Kirjoittaja Aihe: Paavo Ruotsalainen  (Luettu 5821 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Anonymous

  • Vieras
Paavo Ruotsalainen
« : 13.07.05 - klo:17:07 »
Eräs tositarina kertoo, että pikku tyttö kysyi isältään mitä ne on ne körttiläiset. Isä vastasi, että ne on semmosia, jotka uskoo Paavo Ruotsalaiseen.

Paavo Ruotsalaisesta on tehty josjonkinlaista kirjaa, tutkimusta, näytelmää. Seuroissa puhutaan usein kuinka Paavo lähti seuramatkoille ja kuinka oli leivästä puute ja mitä lienee Riitta ajatellut, kun Paavo taas lähti ja vei viimeisen leivän jne. On tehty maalausta, piirrosta ja kipsikuvaa. Ei kai siis ihme, että herännäisyyttä sen kummemmin tunteva isä sanoo lapselleen, että körttiläiset uskoo Paavo Ruotsalaiseen.  :roll:

Olen lukenut nyt Heränneen kansan vaellusta, jossa kerrotaan heränneitten muistelleen keskenään mitä vanhat heränneen kansan johtajat oli mistäkin asiasta sanoneet. Se ei sen kummempaa henkilön palvontaa ollut, muisteltiin vaan esim. Ukko-Paavon, N.K.Malmbergin jne. saarnoja ja neuvoja, jotka edelleen sattuivat ihmisten sydämiin.

Mielestäni on ihan ok, jos muistellaan ja seurapuheissa siteerataan jonkun vanhan heränneen sattuvia sanoja. Mutta minusta tuntuu, että Paavoa pidetään liikaa esillä. Joskus tuntuu, että hän menee jopa sen asian edelle, joka pitäisi olla meille se numero 1, eli Kristuksen. Toisinaan tuntuu, että Paavon nimi mainitaan seuroissa tämän tästä. Niinkuin Paavosta otettaisiin puheitten aiheet.

Korinttolaiskirjeessä Paavali kysyy, että hänenkö nimeen kansa on kastettu, että hänkö on ristiinnaulittu ihmisten puolesta. Kristukseen meidät on kastettu, Kristus on se, jonka puolella pitäisi olla. Hänestä pitäisi puhua. Totta kai Paavo Ruotsalainen on ollut hyvä saarnamies ja sielunhoitaja, ja niitä asioita hänestä kannattaa muistaakin, koska hänen sanoistaan saa nykyaikanakin ihminen paljon. Samalla tavalla voidaan kyllä muistella muitakin, vaikka Aku Rätyä.

Lestadiolaisuus-nimi tulee Laestadiuksen mukaan, mutta lestadiolaiset eivät silti mainitse koko ukkelia puheissaan tai muutenkaan muistele häntä. Lestadiolainen ystäväni sanoo, etteivät he itse kutsuisi itseään lestadiolaiseksi, koska ei heille Lars Leevi ollut ihmistä kummempi kulkija. He ovat uskovia ihmisiä, joita on aina ollut maailmassa, eivät he ilmestyneet tänne Laestadiuksen ansiosta. Lars Leevillekin synnit saarnasi ensin anteeksi joku uskovainen Lapin Mari. Jos oikein olen ymmärtänyt, niin Paavo Ruotsalainen oli sielunsa pelastuksesta hyvin ahdistunut mies, mutta sitten vapautui, kun tapasi seppä Högmanin ja luki Hunajan pisaroita. Jospa joku viisaampi osaisi minulle kertoa miksi juuri Paavo on nostettu jalustalle, eikä esim. seppä Högmania, joka käsittääkseni auttoi Paavoa uskon asioissa ratkaisevasti? Tai miksi ei noita Malmbergeja, Niskasia, Malmivaaroja, Rätyjä ym., jotka ovat myös viisaasti paimentaneet heränneitten laumaa? Minua on alkanut ihan ärsyttää tämä Paavon esille tuominen ja korostaminen. Tekisi mieli puhua enemmänkin ruotsalaisista kuin heränneistä tai körteistä.

