Joo, tuossa on tyylejä. Tässä on kivaa asua kun kaikki morjestaa ja pysähtyy juttelemaan ja kuulemani mukaan poikkeilevat kyläilemässä ja itsekin olen niitä pullia roudannt "kiitos kun lainasit sitä meisseliä". Se on minulle sopivaa mtta sisareni joka ei ole tätä sorttia kärsii pikkukapungin liiitosalueella tästä todella!
Se lopulta soitti ja vain itki kerran, että juuri kun sai neljä villiä vekaraa uneen ja ajatteli että puhelin kiinni ja mieskin työmatkalla - hetkinen vain hiljaisuutta eli harvinaista herkkua - rimputetaan ovikelloa ja ikipirteä ilahduttajahan siellä on, lämpimäiskorin kanssa: Ihan vaan poikkesin! Eikä siellä sovi tempaista pullakoria ja sanoa että kiitos, minun pitäisi saada vähän levähtää...ei...tule sisälle, keitetään kahvia!
Ja istuu ja istuu ja on ystävällinen "kun sinulla varmaan on kotiäitinä niin yksinäistä ja kaipaat aikuisten seuraa!" Itse saisin sanottua että enpä juuri, olen saanut täälläkin selitettyä miksi en aina ole niin pystyvä seurusteluun ja annoin niiden loukkaanta jotka lokkaantuivat, vaikkei se helppoa ollut. Mutta on ihmisiä joille se on tosi vaikeaa --- kun näkevät edessään pelkkää vilpitöntä iloa siitä että pääsi ilahduttamaan...Ja kuitenkin naapuriapu jotenkin toimii täällä. Siellä niin että "kun meidän poika 3v on vatsataudissa ja me lähdettäis mökillä käymään niin voisiko tytöt (4 ja 3v) poiketa välillä katsomassa, onko se hengissä!" Siihen sentään systeri sai sanotuksi että EI VOI! kun meillä täällä on vuoden vanha ja vastasyntynyt joille ei haluta sitä tautia - eikä 3- ja 4-vuotiaat ole mitään vatsatautisen pikkulapsen hotajia Eli pyyntöhän oli että mene itse.
Ymmärrän mitä tarkoitat - mutta tuo on kinkkistä niille jotka todella kaipaavat sitä ihan omaa rauhaa, ja alkavat jo vihata niitä lämpimäisentuojia. Kotiäidillä on tosi harvoin aikaa itselle, ja jos silloin haluaisi vaikka lueskella tai piirrellä tai vain olla, niin mitä tehdä ikipirtsakalle pullantuojalle, kun ei halua loukatakaan? On metitty strategioita ja harjoiteltu ein sanomista niin että opettelee sanomaan minulle ensin, mutta ei se ala sujua.Se oppi sen vain suhteessa minuun. Ja sanoi että ei ne edes ymmärtäisi...ne vastaisi että jaa väsynyt, no ei se minua haittaa, ei minun kanssani tarvii olla niin pirteä!
Jotenkin toivoisi että ihmiset miettisi ja yrittäisi katsoa vaikka kasvoja, onko tuo jo kalpea uupumuksesta - onko se aidosti iloinen - tai mitä vaan. Vaikka miettisivät että voisiko vähän erottaa itseä toisesta: Minä tykkään juoda pullakahvia naapurien kanssa - mtta onko jokanen niinkuin minä? MInlla on iltaisin tylsää - mtta entä jos toinen on vaikka liian väsynyt rupatellakseen kanssani? Kun se näkyy jo päältä!
Aihe: Kollo-naapureita (Luettu 3481 kertaa)