Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: seppos - 18.10.05 - klo:11:07
-
Viime pyhä oli uskonpuhdistuksen sunnuntai. Luther teki sen aikoinaan, mutta miten on meidän laita. Olisiko henkilökohtaisen suursiivouksen paikka? Revitään kaikki pois kaapista sillä vain yksi on tarpeen. Meidän elämäämme kertyy matkan varrella helposti tarpeetonta roinaa myös Jumala-suhteessamme. Entäs jos pidettäisiin omat siivoustalkoot?? Mietitään mikä on olennaista taivastiellä??
-
Ainakin omavanhurskaudesta voisin yrittää luopua, eli että en syntisenä piilottelisi itseäni Jumalalta, enkä yrittäisi puristaa itsestäni mitään pyhyyden tuntoa voidakseni lähestyä häntä.
-
Kirkko on vähän jäljessä. Juhlistetaan vanhaa uskonpuhdistusta, kun olisi kipeästi tarvetta uudelle uskonpuhdistukselle. Tai ehkä pitäisi vain palata takaisin katolilaisuuteen, siellä sentään osataan pitää vielä periaatteista kiinni.
-
Kirkko on vähän jäljessä. Juhlistetaan vanhaa uskonpuhdistusta, kun olisi kipeästi tarvetta uudelle uskonpuhdistukselle. Tai ehkä pitäisi vain palata takaisin katolilaisuuteen, siellä sentään osataan pitää vielä periaatteista kiinni.
Mitäh!!
Periaattethan ovan niitä mitä käytetään kun ei tiedetä mitä pitäisi tehdä.
-
... usko on lahja. Mitään siihen ei voi lisätä eikä mitään siitä ottaa pois. Itse en voi uskoa rakentaa. Minun on jopa hyväksyttävä se, että uskoa ei aina anneta sillä tavoin ja niin paljon kuin haluaisin.
Se, mistä siis puhdistaisin omaa uskoani, on yksinkertaisesti minä itse. Minun pitäisi katsoa vähemmän itseeni ja enemmän Kristukseen. Ottaa se, mitä annetaan ja sanoa vain kiitos. Lakata kuvittelemasta, että mikään, mitä minä teen, voisi minut pelastaa. Hurskainkaan rukous ei minua voi pelastaa, vaan Jumalan armo. Kirkossakäynti ei minua pelasta, vaan usko. Raamatun lukeminen ei minua pelasta, vaan Kristus.
(Ja tällä en nyt sitten tarkoita sitä, että mielestäni rukous, jumalanpalvelus ja raamatunluku olisivat turhia asioita kristityn elämässä!)
-
... usko on lahja. Mitään siihen ei voi lisätä eikä mitään siitä ottaa pois. Itse en voi uskoa rakentaa. Minun on jopa hyväksyttävä se, että uskoa ei aina anneta sillä tavoin ja niin paljon kuin haluaisin.
Se, mistä siis puhdistaisin omaa uskoani, on yksinkertaisesti minä itse. Minun pitäisi katsoa vähemmän itseeni ja enemmän Kristukseen. Ottaa se, mitä annetaan ja sanoa vain kiitos. Lakata kuvittelemasta, että mikään, mitä minä teen, voisi minut pelastaa. Hurskainkaan rukous ei minua voi pelastaa, vaan Jumalan armo. Kirkossakäynti ei minua pelasta, vaan usko. Raamatun lukeminen ei minua pelasta, vaan Kristus.
(Ja tällä en nyt sitten tarkoita sitä, että mielestäni rukous, jumalanpalvelus ja raamatunluku olisivat turhia asioita kristityn elämässä!)
Ei mennyt ihan jakeluun. Luther puhdisti katolista uskoa ja Jeesus kaatoi rahanvaihtajien pöydän. Seppä Högman sanoi Paavolle kuuluista sanat vain yksi on tarpeen. Joskus on hyvä päästä eroon tästä tarpeettomasta uskon roinasta, jota raahaamme mukanmme luullen, että siitä on jokus tai taivaan tiellä jotain hyötyä. Mitä se kullakin on, on taasen paljon monimutkaisenpi ja henkilökohtaisempi juttu.
-
Ei mennyt ihan jakeluun. Luther puhdisti katolista uskoa ja Jeesus kaatoi rahanvaihtajien pöydän. Seppä Högman sanoi Paavolle kuuluista sanat vain yksi on tarpeen. Joskus on hyvä päästä eroon tästä tarpeettomasta uskon roinasta, jota raahaamme mukanmme luullen, että siitä on jokus tai taivaan tiellä jotain hyötyä. Mitä se kullakin on, on taasen paljon monimutkaisenpi ja henkilökohtaisempi juttu.
*Huokaus* On ehkä sitten syytä vähän selittää. Se roina, mitä minä kannan mukanani, on juuri tuota itse tehtyä vanhurskautta, siis minua ja minun nokkeluuttani ja pätevyyttäni ja pystyvyyttäni. Sitä, että ajattelen, että minä uskon kolmiyhteiseen Jumalaan, vaikka siinä uskossa ei voi olla mitään minusta, tai se ei enää ole uskoa sen todellisessa merkityksessä. Minun pitää vähetä, tulla olemattomaksi. Tai oikeastaan ei sitäkään, minun ei pidä enkä voi tehdä mitään sen eteen, että Jumala armahtaisi, ottaisi omakseen ja antaisi vielä uskoa sen todeksi.
Lutterin vähästä katekismuksesta siteeraan:
Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minua lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa.
Nyt saattaa olla niin, että (alunperin toki hyvää tarkoittaen) olen pikemminkin estänyt Hengen työtä itsessäni, kun olen keksinyt yhä uusia keinoja uskoni vahvistamiseksi ja sen laadun määrittelemiseksi. Olen yrittänyt saada itseäni tuntemaan uskoa.
Se, mitä sanoin esimerkiksi rukouksesta, oli ihan perstuntumalta lausuttua. Kuitenkin esimerkiksi Luther sanoo mielestäni osuvasti (nyt selittelyjä varten isosta katekismuksesta katsottuna): Voit muistuttaa häntä tästä ja sanoa: "Tässä minä nyt käännyn puoleesi, rakas Isä, ja rukoilen sinua. Omasta mielijohteestani en sitä tee enkä oman ansioni varassa, vaan nojaan sinun käskyysi ja pidän kiinni lupauksestasi, joka ei voi jäädä täyttymättä eikä pettää minua."
Voinko minä todella uskoa omasta voimastani ja luottaa Jumalan lupauksiin koko sydämestäni? Edes rukoileminen ei ole omaa keksintöäni eikä ansiotani, vaan Lutherin sanoin Jumalan käskyn toteuttamista. Toki melko mieluisaa sellaista.
Onkohan tässä vieläkään mitään tolkkua?
-
Minusta siinä on paljon tolkkua ja nyt ymmärrän sinua peremmin. Minulla on kauhukuvana esessäni tämä amerikkalainen kristillisyyden versio, joka on täälläpäin runsaasti levinnyttä ja jota runsaasti levitetään. Suokaa kaikki anteeksi, mutta minusta rukouspiirit ovat kyseenalaista hartauden harjoitusta. Ihan niinkuin Jumala kuuntelisi meitä paremmin jos useampi huutaa. Jospa nämä paavalanisynodin teologit rupeisivat tutkimaan tämän uuden uskonnollisuuden raamatullisuutta. Minusta yksinkertaisen uskon kannattajasta niin vähän on tarpeen.
