Koska en itse ole koululakeja laatimassa, on minun hankala tietää, kuinka paljon prosessissa mm. seurataan opetusta kouluissa, sen tavoitteita ja käytäntöjä, ja toisaalta opettajankoulutusta, ja sen tavoitteita, siellä tehtyjä uudistuksia ja tutkittu uudistusten todellisia vaikutuksia koulun arkipäivässä.
Itse kaksi vuotta luokanopettajankoulutuksessa olleena ja useita sijaisuuksia tehneenä voin vain peilata keskustelua omiin kokemuksiini opettajana ja opettajuuden opiskelijana.
Nähdäkseni ainakin Helsingin yliopiston soveltavan kasvatustieteen laitos pyrkii kouluttamaan opettajia, jotka kynevät suunnittelemaan opetuksensa niin, että lapsien elämismaailmasta nouseva käytännön ongelmanratkaisu ja motivointi ovat oppimisen avaimia. Tähän kuuluu niin poikien ja tyttöjenkin ominaispiirteiden ymmärtäminen.
Toki loppuviimeksi oppitunnin pitää opettaja, yksilö, joka luo oppimistilanteen omista näkemyksistään lähtien. Harmi on, jos kaikesta huolimatta ope valitsee luennoinnin keskustelun ja toiminnan sijaan.
Ongelmana on myös se, että kouluissamme opettaa edelleenkin kasapäin epäpäteviä opettajia, jotka turvautuvat vanhoihin opetusmalleihin.