Yritän tätä myös miettiä...yhdyn kyllä vahvasti edellisiin ajatuksiin...
Kyllä koen arkuutta, pelkoa, pienuutta...vaikka kai meille on tarkoitettu iloa, vapautta, rohkeutta.
Ehkä Jumala toimii maailmassa ihmisten välityksellä...melkein aina niin että "välikappaleena", viestinviejänä,
enkelinä toimivat ihmiset eivät sitä itse tiedä.
Jumala ei tarvitse meidän rukoustemme sanamuotoja, me ihmiset itse tarvitsemme niitä.
Ymmärrän myös niin että Jumala on järjestyksen Jumala. Seurakunnan ja kirkon järjestys alkaa nyt horjua.
Elämme kuitenkin yhdessä yhteisönä, siskoina ja veljinä, ja kukin yksin...Jumalan kämmenellä.