Minusta siteeraat ihan oikeita asioita ja luotat siihen ettet saa muuta merkkiä kuin Joonan merkki ja sinua viedään tahdoit tai et.
-
Minulla on kauhukuvana esessäni tämä amerikkalainen kristillisyyden versio, joka on täälläpäin runsaasti levinnyttä ja jota runsaasti levitetään. Suokaa kaikki anteeksi, mutta minusta rukouspiirit ovat kyseenalaista hartauden harjoitusta. Ihan niinkuin Jumala kuuntelisi meitä paremmin jos useampi huutaa..
Hmmm, tänään Hgin Seuratuvalla Juha Kahila mainitsi heränneitä yhdistäväksi tekijäksi mm. sen, että Siionin virret on rukouskirjana. Sitten tästä rukouskirjasta veisattiin erinäisiä...virsiä...rukouksia... Olisiko ollut parempi jos olisin itsekseni örissyt?
Google-haulla löytyi reilut 600 rukouspiiriviitettä, osa varmasti kalvinististaustaisia, mutta ei niitä kaikkia silti voi samaan pataan panna. Minulla on kyllä jonkinlainen aavistus siitä, mihin viittaat rukouspiiri-sanalla, mutta en osaa sitä pukea sanoiksi, saati sitten teologisesti eritellä. Tarkenna vähän!
mt
-
Siionin virret ovat rukouskirja, mutta rukouspiirit ovat ihan eri juttu. Rukouspiireissä pääasia on oman itsensä hyväksi tunteminen, kun rukoilee toisten puolesta. On jonkinlainen uskon edeskäypä. Siionin Virsissä asia on päinvastoin. Tosiasia on luonnolllisesti, etteivät rukouspiirit ole toistensa siskoja, vaan vaihtelua on aika runsaasti. Yhtenä kauhukuvana nousee menneisyydestä sanan ja rukouksen ilta, jossa rukoiltiin puoli tuntia yhden oppilaitoksen hyväksi. Rukous oli puhetta pidempi eikä rukoilijalla käynyt miellessä "älkää luulko että teitä monisanaisuutenne tähden kuulaan". Toinen kuva kuten jo aiemmin manitsin, rukouksen megafonina toimiminen on monien piirien omaksuma tehtävä ja tiedämme, että Hän kuulee pienimmätkin huokaukset. Pidän siis niistä monia puhtaana itsevanhurskauttamisena. Poikkeukset vain vahvistavat sääntöä.
-
Kun te rukoilette älkää menkö kadunkulmiin huutelmaan vaan omaan huoneeseenne ja ovi kiinni perässä. Sitten voitte koettaa Isä meitää.
Ei varmaan tarvi kertoa missä näin sanotaan?
-
... Se, mistä siis puhdistaisin omaa uskoani... Lakata kuvittelemasta, että mikään, mitä minä teen, voisi minut pelastaa. Hurskainkaan rukous ei minua voi pelastaa, vaan Jumalan armo. Kirkossakäynti ei minua pelasta, vaan usko. Raamatun lukeminen ei minua pelasta, vaan Kristus...
minttu,
Sinulla on hyviä ajatuksia, mutta tämä itsensäpelastamisasia hämmästyttää minua. Oletko ihan oikeasti tavannut ihmistä joka yrittäisi pelastaa itsensä tekemisillään? Minä en ole tavannut sellaista edes "vapaissa" suunnissa, ei tule ainakaan näin äkkiseltään ketään mieleen.
-
mä en juurikaan käy kirkoss, en seuroissa enkä missän näistä perus todistelupaikoissa. Silti uskon vaikka ajattelutapanin onki aika darwinistinen. Joka tapauksessa körttimeiningissä annettiin juuri se mahdollisuus omaan yksityiseen ja vaatimattomaan uskoon mitä mä kaipasin eikä mitkään hihhuliporukat voineet tarjota.
Mikä tässä on olennaista tai ei, onko sillä väliä. Henkilökohtainen puhdistautuminen on elämänmittainen jatkuva prosessi.
Mikko
-
... Se, mistä siis puhdistaisin omaa uskoani... Lakata kuvittelemasta, että mikään, mitä minä teen, voisi minut pelastaa. Hurskainkaan rukous ei minua voi pelastaa, vaan Jumalan armo. Kirkossakäynti ei minua pelasta, vaan usko. Raamatun lukeminen ei minua pelasta, vaan Kristus...
minttu,
Sinulla on hyviä ajatuksia, mutta tämä itsensäpelastamisasia hämmästyttää minua. Oletko ihan oikeasti tavannut ihmistä joka yrittäisi pelastaa itsensä tekemisillään? Minä en ole tavannut sellaista edes "vapaissa" suunnissa, ei tule ainakaan näin äkkiseltään ketään mieleen.
No harva varmaan tunnustaa rakentavansa tikapuita taivaaseen, mutta luulen, etten ole ainoa, joka tätä asiaa joutuu miettimään. Ihmisellä on sellainen kumma tapa, että se yrittää järjestää elämänsä itselleen mukavaksi: "kun vähän luen joka päivä raamattua, ja sit rukoilen ja annan rahaa köyhille niin Jumala tykkää ja kaikki on okei.." Itsevanhurskaus uhkaa. Se, ettei muista, että kaikki ei ole okei. Ei sinne päinkään. Vanha aatami vaivaa, kun teen asioita velvollisuudentunnosta enkä siitä ilosta että Kristus on minut vapahtanut.
Otin pari hajanaista sitaattia, jotka ehkä valaisevat ajatusta (tai ainakin sitä, miten minä tulkitsen ko. tekstejä..).
Wilcox kirjoittaa:Sinä voit ajaa Kristuksen luotasi yhtä hyvin hyvillä teoillasi kuin synneilläsi. Katso Kristukseen ja tee niin paljon töitä kuin tahdot. Seiso koko painollasi Kristuksen vanhurskauden varassa. Varo, ettet seiso toisella jalallasi oman vanhurskautesi varassa ja toisella jalallasi Kristuksen vanhurskauden varassa.
Augsburgin tunnustuksesta:Samaten seurakuntamme opettavat, että ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin, ansioin tai teoin, vaan että heille annetaan vanhurskaus lahjaksi Kristuksen tähden uskon kautta, kun he uskovat, että heidät otetaan armoon ja että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, joka kuolemallaan on antanut hyvityksen synneistämme. Tämän uskon Jumala lukee edessään kelpaavaksi vanhurskaudeksi (Room. 3 ja 4).
(Joo joo, pystykorvat, muistan kyllä mitä tunnustuskirjoissa sanotaan pelastusvarmuudesta. Tämä on minun henk. koht. uskonpuhdistukseni).
-
Revitään kaikki pois kaapista sillä vain yksi on tarpeen. Meidän elämäämme kertyy matkan varrella helposti tarpeetonta roinaa myös Jumala-suhteessamme. Entäs jos pidettäisiin omat siivoustalkoot?? Mietitään mikä on olennaista taivastiellä??
Minä siivoan päivittäin ”omaa kaappiani”, sitä en vaan voi hyväksyä, kun sinne tuppaa silti aina ilmestymään ”pölykoiria”. Mistä lienevätkään tulleet… :icon_wink:
ps. Omin voimin en kyllä jaksaisi siivota päivittäin, onneksi meillä käy Hän...
-
Rukouspiireissä pääasia on oman itsensä hyväksi tunteminen, kun rukoilee toisten puolesta. On jonkinlainen uskon edeskäypä.
Tosiasia on luonnolllisesti, etteivät rukouspiirit ole toistensa siskoja, vaan vaihtelua on aika runsaasti.