Toivottavasti minä en nyt ketään loukannut. Olen vain mietiskellyt tätä asiaa. Mielelläni kuulisin enemmän Raamatun sanaa ja Jeesuksesta seuroissa kuin Paavosta. Herättäjäjuhlilla oli myynnissä joku Paavo-kirja ja tympäsi jo ihan oikeasti. Olenko minä kenties päässyt vain sellaisiin seuroihin, joissa ei puhujille ole annettu kovin paljon muuta sanottavaa, kun olen niin paljon joutunut Paavosta kuulemaan? Vai onko joka paikassa seuroissa Paavo "paikalla"? Miten on asianlaita niillä paikkakunnilla, joissa herännäisyys on voimaakkaasti esillä ja seuroja pidetään paljon?

Poissa Henri

  • Valoa vaikk' en näekään...
  • Viestejä: 78
Paavo Ruotsalainen
« Vastaus #1 : 13.07.05 - klo:17:25 »
Itse en seuroissa juurikaan jaksa käydä eli kokemusta ei kovin valtavasti ole. Oikeastaan vain Aholansaaressa ja herättäjäjuhlilla tulee niissä käytyä.

Mutta asiaan...minä en ainakaan ole huomannut, että vanhoista heränneistä sen enempää mitään puhuttaisiin. Ei ainakaan seuroissa, joissa nuoret käyvät (saattaa tietysti johtua siitä, että harvempi nuori kovin syvällisesti on perehtynyt Paavon tms. ajatuksiin).

Joskus itseänikin ärsyttää, että noita henkilöitä tuodaan esiin tämän tästä (siis seurojen ulkopuolella). Onhan Aholansaari Paavon kotisaari, mutta silti...
Täytyy vain yrittää muistaa, että historian henkilöitä he ovat siinä, missä joku Mannerheim tai Rytikin.

Poissa llwyd

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 766
    • http://stockholmslender.blogspot.com/
Paavo Ruotsalainen
« Vastaus #2 : 14.07.05 - klo:12:08 »
Lainaus käyttäjältä: "Henri"
Joskus itseänikin ärsyttää, että noita henkilöitä tuodaan esiin tämän tästä (siis seurojen ulkopuolella). Onhan Aholansaari Paavon kotisaari, mutta silti...
Täytyy vain yrittää muistaa, että historian henkilöitä he ovat siinä, missä joku Mannerheim tai Rytikin.


Paavon raadollisuus, piikkisyys ja huonoushan ovat hyvin tunnettuja. Ei mikään pyhimys tai aina oikeassa oleva auktoriteetti, eikä häntä sellaisena pidetäkään: hän ei anna siihen mahdollisuuksia. Mutta juuri siinä raadollisuudessaan, huonoudessaan hän kiteytti kristillisyyden radikalismia kansainvälisestikin omaperäisellä ja universaalilla tavalla. Suosittelen Siltalan Suomalaista ahdistusta hyväksi pohjaksi Paavon modernille tarkastelulle. Lestadiolaiset eivät varmasti tunne Laestadiusta niin paljon omakseen, koska ovat ottaneet itselleen, omiin käsiinsä paljonkin taivasten valtakunnan avaimia - enemmän epäilemättä kuin mihin Laestadiuksen opit antaisivat myöden. Joskaan häntä en erityisen hyvin tunne, mutta tälläinen käsitys on kuitenkin tullut.
Opeta tälläisena luoksesi tulemaan

Kauhanen T

  • Vieras
Paavo puheissa ja teoissa
« Vastaus #3 : 14.07.05 - klo:18:46 »
Minun mieleeni tulee kaksi näkökohtaa koskien Paavoon ja muihin heränneisiin isiin ja äiteihin viittaamista.

