Rakkaus totuuteen

[Leena]

Luulen, että arjen totuudenrakkaus on jotakin äärimmäisen vaativaa. Se pakottaa sietämään itsessä niitä piirteitä, jotka mielellään näkee toisessa, valkoisten valheiden välttämistä, ja sittenkin sen miettimistä, onko välttämätöntä aina sanoa se totuus.

Meillä oli poliklinikalla joskus vuonna vilua ja nälkää potilas, joka tärveli välinsä sinne jos tännekin puhumalla aina totta. Oli kuulemma kotona opetettu siihen. Työnohjaaja mietti hetkisen. Niin. Puhu aina totta. Mutta voisiko hän kysyä itseltään nyt: Opetettiinko siellä kotona todella, että "puhu aina"?
Ja jos tuo tuntuisi mielekkäältä, olisiko mahdollista toimia jatkossa näin?  Esimerkiksi puhumalla totta omista toimistaan, mutta jättää ne toisia koskevat totuudet vähemmälle?

[Jampe]

Vaikea sanoa mitään koko aiheeseen kun täällä on jo termistä "totuus" heitelty niin monia eri merityksiä. Totuudella on ainakin helppo lyödä. Ei tarvitse muuta kuin määrittää ensin oma totuus ja sen jälkeen alkaa tutkimaan rakastavatko ihmiset totuutta.

Minusta Myyrä sanoi hienosti että ei paljon kannattaisi päsmätä sanalla "totuus", ainakaan niin kauan kuin kaikki ovat eri käsityksess'ä siitä mitä tuo "totuus" on. Se on kai niin monisyinen asia että sillä voidaan tarkoittaa lähes mitä tahansa. Jokaisella näyttäisi olevan ihan oma totuutensa joten kenellä meistä on oikeus mennä määrittelemään kuka rakastaa totuutta ja kuka ei?

[Leena]

Vaikea sanoa mitään koko aiheeseen kun täällä on jo termistä "totuus" heitelty niin monia eri merityksiä. Totuudella on ainakin helppo lyödä. Ei tarvitse muuta kuin määrittää ensin oma totuus ja sen jälkeen alkaa tutkimaan rakastavatko ihmiset totuutta.

Minusta Myyrä sanoi hienosti että ei paljon kannattaisi päsmätä sanalla "totuus", ainakaan niin kauan kuin kaikki ovat eri käsityksess'ä siitä mitä tuo "totuus" on. Se on kai niin monisyinen asia että sillä voidaan tarkoittaa lähes mitä tahansa. Jokaisella näyttäisi olevan ihan oma totuutensa joten kenellä meistä on oikeus mennä määrittelemään kuka rakastaa totuutta ja kuka ei?

Tulee taas kuumeisena roikuttua täällä, vaikka oma sänky olisi terveellisempi paikka. Otittekin lempiteemani esille!

Kenties siten tavoittaa tuosta jotakin, että kysyy itseltään, valehtelenko minä..  Totuus laajassa skaalassa onkin teema, josta taidan ajatella samansuuntaisesti kuin sinä. On vaarallista lähteä vakuuttamaan marssivansa Totuuden lipun alla, sillä siten on tehty maailmassa suuret hirveydet siinä kuin aiheutettu tarpeettomat yksityiset kärsimyksetkin.  Arkeen riittää varsin usein se, että jo aamulla pyytää "aseta minun suulleni vartija" - jokin psalmi. Ja katsoo itseään: Milloin valehtelin niin, että sen itsekin tiedän, ja kuinka tästä mennään eteenpäin?

[PekkaV]

Jeesus on tie, totuus ja elämä,

[Jampe]

Tulee taas kuumeisena roikuttua täällä, vaikka oma sänky olisi terveellisempi paikka. Otittekin lempiteemani esille!

Kenties siten tavoittaa tuosta jotakin, että kysyy itseltään, valehtelenko minä..  Totuus laajassa skaalassa onkin teema, josta taidan ajatella samansuuntaisesti kuin sinä. On vaarallista lähteä vakuuttamaan marssivansa Totuuden lipun alla, sillä siten on tehty maailmassa suuret hirveydet siinä kuin aiheutettu tarpeettomat yksityiset kärsimyksetkin.  Arkeen riittää varsin usein se, että jo aamulla pyytää "aseta minun suulleni vartija" - jokin psalmi. Ja katsoo itseään: Milloin valehtelin niin, että sen itsekin tiedän, ja kuinka tästä mennään eteenpäin?

Aivan. Hienosti kiteytetty Leena!  Pysytään ihmisen tasolla.

[onesimus]

Eksyttiinpä taas aiheesta toiseen. Eihän rakkaus totuuteen ole mikään kielteinen asia. Mutta alan jo oppia tästä foorumista, että otetaanpa esille aihe kuin aihe, niin jopa etsitään kaikki mahdolliset ja mahdottomat tilanteet, että vältyttäisiin käsittelemästä itse asiaa.

Aihetta sorvatessani ajattelin syntikysymystä. On helppoa vikistä muiden mukana, että minä vaivainen syntinen ihminen. Mutta annahan olla, kun joutuu itse sen eteen, että sortuu semmoiseen, jota on aina inhonnut toisissa ja josta on aina luullut olevansa vapaa. Siksi rakkaus totuuteen on äärettömän tärkeä ja siitähän oli tarkoitus keskustella.

[Jampe]

Syntikysymyksestä sen verran että minusta riittää aivan hyvin että jokainen tuntee OMAT syntinsä ja on huolissaan ITSESTÄÄN että "tunnustanko minä syntisyyteni?". Mutta toisten syntisyydestä huolissaan oleminen ja se, että murehtii tunteeko nuo muut syntinsä, on periaatteessa omahyväisyyttä.