Yhtenä kauhukuvana nousee menneisyydestä sanan ja rukouksen ilta, jossa rukoiltiin puoli tuntia yhden oppilaitoksen hyväksi. Rukous oli puhetta pidempi eikä rukoilijalla käynyt miellessä "älkää luulko että teitä monisanaisuutenne tähden kuulaan". Toinen kuva kuten jo aiemmin manitsin, rukouksen megafonina toimiminen on monien piirien omaksuma tehtävä ja tiedämme, että Hän kuulee pienimmätkin huokaukset. Pidän siis niistä monia puhtaana itsevanhurskauttamisena. Poikkeukset vain vahvistavat sääntöä.
- En ole aikoihin käynyt yhdessäkään, ja jostakin syystä kierrän muo "sanan ja rukouksen illat" itse kaukaa, mutta onko tämä mielestäsi, Seppo, henkilökohtaista uskonpuhdistusta? Kritiikki sijansa saakoon, mutta... Ja mikäs se juttu oli että missä kaksi tai kolme on koolla...?
-
Revitään kaikki pois kaapista sillä vain yksi on tarpeen. Meidän elämäämme kertyy matkan varrella helposti tarpeetonta roinaa myös Jumala-suhteessamme. Entäs jos pidettäisiin omat siivoustalkoot?? Mietitään mikä on olennaista taivastiellä??
Hmm.. Hyvin sanottu. Asia on ollut viime aikoina mielessäni syystä jos toisestakin. Siivoamisessa joutuu välillä tekemään töitä tosissaan.. Välillä ei millään onnistu. :017: Uutta ei synny jos ei osaa luopua mistään vanhasta turhasta (painolastista).
-
- Paljossako se on menneen taakseen jättämistä. Kaiken kaikkiaan ja kertakaikkiaan. Silloin ei jäisi säästöjäkään käärinliinan taskuun pantavaksi.
-
- Paljossako se on menneen taakseen jättämistä. Kaiken kaikkiaan ja kertakaikkiaan. Silloin ei jäisi säästöjäkään käärinliinan taskuun pantavaksi.
Joskus on parempi jättää suurin osa taakseen :-\
Hyvä, jos voi ottaa opikseen ja jatkaa uusin kuvioin :)
-
Joskus on parempi jättää suurin osa taakseen :-\
Hyvä, jos voi ottaa opikseen ja jatkaa uusin kuvioin :)
:023:
-
Joskus on parempi jättää suurin osa taakseen
Hyvä, jos voi ottaa opikseen ja jatkaa uusin kuvioin
Ilman "tehosteita" tai "suuria kylttejä" huutaen voi todellakin tehdä oman uskonpuhdistuksen,tulevan pääsiäisen lähestyessä.
... usko on lahja. Mitään siihen ei voi lisätä eikä mitään siitä ottaa pois. Itse en voi uskoa rakentaa. Minun on jopa hyväksyttävä se, että uskoa ei aina anneta sillä tavoin ja niin paljon kuin haluaisin.
Se, mistä siis puhdistaisin omaa uskoani, on yksinkertaisesti minä itse. Minun pitäisi katsoa vähemmän itseeni ja enemmän Kristukseen. Ottaa se, mitä annetaan ja sanoa vain kiitos. Lakata kuvittelemasta, että mikään, mitä minä teen, voisi minut pelastaa. Hurskainkaan rukous ei minua voi pelastaa, vaan Jumalan armo. Kirkossakäynti ei minua pelasta, vaan usko. Raamatun lukeminen ei minua pelasta, vaan Kristus.
Kiitos nimimerkki "minttu" , näihin ajatuksiin minun on hyvä hiljenty... Ristin juurelle.
-
Olen sitä mieltä, ettei uskoa voi henkilökohtaisesti puhdistaa. Täytyy vain luottaa yksinkertaiseen uskoon, joka perustuu elämään Jumalan armon varassa. Voimme kyllä tehdä reformaatiota kirkossa. Erityisen tarpeellinen reformaatio olisi juuri nyt katolisessa kirkossa. Usko saadaan Jumalalta lahjana. Sitä on vaikea puhdistaa.
-
Olen sitä mieltä, ettei uskoa voi henkilökohtaisesti puhdistaa. Täytyy vain luottaa yksinkertaiseen uskoon, joka perustuu elämään Jumalan armon varassa. Voimme kyllä tehdä reformaatiota kirkossa. Erityisen tarpeellinen reformaatio olisi juuri nyt katolisessa kirkossa. Usko saadaan Jumalalta lahjana. Sitä on vaikea puhdistaa.
Siellä onkin iso ongelma kun paavin pitäisi nuhdella veljeään ja itseään. Itseään peittelystä.
-
soom muveli...
-
soom muveli...
Onko?
-
Olen sitä mieltä, ettei uskoa voi henkilökohtaisesti puhdistaa.
Kristuksen kanssa, Salis.
Ei Sinun eikä kenenkään muun, vaan henkilökohtaisesti Kristuksen kanssa.
-
Olisiko henkilökohtaisen suursiivouksen paikka? Revitään kaikki pois kaapista sillä vain yksi on tarpeen. Meidän elämäämme kertyy matkan varrella helposti tarpeetonta roinaa myös Jumala-suhteessamme. Entäs jos pidettäisiin omat siivoustalkoot?? Mietitään mikä on olennaista taivastiellä??
Minulle ajankohtaista. Nyt on aika miettiä asioita uusiksi ja siivota monessakin mielessä. Suuntaa on tarkistettava, samoin matkavarustus. Yksin en onnistu, mutta apu on lähellä, kun vaan siirrän syrjään turhat asiat ja hyväksyn sen olennaisen.
-
Kristuksen kanssa, Salis.
Ei Sinun eikä kenenkään muun, vaan henkilökohtaisesti Kristuksen kanssa.
Siis henkilökohtaisesti Jumalan kanssa voidaan harjoittaa henkilökohtaista uskonpuhdistusta? Miten usko puhdistetaan?
-
Miten usko puhdistetaan?
Täm on ehkä tarkoitettu poleemiseksi, mutta jukra kuinka hyvä kysymys oli niin tai näin.
Uskonphdistuksen sunnuntai oli ja meni mutta mitäs siinä todella tapahtui. Usko puhdistui?
No, kirkon käytäntöihin ja opetukseen veli Martin oli kiinnittänyt huomiota, ensimmäiset teesit koskivat skolastisen teologian ylivaltaa ja toiset anekauppaa.
Joskus mietin miten tuo skolastinen teologia oli vähän kuin meidän aikamme ponnistelut yhdistää Raamatun tapahtumia oman aikamme vallitsevaan tieteenfilosofiaan, eli luonnontieteeseen, vaikka sen aika on kai kaiken selittäjänä jo menopäällä. Mutta sitä se vastasi.
Ja aneet taas...veli Martti uskoi vielä tuolloin itse kiirastuleen mutta epäili tokko rahalla aivan niin suurta vaiktusta Jumalan voi tehdä kuin siitä sai ymmärtää...
Minun täytyy ajatella tuota vielä paljon. Tosiaan. Uskon puhdistus. Ettei edes kirkon?
-
Minun täytyy ajatella tuota vielä paljon. Tosiaan. Uskon puhdistus. Ettei edes kirkon?
Mielestäni kirkko tarvitsee jatkuvaa reformaatiota eli uudistusta. Erityisesti "uskonpuhdistusta" tarvitsee katolinen kirkko näinä päivinä, kun paavi peittelee piispojensa pedofilia-tapauksia, joita on aivan liian paljon. On aivan ilmeistä, että katolisen kirkon pappien pitäisi saada mennä naimisiin. Pedofilia-tapausten lisäksi tuhansia pappeja on jatkuvassa suhteessa naisiin ikäänkuin avoliitossa.
