanaan jäi sanomatta
rohkaisisin heikkoja
hymyilisin hylkiölle
ripottelisin ropoja almuastioihin

vai jähmettyisinkö patsaaksi
itsesäälin suolaamaksi