1) Jos puhutaan siitä, että "Paavo sanoi Kristuksesta sitä ja tätä", niin lähtökohta on ihan hyvä. Tietysti periaatteessa vielä parempi olisi, että "Raamattu sanoo Kristuksesta sitä ja tätä", mutta silloin puhuja ottaa raamatunselittäjän roolin.

Paavoon tai vastaavaan vetoava puhuja vetoaa tunnustettuun auktoriteettiin, ja lähtee mieluummin ruotimaan hänen sanomisiaan. Niin hän välttää kaksi vaaraa: a) Oman ajatuksensa pönkittämisen Raamatulla. b) Raamatun sanan vääntämisen väärään - on parempi selittää väärin Paavon tai Malmivaaran kuin Raamatun sanat!

Siis: pidän ihan hyvänä lähteä siitä, että "Paavo sanoi tämän tärkeän hengellisen asian niin hyvin, etten yritäkään itse muotoilla sitä paremmin, vaan haluan tuoda sen tässä esille niinkuin hän sen esitti."

2) Paavosta tai kenestä vaan voi ottaa jonkun tosi lattean ja pinnallisen jutun esiin ja lähteä siitä vääntämään typerien aasinsiltojen kautta että "näin myös meidän hengellisessä elämässämme." Mutta myös Raamatusta voi kaivaa jonkin epäolennaisuuden ja selittää sen sitten ihan pieleen. Se, että lähtökohtana on raamatunlause eikä Paavon lause, ei vielä takaa ravitsevaa seurapuhetta.

Silläkin uhalla että nyt satutan käteni Herran voideltuun, pitää kertoa eräästä eläkepapista. Kun seuroissa oli luettu eräästä Paavon kirjeestä, jossa esiintyi monta kertaa sana "noh!", pappi huomasi että "tuo pieni sana, sehän on toisinpäin luettuna "on" [!],  ja siitä sitten päästiin pohtimaan olemassaolon syvimpiä kysymyksiä!

Eli kantani lyhyesti: minua ei yhtään haittaisi, jos körttiläisistä sanottaisiin: "ne ovat niitä, jotka uskovat niinkuin Paavo Kristuksesta opetti."

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10388
Paavo Ruotsalainen
« Vastaus #4 : 13.01.09 - klo:18:38 »
Paavo Ruotsalainen on suomalainen. Hänen haudallaan Nilsiän vanhalla hautausmaalla kaupungin keskustassa on suuri kuusi, koska hän halusi piikkisen puun, "kun hän on niin piikkinen mies". Hän ei osannut kirjoittaa.
Tervetuloa talkoisiin Vaasaan! Herättäjäjuhlat rakennetaan yhdessä toimien. Juhlien onnistumiseksi tarvitsemme n. 1000 talkoolaista eri tehtäviin. Sellaisia ovat muun muassa juhla-alueen rakentaminen ja purkaminen, kahvioiden ja grillien toiminta, liiken ...

https://herattajajuhlat.fi/talkoot2024

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33724
Paavo Ruotsalainen
« Vastaus #5 : 19.01.09 - klo:21:22 »
Luen mielelläni näitä vanhempiakin keskusteluja Paavo Ruotsalaisesta ja
muista körttiläisistä hengellisistä merkkihenkilöistä,vaikka henkilöpalvontaa
se ei ole.Juhanin nimimerkin allaoleva Wilhelmi Niskasen nimi pani hakemaan Wikipediasta tietoa ja siellä oli linkki myös tänne foorumin keskusteluihin.Olivat vuodelta 2006.T Kauhanen ja Juhani kävivät muiden
ohella oikein hyvää ajatustenvaihtoa.
Omistan itse Aholansaaren kirjapöydästä löytämäni Tapani Ruokasen kirjoittaman PAAVO RUOTSALAINEN TALONPOIKAIN HERÄTTÄJÄ teoksen
jonka sisäkannessa on Elina Karjalaisen ex libris.Hänkö lienee lahjoittanut sen myytäväksi tai perikuntansa.Nyt kun meilläkin on toimiva nettiyhteys
löydän täältä paljon luettavaa ja katsottavaa kumpahan oppisin vielä paremmin hyödyntämään nämä mahdollisuudet. 8)
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33724
Vs: Paavo Ruotsalainen
« Vastaus #6 : 15.10.19 - klo:16:35 »
Leena pyytää kirjoittamaan Paavo Ruotsalaisen näkemyksiä Aikain merkeistä.
En muista lukeneeni muuta henkilökohtaista kuin että Paavo torui naisia ylihengellisyyksistä.