-
Mielestäni kirkko tarvitsee jatkuvaa reformaatiota eli uudistusta. Erityisesti "uskonpuhdistusta" tarvitsee katolinen kirkko näinä päivinä, kun paavi peittelee piispojensa pedofilia-tapauksia, joita on aivan liian paljon. On aivan ilmeistä, että katolisen kirkon pappien pitäisi saada mennä naimisiin. Pedofilia-tapausten lisäksi tuhansia pappeja on jatkuvassa suhteessa naisiin ikäänkuin avoliitossa.
Niin varmaan. Ja kun tuo ei kai ole edes opin puhdistus vaan heidän kirkkojärjestyksensä muutos.
-
Niin varmaan. Ja kun tuo ei kai ole edes opin puhdistus vaan heidän kirkkojärjestyksensä muutos.
Oppiakin siinä puhdistetaan. Nainen ei ole enää saastainen. :003:
-
Oppiakin siinä puhdistetaan. Nainen ei ole enää saastainen. :003:
Jaa...saattaapi hyvinkin olla. Ilman tiettyä tuhruisuutta ja nuhruisuutta kuolemme sukupuuttoon.
-
Jaa...saattaapi hyvinkin olla. Ilman tiettyä tuhruisuutta ja nuhruisuutta kuolemme sukupuuttoon.
Tuossa on vinha perä, mutta ei liity uskonpuhdistukseen. Olemme sekä fyysisesti että hengellisesti tuhruisia ja nuhruisia. :icon_wink:
-
Tuossa on vinha perä, mutta ei liity uskonpuhdistukseen. Olemme sekä fyysisesti että hengellisesti tuhruisia ja nuhruisia. :icon_wink:
Kyllä se saattaa liittyä...ruumiillisuus on lopulta vaikeasti siedettävä asia. Tavallaan voi ymmärtää niitä gnostilaisia ajattelijoita, jotka pähkäilivät, että Jeesuksen suolisto toimi toisin kuin muiden ihmisten. Hän söi. Pakostakin hän söi, koska siitä on talletettu dokumentaatiota. Ja joi. Mutta ruumis käsitteli jätteet jotenkin jumalallisesti, koska tuntui rivolta ajatella Jumalan tarvitsevan vessaa. Se ei ole uskossa keskeistä kun ensin vilkaisee. Mikäs juttu tämä on. Mutta lopulta ei taida ollakaan ihan olematonta, sillä samaan suuntaukseen liittyy lopulta myös se, että on mahdotonta ajatella että Jumala olisi tuntenut kipua, kärsinyt ruumiissaan kuoleman kaikkine detaljeineen. Ristilläkään ei kuole "todellinen" Jeesus, vaan joku mikälie - minä en enää ymmärtänyt. Oikea Jeesus nauraa hekottaa ristin yläpuolella ihmisten surkeiluja.
Syöpää sairastava ystäväni sanoi kerran, että hän on vasta nyt ymmärtänyt, kuinka "ruumiillista" kristinusko on. Toivon että käsitin oikein, ja osaan ilmaista oikein mitä hän tarkoitti, sillä se oli jotakin aika arvokasta. Kun hän oli keskellä kipujaan eikä suolikaan toiminut ja siitä tuli lisää kipua, hän ajatteli Jumalaa ymmärtämässä ihmisen koko ruumiillisuutta, ja se oli helpottanut oloa.
-
Mistä muuten kirkko joskus keksaisi tuon selibaattipakon papeille? Onko se kytköksissä Paavalin kommentointiin siitä, kuinka poikamies voi omistautua kokonaan seurakuntatyöhön? Mutta Pietarillahan oli vaimo, ja Pietaristahan tämä pappeuden siirtäminen katsotaan jatketuksi?
-
Mistä muuten kirkko joskus keksaisi tuon selibaattipakon papeille? Onko se kytköksissä Paavalin kommentointiin siitä, kuinka poikamies voi omistautua kokonaan seurakuntatyöhön? Mutta Pietarillahan oli vaimo, ja Pietaristahan tämä pappeuden siirtäminen katsotaan jatketuksi?
Kirkko ei pitänyt suotavana sukupuoliyhteyttä ehtoolista edeltävänä yönä ehtoollisen suorittajille. Sitten ehtoollinen muuttui päivittäiseksi eli ei jäänyt sijaa sukupuoliyhteydelle, joten ainoa vaihtoehto oli selibaatti. Näin se on minulle selitetty. Totuudesta en voi taata, mutta tuntuu uskottavalta. Pappeuden jatkuminen tapahtuu papiksi vihkimisessä, siis ei biologisesti.
-
. Silloin ei jäisi säästöjäkään käärinliinan taskuun pantavaksi.
Kyöstillähän taisi olla tähän jokin keino.. :icon_wink:
-
Minä olen lukenut, että katolinen kirkko järjestäytyi valtionkirkon aseman saatuaan ottaen mallia Rooman legioona-armeijasta. Sotilaita sitoi naimattomuuslupaus aktiivipalveluksen ajan. Silloin heidät saattoi käskeä mihin tahansa imperiumin osaan ilman perheongelmia. Tämä ajatus siirrettiin sitten papistoonkin. Sotamiehiä ei estänyt mikään rellestämästä satunnaisten suhteiden parissa, mutta pappien piti olla esikuvallisia. On ihme, että tämä pöljä ja epäraamatullinen sääntö on vieläkin voimassa.
-
Minä olen lukenut, että katolinen kirkko järjestäytyi valtionkirkon aseman saatuaan ottaen mallia Rooman legioona-armeijasta. Sotilaita sitoi naimattomuuslupaus aktiivipalveluksen ajan. Silloin heidät saattoi käskeä mihin tahansa imperiumin osaan ilman perheongelmia. Tämä ajatus siirrettiin sitten papistoonkin. Sotamiehiä ei estänyt mikään rellestämästä satunnaisten suhteiden parissa, mutta pappien piti olla esikuvallisia. On ihme, että tämä pöljä ja epäraamatullinen sääntö on vieläkin voimassa.
Näin oli Suomen kaartissakin vuoteen 1880 asti, mutta se koski vain alinta kastia eli sotamiehiä. Upseerit ym saivat olla naimissa.
-
Minä olen lukenut, että katolinen kirkko järjestäytyi valtionkirkon aseman saatuaan ottaen mallia Rooman legioona-armeijasta. Sotilaita sitoi naimattomuuslupaus aktiivipalveluksen ajan. Silloin heidät saattoi käskeä mihin tahansa imperiumin osaan ilman perheongelmia. Tämä ajatus siirrettiin sitten papistoonkin. Sotamiehiä ei estänyt mikään rellestämästä satunnaisten suhteiden parissa, mutta pappien piti olla esikuvallisia. On ihme, että tämä pöljä ja epäraamatullinen sääntö on vieläkin voimassa.