Kyllä laki herättää synnintunnon jos sitä vain saarnataan lyhentämättömänä. Minusta lainsaarnan lisäksi ei tarvita mitään "syntipoliisia". Siitä olisin enemmänkin huolissaan että lakisaarnaa ei juuri kuule.  Se pistää jokaisen ihmisen tutkimaan itseään.

ja synnistä sen verran että minusta on parempi mieltää itsensä syntiSEKSI kuin että alkaa mutustella yksittäisiä syntejä. On paljon raamatullisempaa olla koko ajan perussyntinen kuin hetkittäin suuren suuri tekosyntinen koska suurensuuressa nimellisessä synnissä piilee se omavanhurskauden vaara että kun siitä on selvitty, luullaan olevansa kuivilla ja aletaan kuvitella että "asiat on Jumalan kanssa kunnossa"...

Minusta on siis ihan hyvä vikistä kiltisti muiden mukana että on syntiNEN.  On niin syntinen ettei yksittäisten tekosyntien luetteloimisestakaan enää ole apua.

[onesimus]

Kyllä laki herättää synnintunnon jos sitä vain saarnataan lyhentämättömänä. Minusta lainsaarnan lisäksi ei tarvita mitään "syntipoliisia". Siitä olisin enemmänkin huolissaan että lakisaarnaa ei juuri kuule.  Se pistää jokaisen ihmisen tutkimaan itseään.

En oikein jaksa ymmärtää vaatimusta, että uskovillekin pitäisi saarnata lakia. Mihin se oikein perustuu? Lähetyskäskyssä sitä ei tietääkseni mainita, ei sanota että "menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa lakia". Lakihan ei edes kuulu muille kuin lainalaisille, kuten Paavali kirjoittaa (Room. 3:19). Olikohan se Oskari Vihantola, joka sanoi, että lakia saarnaamalla yritetään saada kuolleet tekemään elävien töitä?

Olen lain saarnalle allerginen siksi, että olen joutunut kuuntelemaan sitä kymmeniä vuosia. Siitä seurasi se, että alitajuisesti kehitin itsesuojelumekanismin, joka oli kyynisyys. Mikään ei enää koskettanut. Käsitykseni mukaan lain tehtävä päättyy Kristukseen (Gal. 3:23,24).

[tim1965]

Eikös jossain kohtaa Paavalin kirjeitä sanota, että lain kautta tulee synnintunto? Lakia saarnaamalla saadaan ihminen tiedostamaan syntisyytensä ja pelastuksen tarpeensa?

[onesimus]

Syntikysymyksestä sen verran että minusta riittää aivan hyvin että jokainen tuntee OMAT syntinsä ja on huolissaan ITSESTÄÄN että "tunnustanko minä syntisyyteni?". Mutta toisten syntisyydestä huolissaan oleminen ja se, että murehtii tunteeko nuo muut syntinsä, on periaatteessa omahyväisyyttä.

Paavali oli äärimmäisen huolestunut myös muiden synneistä, varsinkin korinttolaisten. Kyllä meidänkin on syytä kantaa huolta siitä, että seurakunta ei erotu maailmasta juuri millään tavoin ja että pyhitys on paikoin täysin tuntematon käsite. Se ei tietenkään merkitse sitä, ettei syntiä olisi oman takin alla.

[PekkaV]

Olen Jampen ja onesimuksen kanssa samaa mieltä. Tuntemukset määräävät painotukset. Totuus rakkaudesta totuuteen koostuu pienistä totuushiukkasista, pyrkimyksistä totuuteen, osatotuuksista ja ennen muuta rakkaudesta oikeuteen ja totuuteen, totuuden rakastamisesta.

[Leena]

Olen Jampen ja onesimuksen kanssa samaa mieltä. Tuntemukset määräävät painotukset. Totuus rakkaudesta totuuteen koostuu pienistä totuushiukkasista, pyrkimyksistä totuuteen, osatotuuksista ja ennen muuta rakkaudesta oikeuteen ja totuuteen, totuuden rakastamisesta.

Satman, saatan tietenkin kuumepäissäni erehtyä, mutta minusta vaikuttaa siltä että Jampe ja Onesimus eivät olisi aivan yksimielisiä, eli kumman kanssa olet samaa mieltä?

[PekkaV]

Omat ja toisten synnit ovat yhtä painavia. Huoli toisten synneistä on vastuun ottamista lähimmäisestä. Lisäksi tukkia omassa silmässään ei voi nähdä, vain tuntea, ja siksi myös - kuten yleinen kokemus on - tarvitaan usein toisen apua roskan poistamiseen.

[seppos]

Tämän ketjun aihe on Rakkaus totuuteen. On kuitenkin hyvä aina muistaa ja tiedostaa, että että oma mielipide, ei ole sama kuin totuus jostain asiasta, vaikka usein juuri näin toimitaan ja ajatellaan.

[Pena]

Omat ja toisten synnit ovat yhtä painavia. Huoli toisten synneistä on vastuun ottamista lähimmäisestä. Lisäksi tukkia omassa silmässään ei voi nähdä, vain tuntea, ja siksi myös - kuten yleinen kokemus on - tarvitaan usein toisen apua roskan poistamiseen.

Omista synneistä on tehtävä parannusta luottaen Jumalan armoon ja anteeksiantoon. Toisten synteihin puuttuminen onkin mutkikkaampi juttu. Lähimmäisen syyllistämisen sijaan pitäisin tärkeämpänä niiden puolustamista, jotka kärsivät vahvempiensa synneistä. Julmuuden tai piittaamattomuuden sanominen synniksi on välttämätöntä, jotta laupeus ja toisesta huolehtiminen lisääntyisivät.