Paavon aikana kyllä odotettiin maailman loppua:


Elämä 1800-luvun Savossa -
maailmanlopun odotusta ja hurmosilmiöitä


Paavo Ruotsalaisen elämä ja toiminta sattui erääseen historian vaiheeseen, jolloin maailmanlopun odotukset olivat myös poikkeuksellisen korkealla. Maamme oli monien yhteiskunnallisten mullistusten pyörteissä. Uudet tuulet olivat alkaneet puhaltaa jo 1700-luvun puolivälissä ja prosessi jatkui 1800-luvun puoleenväliin saakka, - siis Paavon kuolemaan saakka. Uuden ajan muovautuminen merkitsi spontaaneja herätyksiä ja toisaalta juuri herätykset muovasivat tulevaa.

Ihmiset puhuivat kielillä, vaipuivat transsiin, oli unissasaarnaajia, näkyjä ja profetioita. Monet odottivat maailmanloppua. Sielut olivat äärimmilleen virittyneitä. Kun kirkonkellot soivat tai hautaussaattue kulki ohi, ihmiset pyrskähtivät itkuun. Työt pellolla jätettiin kesken, kun isäntämiehet, raavaat suomalaiset miehet juoksivat pappilaan ostamaan hengellistä kirjallisuutta. Luonnonilmiöt tai oudot äänet herättivät synnintuntoon.

edellinen teksti on osa tästä:

http://lukio.palkane.fi/raamattunet/paavoruo.html


Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18466
Vs: Paavo Ruotsalainen
« Vastaus #7 : 15.10.19 - klo:17:37 »
Olen kerinnyt olla Nilsiässä kaksilla herättäjäjuhlilla. Jälkimmäisellä kerralla osasin kävellä oikeaan suuntaan Paavon isoksi kasvaneen kuusen luokse. Edellimmäisellä kerralla yövyttiin teltassa. Toisella kerralla sitten Poksissa.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33724
Vs: Paavo Ruotsalainen
« Vastaus #8 : 15.10.19 - klo:17:47 »
Kohta HY:n liityttyäni kävimme Matin ja Basson kanssa Aholansaaressa. Haudalla en ole käynyt, kuvia kyllä olen katsellut.

Nyt linkitettyäni Paavon ajan peloista ja ahdistuksista ryhdyin miettimään näistäkö johtui osittain Paavonkin ahdistuneisuus, löyhkäläisyys. Jos ei saanut mistään hyvää opetusta alkoi lukemisesta pelko kasvaa, ja isä jopa kiusasi. Rauha löytyi Sepän pajasta.
Paavon arvo on siinä että hän jakoi löytöään ja pysytyi  siitä neuvomaan jopa papeille . Moni on vasta heränneenä löytänyt kristityn vapauden.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4814
Vs: Paavo Ruotsalainen
« Vastaus #9 : 18.10.19 - klo:13:22 »
 Marraskuussa vietämme ruotsalaisten päivää, jolloin voimme muistaa myös Paavo Ruotsalaista. :)

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22043
Vs: Paavo Ruotsalainen
« Vastaus #10 : 18.10.19 - klo:13:40 »
Marraskuussa vietämme ruotsalaisten päivää, jolloin voimme muistaa myös Paavo Ruotsalaista. :)

Voimme toki muistaa häntä milloin vain. Svenska dagen on kuitenkin ruotsalaisuuden eikä ruotsalaisten päivä.