Näin Luther Isossa Katekismuksessa:
---"Edellisestä huomaat, miten paavin kannattajajoukot, papit, munkit ja nunnat ponnistelevat Jumalan järjestystä ja käskyä vastaan. He halveksivat avioliittoa ja kieltävät sen. He sitoutuvat muka ikuiseen siveyteen ja lupaavat pysyä siinä pettäen lisäksi vielä yksinkertaiset ihmiset valheellisilla sanoillaan ja teeskentelyllään. Sillä juuri nuo, jotka suuren pyhyytensä vuoksi välttävät avioliittoa, rakastava ja haluavat siveellistä puhtautta kaikkia muita ihmisiä vähemmän. He joko elävät häpeämättömän julkisesti haureudessa tai harjoittavat sitten salassa jotakin vielä pahempaa, sellaista, mitä ei rohkene sanoiksi pukea. Siitä on valitettavasti aivan liian paljon kokemusta. Sanalla sanoen, vaikka he pystyisivätkin pidättymään teoista, heidän sisimpänsä on niin täynnä siveettömiä ajatuksia ja pahaa himoa, että siellä vallitsee alituinen polte ja kätketty kärsimys. Se voidaan välttää elämällä avioliitossa. Siksi tämä käsky tuomitsee vääriksi kaikki puhtauden lupaukset, jotka tarkoittavat pidättäytymistä avioliitosta ja päästää niistä vapaiksi. Se jopa käskee kaikkia niitä onnettomia, jotka ovat luostarilupausten pettäminä menettäneet omantuntonsa vapauden astumaan pois tuosta siveettömästä säädystä ja menemään naimisiin. Vaikka näet hyväksyisimmekin sen, että elämä luostarissa muutoin voi olla Jumalan tahdon mukaista, niin siveellistä puhtautta eivät siellä asuvat pysty omin voimin säilyttämään. Milloin he sitä yrittävät, he pakosta ajautuvat yhä pidemmälle tämän käskyn rikkomisessa. ---"
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/6kasky.html
-
Pappien naimattomuussääntö kehittyi vasta keskiajalla paavi Gregorius VII:n (1073-1085) aloittaman uudistusliikkeen myötä. Varhaiskirkon aikaan papit voivat olla - ja olivat - naimisissä, koska sitä ei pyhissä kirjoituksissa kielletty. 1100-luvulla osalta papistoa edellytettiin naimattomuutta. Näin perhe ei häiritsisi viranhoitoa eikä seurakunnan omaisuuskaan valuisi papin perillisille. Sääntö koski alttaripalveluksen toimittamiseen oikeutettuja pappeja. Ne papit, jotka olivat vastaanottaneet vain alemmat vihkimykset, voivat elää avioliitossa.
Uudistuksen läpivienti oli työlästä tuohonkin aikaan. Moni piispa oli perheellinen eikä siten voinut uskottavasti esittää vaatimuksia kaitsettavilleen. Pohjoismaissa - varmaan muuallakin - avioliittokielto oli muodollisesti voimassa, mutta papit elivät avoliitossa. Tätä todistavat Hemmingin ja Maunu Tavastin määräykset 1300- ja 1400-luvuilla, että papit eivät saaneet kasvattaa pesuettaan pappilassa ja kirkon varoilla. Ruotsissa perheellinen pappi maksoi tottelemattomuudestaan vuotuisen sakon - nykyisin sitä kutsuttaisiin varmasti huviveroksi.
Pappien avoliittojen hedelmät olivat tietysti aviottomia. Tästä aiheutui myös ongelmia, koska luonteva pappien rekrytointilähde oli tuolloinkin pappien pojat. Kun avioton poika ei kelvannut papiksi, vaikka olisi muuten pätevä ja sopiva, asia hoidettiin erivapausjärjestelyin. Erivapauden myönsi paavin kuuria. Vajaan sadan vuoden jaksolla 1449 alkaen erivapauksia myönnettiin kaikkiaan vuosittain keskimäärin 450. Tavalliseksi luostariveljeksi aviotonkin pääsi ilman erillistä anomusta, mutta jos mieli apotiksi, oli erivapaus hankittava. Sama koski nunnia: abbedissaksi havitteleva avioton tytär tarvitsi erivapauden. Tällaisia oli kyseisen jakson aikana noin 500.
Kuurian asiakirjojen tarkkuuden vuoksi voidaan edellä mainitusta aineistosta laskea, että noin 21 000 selibaattilupauksen tehneellä papilla oli vähintään tuo yksi lapsi. Suurin osa (noin 91 prosenttia) oli tavallisia pappeja, loppujen joukossa oli mm. satakunta piispaa, reilut 200 apottia ja ja satakunta kaniikkia.
Suomalaisia nuorukaisia joukossa on 22. Asukaslukuun suhteuttuna paljon anomuksia tuli Saksasta ja Iberian niemimaalta, vähän taas Ranskasta ja Italiasta, mutta ero voi johtua muustakin kuin aviottomien lasten suhteellisen määrän eroista.
(Lähde: Kirsi Salonen: Unohtuiko siveyslupaus. Kirkonmiesten seksuaalirikkomuksista ja niiden seurauksista myöhäiskeskiajalla. Kirjassa Taivaallista seksiä, s. 117-124)
Mt
-
mä en juurikaan käy kirkoss, en seuroissa enkä missän näistä perus todistelupaikoissa. Silti uskon vaikka ajattelutapanin onki aika darwinistinen. Joka tapauksessa körttimeiningissä annettiin juuri se mahdollisuus omaan yksityiseen ja vaatimattomaan uskoon mitä mä kaipasin eikä mitkään hihhuliporukat voineet tarjota.
Mikä tässä on olennaista tai ei, onko sillä väliä. Henkilökohtainen puhdistautuminen on elämänmittainen jatkuva prosessi.
Mikko
Seppo on vuonna 2005 aloittanut tärkeän aiheen. Sittemmin se on loppunut katolisen kirkon pappien syntielämän osoittamiseen.
Henkilökohtainen uskonpuhdistus, siinäpä meillä hommaa...
Edellisen kirjoittajan viimeinen lause on faktaa.
terv. dirty granny.
p.s. Kohti ehtoollispöytää !
-
Juu, elämänmittainen jatkuva prosessi.
Tuntuu vaan että elämä jatkuu, kuluu, hupenee...kuin hiekka tiimalasissa...ja prosessi vaan ei etene...
pikemminkin takapakkia...eikö ole nöyrtymistä, eikö ymmärrystä, eikö suostumista...
Toivottavasti jaksan uskoa siihen että minusta pidetään huolta, ei jätetä matkalle, ei hylätä kelvottomana.
ja lakkaisin itse yrittämästä.
Ajoittain voi vain ihmetellä miten jotkut asiat vaan hoituu ja loksahtaa kohilleen...enkä minä tehnyt
asian hyväksi mitään... :eusa_pray: :eusa_pray:
-
Jumala pitää huolta kaikista luomistaan, niin ihmisistä kuin koko luomakunnasta. Myös niistä ihmisistä jotka eivät sitä pyydä. Luopumus ei huolenpitoa lopullisesti ansaitse.
Tie lähemmäs Jumalaa kulkee monien vaiheiden kautta. Siihen kuuluvat myös synti, sairaudet ja epäonnistumiset. Erotapa näistä sitten jumalan työ !
Perkele komentaa joukkojaan kaiken aikaa toimimaan ja ahkeroimaan, etenkin Kristukseen tunnustautuvien elämässä.
Likeisemmäksi Jumalan kanssa pääsee vaikkapa tätä tietä:Tunnusta olevasi syntinen ihminen, syntynyt syntisistä ihmisistä. Kuitenkin Jumalan ihme.
Aloita puhdistautuminen pala palalta. Tuo rukouksissa Jumalan eteen kaikki se paha mikä sinua omassa elämässäsi ja olemuksessasi vaivaa.
Huomaa myös apu jota saat, ja kiitä siitä.
