OT, koska tällä ei oletekemistä suvaitsevaisuuden kanssa mitenkään:
Mikä on mielestäsi parempi hengellisessä elämässä:
- tutkia Raamattua paljon ja pyrkiä pääsemään sen eri yksityikohdista perille ja ennen kaikkea pyrkiä ymmärtämään
vaiko
- jättää Raamatun tutkimisen suurelta osalta tekemättä ja omassa mielessään päätellä oman mielensä ja muiden puheiden perusteella, mitä Raamattu mistäkin asiasta kertoo?
Nämäkö ovat ainoat vaihtoehdot?
Eiköhän parasta ole tutkia Raamattua paljon ja pyrkiä ymmärtämään, ja samalla myöntää, että se oma kunkinhetkinen ymmärrys suurelta osin perustuu oman mielen päätelmiin ja muiden kertomaan.
Varsinkaan jälkimmäinen ei edes ole mikään ongelma edes, sillä "muita" nimenomaan on käsketty kertomaan (esim. lähetyskäsky). Miksi seurakunta muuten mitään opettaisi, jos riittäisi vain jakaa Raamatut kaikille? Miksi olisi pyhäkoulut ja rippikoulut ja muut, kun voitaisiin vain antaa Raamatut ja sanoa "lue tuosta". Kristityissä kodeissa kai opetuksen tulisi mennä niin, että isä ja äiti ja vanhemmat sisarukset vaitonaisina lukevat Raamattujaan, ja jos lapsi kysyy mitä siitä on, sanovat että saat sitten aikanaan itse lukea - näin, jotta mikään ei perustuisi kuulopuheisiin vaan ihan vain omaan Raamatun tutkimiseen.
Seon osa sitä apostolisen uskontunnustuksen kolmatta kohtaa eli uskoa Pyhään Henkeen, että nämä kaikki seurakunnan levittämät kuulopuheet eivät ole silkkaa pötyä.
Raamattua lukeva ja opiskeleva fundamentalisti tietää tämän, koska se Raamatussa eri puolilla tuodaan esille.
Joka ei Raamattua tunne, saattaa luulla itseään hyväksikin ihmiseksi Jumalan edessä.
Myös Raamattua lukeva ja opiskeleva voi luulla itseään hyväksikin ihmiseksi. Tai jos ei nyt hyväksi, niin ainakin vähän paremmaksi kuin moni muu.