Säännöllinen rukouselämä, yhteyden pito Taivaan Isään alkaatuottaa tulosta. Se hoitaa ja jopa parantaa, ei vain sielullisesta, vaan myös ruumiin vaivoista. Mutta niin kuin Jumala tahtoo.
Ylpeyden muuttuminen nöyryydeksi ei myöskään onnistu omin töin. Lähimmäisenrakkaus, ja kaikki muukin rakkaus ja sitä seuraavat teot tulevat
Jumalan sydämeltä. Myös hyvät opettajat ja oppaat, joita Hän suo.
Kuten Martti Luther tyhjensi kirkkoja koristeellisuudesta, samoin pitää meidän tyhjentää itsemme kaikesta sinne kerääntyneestä rojusta, rakkaimmistakin leluistammekin. Tyhjässä huoneessa on uutta tilaa Luojamme asua. Hän kalustaa sen uudelleen.
Omat työt jäävät jokapäiväiseen siivoamiseen kertyneestä pölystä ja roskasta.
Raamattu antaa elävän veden kummuta ja leivän riittää. Muotojumalisuus ei ole Isämme mieleen. Kiitosta ja ylistystä hän rakastaa. Siihen hän myös itse johdattaa Henkensä kautta.
-
Lisäys. Ettei kukaan luulisi minua opettajaksi, tämä on oma, viimeaikainen hengen- tieni, oma uskonpuhdistukseni. Hyvää, varovaista ohjausta ja neuvoa olen saanut veljeltäni juhanilta, jolle myös kunnia ja kiitos.
Sanat jotka kirjoitin, eivät tulleet "omasta päästäni ". :117:
Hapuillen kokoamani on alkanut saada muotoa.
-
Luulin jo hetken pyhittyväni hyvää vauhtia. Höpsis ! Kun riivaaja pääsee puhdistettuun huoneeseen se ottaa pari veljeään mukaan.
Onneksi on nimi jota nekin kunnioittavat. Se on varma. Ja ristinmerkki pyhä ristinmerkki päälle .
Omiin käsiini... jne
-
Luulin jo hetken pyhittyväni hyvää vauhtia. Höpsis ! Kun riivaaja pääsee puhdistettuun huoneeseen se ottaa pari veljeään mukaan.
Onneksi on nimi jota nekin kunnioittavat. Se on varma. Ja ristinmerkki pyhä ristinmerkki päälle .
Omiin käsiini... jne
En ole varmaan kolmeenkymmenen vuoteen tullut pahemmaksi eli syntisemmäksi, jos ei ole tullut parannustakaan. Varmaan on joku etu siitä, että on pohjaan asti vajonnut.
-
En ole varmaan kolmeenkymmenen vuoteen tullut pahemmaksi eli syntisemmäksi, jos ei ole tullut parannustakaan. Varmaan on joku etu siitä, että on pohjaan asti vajonnut.
Zindendorfin vaimo sanoi jollekin ystävälleen, että me herrnhutilaiset olemme pyhitysliike. Me tulemme syntisemmäksi ja Kristus pyhemmäksi.
-
Voi pojat ! Oh Boys ! Mitä sananiekkoja. Toinen on hukkunut Armon Mereen, toinen pyhittyy syntiseksi ! I understand ! My quess.
-
Voi pojat ! Oh Boys ! Mitä sananiekkoja. Toinen on hukkunut Armon Mereen, toinen pyhittyy syntiseksi ! I understand ! My quess.
:repee:
Anteeksi jos, kun enhän halua loukata ketään mutta nuo ilmaukset ovat kieltämättä saaneet minut hyvälle tuulelle.
-
:repee:
Anteeksi jos, kun enhän halua loukata ketään mutta nuo ilmaukset ovat kieltämättä saaneet minut hyvälle tuulelle.
Juhanin Jumppu on aina hyvällä tuulella.
-
vrt. Thomas Mann: Pyhä syntinen
-
Jos etenee kohti Jumalaa rukouksen kautta, mutta kaipaa silti hengellistä ohjaajaa, onko se enää körttiläistä ?
-
On
-
Kaipaaminen kai on, mutta silti kaipaaminen tuskin.
-
Jos etenee kohti Jumalaa rukouksen kautta, mutta kaipaa silti hengellistä ohjaajaa, onko se enää körttiläistä ?
Hengellinen opastaminen voinee olla vastavuoroista ja sitä kautta tasa-arvoistakin. Tarkoitan tällä yhteistä taivaltamista, jossa kukin vuorollaan saa näyttää tietä eksyneemmille ja kysyä itse tietä, kun ei sitä toisinaan lainkaan näe. Ajatus oppi-isästä tai -äidistä, jota pitäisi aina itseään parempana ja viisaampana tuntuu hieman arvelluttavalta. Kompastelihan se Martti Lutherkin, Paavo Ruotsalaisesta puhumattakaan.
-
Mites tuo Jumalaa kohti eteneminen? Eikö olisi oikeaoppisempaa tuntea, että yhtä kaukana pysyy aina :003:
-
Juu, kaikilta voi saada jotain rakentavaa. Auktoriteettiuskoonkin täytyy joskus taipua.
-
Mites tuo Jumalaa kohti eteneminen? Eikö olisi oikeaoppisempaa tuntea, että yhtä kaukana pysyy aina :003:
:003: Jumalan tunteminen on mahdollista.
-
Mites tuo Jumalaa kohti eteneminen? Eikö olisi oikeaoppisempaa tuntea, että yhtä kaukana pysyy aina :003:
Jumalaa ei taida saada kiinni, jos lähtee Häntä tavoittamaan. Kun luovuttaa ja pysähtyy, voi huomata Hänet aivan vierellään.
-
Sepolla on mun mielestä hyvä allekirjoitus...siinä on jotain että "Jumala on arjessa" - jos oikein muistan.
Olen samaa mieltä.
-
Mites tuo Jumalaa kohti eteneminen? Eikö olisi oikeaoppisempaa tuntea, että yhtä kaukana pysyy aina :003:
Olen kyllä ollut oikeastaan samaa mieltä kummankin ajatuksen kanssa. Käänsin "pikkupoikana" Lutteerusta tämän "Puhe hyvistä teoista". Siinä oli kärsimysajatuksen syvälleluotaava idea. Koko kärsimys on öppiäisen kaksi ajatusta. Ei se ole hengellisen teräsmiehen tai moralistisesti puolijumalan ajatuksia. Vaan se on koko kirkon mystiikkaa... Lutteerus, Ristin Johannes etc. sanoivat, että ihmisen mukaan me menemme helvettiin, mutta Jumppu rutistaa rakkaudessaan meitä. Eteneminen Jumppua kohti on syntisen ihmisen mukaan mm. tupakanpolton lopettaminen, keskioluella pöhönän ottaminen tai kiroileminen. Se ei ole näin. Ihmisen mukaan se Jumppu ihmistä on kaukana, mutta Jumpun mukaan Hän pitää sylissään ihmistä.
-
Helvettiin on helpompi tie kuin Jumalan luo perille. Voi valita joko pienten synnillisyyksien siloisen ja kiihoittavan silkkitien. Tai sitten pikatien. Silloin sanotaan Jumpulle; Bye, bye! Onneksemme Jumppu vahtii myös helvetin porteille ehtineitä, ja nappaa sieltäkin.
Voiko hän jopa tuonelasta hakea ? Ortodoksit nimittäin opettavat rukoilemaan myös kuolleiden puolesta.
-
Eikö olisi solidaarisempaa mennä helvettiin, sinne kärsivien luo?
On minulla jotain toiveita, miten elämäni voisi muuttua (tavoitteiksi en tohdi kutsua kun en tee mitään ne saavuttaakseni), ja ne voivat olla sisällöltään hyvinkin samaa kuin joillakin suurilla mystikoilla, mutta se on muiden asia sanoa, onko kysymyksessä Jumalaa kohti eteneminen tai uskonpuhdistus tai se, etät sanotaan Jumpulle bye-bye. Ja ne muut lienevät keskenään eri mieltä.
Taannoin juttelin yhden luterilaisen papin kanssa, hän oli (joltakin titteliltään) myös hengellinen ohjaaja ja katolilaisiin mystikkoihin perehtynyt. Antoi kyllä hyviä lukuvinkkejä. Kai ohjaajasta hyötyä voi olla, onhan joku voinut löytää sellaista, mitä itse ei. Mutta on voinut myös eksyä tavalla, jolla itse ei.
Voi olla, että puhumme samoista asioista eri nimillä. Jotenkin vain uskovien kielenkäyttö kuulostaa minun korviini usein kovin itsekeskeiseltä, siltä että se oma ihan iki-ihkaoma pelastus on SE juttu. Mutta enköhän itse tuijottele omaan nöyhtänapaani ihan yhtä tiiviisti.
Mutta sitä en ymmärrä, mitä väliä sillä on, onko ohjaajan käyttö körttiläistä vai ei. Jos tuntuu hyödylliseltä mutta körtit sanovat että sulje korvasi siltä ja heitä menemään, niin so what? Ja jos sen sijaan niitä körttejä rupeaa kuuntelemaan niin eikö silloin niille anna ohjaajan viran?
-
Helvettiin perehdyttäessä kannattaa ensin lukea Kari Kuulan opus paikasta tai tapauksesta.
Lyhyesti ymmärsin näin: Raamatun helvettikäsitteistä vanhempi kuvaa sen annihilaationa, pois raukeamisena. Myöhempi on tuonut nuo kuvaukset liekeistä jotka eivät sammu. Joskin moni on sitä mieltä että poisraukeaminen on ihan ok, realiteetti on ilmeisesti että ihminen on rakentanut kaikki kuolemanjälkeisyyskuvat koska annihilaatio- eli hajoamisahdistus on vaikein mitä ihminen voi kokea.
Ilmeisesti tästä syystä on luotu koko ns välitilaoppi, johon uskovat ortodoksit sekä viides herätysliike. Ihminen ei tahdo olla edes väliaikaisesti olematta olemassa. Sitä kuvataan yhdessä synoptikoista, Luukkaan Lasarus-vertauksessa. Tai kirjoitan ilmeisesti paremmin psykiatriaa. Kun mieli hajoaa, se luo toisen todellisuuden, joka on liiankin tuttu, sillä täysin ilman ei voi olla.
Nuo tuonpuoleisuusfNtasiat joita katolisilla kirkoilla on runsaasti puhuvat omaa kieltään. Ei kukaan tahdo raueta tyhjiin vaikka tuntuisi miltä. Ihminen on siten rakennettu, ei voi mitään. Hän valitsee vaikka kuinka tuskaisen olotilan ennemmin.
-
Välitilaa opettaa myös Suomen luterilaisen kirkon vuoden 1948 kristinoppi:
Kuolemassa ruumis ja henki eroavat toisistaan. Ruumis
tulee maaksi jälleen, mutta henki odottaa Kristuksen tulemisen
päivää. Vanhurskaille tämä odotus on rauhaa ja Jumalan
läheisyyttä, jumalattomille vaivaa ja tuomion odotusta.
Olikohan sitten arkkipiispa Vikström, joka tuota oppia arvosteli.
-
Kun uskomme, sanomme myös: Astui alas Tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista... Kuolleina ollaan tämän mukaan tuonelassa.
Liekö se unitila, vai mikä, ennen tuomiota, jonka jälkeen taivas tai helvetti.
Kysäisin oppineilta ystäviltä, ja kiitos PejkkaV:lle että otti ja vastasi, ymmärtääkseni kuinka lähellä körttiläisyys kohtaa ortodokseja. Olen jo ennen kuin tiesin olevani luterilainenkaan, tuntenut mystistä vetoa ort.kirkkoon. Siksi ottaisin mielelläni opastajavanhuksen jolta saisi neuvoja turhien teiden kulkemisesta ym. Kirkkokuntaa en halua muuttaa, enkä körttiläisyyden " töitä tekemättöän armoa " vaihtaa.
Kärsivät Jeesus kohtaa ensin täällä ajassa. Kumpa ymmärrys riittäisi, että juuri siinä kärsimyksessä Hän on.
-
Toiselta foorumilta keskustelua välitila-asiasta: http://uskojaelama.net/arkisto/index.php?topic=41.0
Tuollahan käydään korkeasti oppineita väittelyitä. Joskus olisi helpompi seurata, jos heti näkisi, minkä kirkkokunnan näkemyksiä kukin henkeen ja vereen puolustaa. Nimimerkillä Kirkonrotta siellä hyvä argumentti, että välitila-oppi oikeastaan tarkoittaisi sielun kuolevaisuuden kieltämistä.
(Liittyykö tämä jotenkin henkilökohtaiseen uskonpuhdistukseen? Ehkä ei; mitäpä puhdistettavaa minulla olisi. Mutta jos ajattelee, mihin kaikkeen sitä pitääkään uskoa, ja mikä on epäolennaista. Ainakin kuolemanjälkeisistä kristityillä on eri näkemyksiä. Ja uskontunnustuksenkin mianitsemaan tekojen perusteella tuomitsemiseen ei näytä uskovan kukaan.)
-
Miksei liittyisi, yritän puhdistaa uskoni kaikesta tiedosta minkä koen turhaksi. Sitä on paljon. Vaikkapa kysymykset tuonelasta, jälleensyntymisestä, tempauksista, armolahjoista ( joita on jos on ollakseen ). Nämähän meitä kuitenkin kiinnostavat, kuten kaikki kätketyt asiat. Salaisuudet, kuten piilotetut joululahjat, lapset löytävät mutta kuka uskaltaa avata ?
Ylösnousemuksesta on vain yksi todistettava tapaus. Siksi se on tärkeä, kuten syntymä ja kuolemakin. Uskon asioista tärkeimmäksi koen synnintunnon ja sen sovituksen. Sen on Kristus yksin tehnyt, ja tekee yhä.
-
Eikö olisi solidaarisempaa mennä helvettiin, sinne kärsivien luo?
Viljo Porkola, muutama vuosi sitten kuollut, sanoi körttiläisenä, että me menemme helvettiin Kristuksen mukana. Paavo Aholansaarelaisin teroitti tätä. Jumppu tietää missä meidän paikka on... ei ihminen.
-
Eikö olisi solidaarisempaa mennä helvettiin, sinne kärsivien luo?
Jotenkin vain uskovien kielenkäyttö kuulostaa minun korviini usein kovin itsekeskeiseltä, siltä että se oma ihan iki-ihkaoma pelastus on SE juttu. Mutta enköhän itse tuijottele omaan nöyhtänapaani ihan yhtä tiiviisti.
Mutta sitä en ymmärrä, mitä väliä sillä on, onko ohjaajan käyttö körttiläistä vai ei.
-mitä tekisit siellä kärsivien luona, roudaisit vettä janooville ja löyhyttelisit vilvoittavasti kärvenneellä sanomalehdellä? Eikö olisi järkevämpää yrittää tehdä sen tapaista täällä koska sen noin arviolta suuremnalla varmuudella voi tehdä?
-Kuolenmanpelko taitaa olla käsitettävää. Sitten sen avulla on aina ollut helpointa pitää lauma järjestyksessä. Mutta ei sunkan ihmisellä ole oikeaa valuuttaa lunastaa sieluaan tai mikä se nyt sitten on mistään Tuonelasta.
Koko tuo välitila-ajatus ja odottaminen on sikäli outo että siinä ajatellaan Jumalan elävän ajassa ajan vankina kuten ihminen ja joutuvan venaamaan jotakin päätettyä "viimeistä päivää" :003: Jumala kai ylettyy ajattomuudesta tänne aikaan, mutta kun ihmiseltä loppuu aika no ajattelen aina Kirkastusvuoren tapausta ja jotakin Jeesuksen mainintaa että Jumalalle kaikki elävät ja suoraviivaistin toteemalla tämän.
-Joskus silloin joskus kävivät kamarikeskusteluja, joskus kai lapikaskansa meni tupakille jotta emänmät saivat selvittää lehmänsä ja pelakuunsa ja poikimisensa ja poijituksensa tuvan puolella, mut kai ne ymmärrettiin hengellisiksi opastustapauksiksi. En tosin tiedä kysynkö tarvitessani jotakin onko tämä körttiläistä. Siitä kohta tulee körttiläistä. :003:
Pidän yksinkertaisesta. Jos siis en itse keksi yksinkertaistuksia. Olen taas vähän väsynyt kun yökolmeen meni erehykses Dosentin :026: (älä hypi minä sanon) hyvin yksinkertaisten teologisten havaitsemusten äärellä seminaarityöhön, joka tosin uhkaa venyä. Se on gradun mittaluokkaa kohta mutta aloin vihata kirkkohistoriaa, vaikka opin että tuo Öppiäisen viittaama pikapuoliin nähtiin uudistusta kaipaavaksi versioksi.
-
Kerran taisin nähdä unen että Jumala päätti muuttaa Taivaasta Helvettiin, ja siitä saakka siellä oli tyhjää ja yksinäistä ja päättelin tahtovani sinne mihinä Jumala on, ei niillä päärlyporteilla niin... :003:
-
... eikä harpunsoitto innosta. Poikkeuksena mainittakoon kaksi ihailemaani harpistia. Toinen on suosikkini ulkomusiikillisista syistä: Harpo Marx. Toinen on Los Paraguayosin raju ja hillitön Digno García.
-
-mitä tekisit siellä kärsivien luona, roudaisit vettä janooville ja löyhyttelisit vilvoittavasti kärvenneellä sanomalehdellä? Eikö olisi järkevämpää yrittää tehdä sen tapaista täällä koska sen noin arviolta suuremnalla varmuudella voi tehdä?
Kai se pitäisi niiltä itseltään kysyä, mitä haluavat? Tai haluamme, jos lasken joukkoon itsenikin. Ja joo, pitäisihän sitä täälläkin yrittää.
-
Eilen tuli radiosta tanssijan haastattelu. Hän oli ollut vuosia Etelä-Amerikassa sosiaalityössä. Aloittaessaan hän kauhistui kurjuutta ja totesi, että hänen taidoillaan ei täällä ole mitään tehtävissä. Paikallinen totesi, että vaikka olemme köyhiä, meillä on hyvä sydän. Toteamus sai tanssijan jäämään.
-
Selasin tuon Öppiäisen linkittämän keskustelun. Tunnenkin sivuston, olen joskus lueskellut sitä. Keskustelu johon viitataan no, sikäli hyvä että tuli kerrattua teologisen tutkimuksen Suomen historiaa. Moni vanha setä on jo siellä täyskuolemassa tai välitilassa. He edustavat joko kulttuuriprotestantismin jäämiä, tai Suomen omaa haparoiden jaloilleen ponnistavaa teologiaa.
Monissa oppiaineissa se merkitsi massiivista Luther-renessanssia. Luther -renessanssissa ollaan suuresti yhä mutta tulokset ovat erilaisia. Kehittyyhän se tiede. Kristinoppi jonka kolmanteen osaan viitataan, lienee Pietilän, hän korosti henkilökohtaista uskonkokemusta ja opetti henkilökohtaista teologiaa jossa kaikki on uskonkokemukselle alisteista, kuten hyvät teot, ja oli yhtä jääräpää kuin myöhemmin Tiililä. Kukaan toinen ei mainita kolmiosaisen kotimaisen Kristinopin tekijäksi kun kirjasta luin.
Tätä sivustoa lukiessani muistan aina että nämä, tuota, noin. Ovat mielestäni viisaita ja kirjoittavat pitkähkösti. He ovat mieltyneet, noin, eri lähteisiin kuin minä.
Nykyinen käsitys ruumiin ylösnousemuksesta on mysteeritapaus, sitä kuitenkin on suuresti painotettu ja jako kahteen alkaa jäädä. Puhuvat kylläkin ylösnousemusruumiista mikä hän sitten on, mutta tuo sielu-ruumis-dikotomia alkaa jäädä, on uusplatonismia, varhaisimmillaam peräisin Lutheria paikoin arvostelleilta paikoin tukeneilta aikalaisilta joilla alkoi tomismin asemesta syttyä kiinnostus Platonin ajatteluun jossa ruumis on paha asia. Arffmann on hyvin ksiken penkonut.
Noh, rappeutuuhan tuo ja eräs suuurista suruista kuitenkin että siitä joutuu luopumaan. Olisi minusta ollut reilua kertoa enempi kuin yksi vertaus (no niin, se löytyy vain yhdeltä synoptikolta) siitä kuolemistapauksesta kun kerran tiesi >:(.
Olen minä miettinyt näitä. Lutheria luettaessa olisi huomioitava että hän ainakin 1517-1518 uskoi lujasti Kiirastuleen. Siis teesiaikaan. 24-25 aika kului hillitessä mellakointia ja suuressa määrin reformaation sisäisten kiistojen parissa, vaikka onhan tämä yksinkertaistus. Itse luin Stinnisseniä joskus noin 90-luvulla, ja siltä ajalta taitaa olla tuo oivallus ettei Jumala asu ajassa ja jos ottaa kuollessa luokseen edes haukut kuulemaan niin se viimeinen päivä on kyllä minulle se viimeinen päivä joka oli täällä sitä ennen, kuokema kuuluu tämänpuoleisiin kokonaan. Vapisuttaa minua ajatus itsestä jonkin niin toisenlaisen olevaisen edessä itsekseni. Toisaalta en täällä tunne mitään eksistentiaalista yksinäisyyttä kai ikinä juuri koska kuolevaisuus yhdistää minun teihinkin jokaiseen, ja parhaina päivinä sillä Olevaisella on tutut kasvot, Kristuksen kasvot, ja pelko väistyy. Jumala on nähnyt minusta vaivaa, ei kai vain deletoidakseen. Ja Hän on hyvin rakas.
Vähiin jää mitä voi itse sanoa.
Ole minulle syntiselle armollinen.
Älä katso syntejämme vaan kirkkosi uskoa ( tästä suuresti pidän, room.katoilinen).
Vaikka en minä taida sanoa mitään.
-
Kauheaa kun tuli jaaritus mutta oli tenttikertaus.
Tähän sopii yksi Gerhardtin virsi, minä joskus muokkasin mutta:
Eihän meitä voi mikään kuolema tappaa
Se vain tempaa henkemme
Monista tuhansista ahdistuksista
Sulkee katkerien tuskien portin
Ja aukaisee tien, josta voi
Käydä taivaan iloon.