Hei taas monen vuoden jälkeen.
Luin tätä yön hiljaisina tunteina ja ajattelin lyhyesti kertoa oman "uskoontuloni" kokemuksen, joka ajoittuu elokuuhun vuonna 1957.
Olin paikallisen ev.lut. seurakunnan kesäkodilla. Tykkäsin lentopallosta ja se oli ainakin osasyy siihen, että ylipäätään olin siellä. Mukana oli myös ns. uskovaisia nuoria, jotka olivat "palavia" uskossaan, kuten sanonta kuuluu.
Eräs heistä alkoi puhumaan minulle uskonasiasta ja minä tuohduin ja vastasin jotenkin siihen tapaan, etten pidä asian "tyrkyttämisestä". Tämä kaveri ei kuitenkaan jättänyt asiaa siihen, vaan hetkeä myöhemmin kysyi minulta: "Onko sinulla Jumalan rauha?". Kysymys pysäytti, kysyin, että mikä se semmoinen on? Seuraavaksi hän kysyi: "Tahdotko saada sen?" Sen enempiä asian teologiaa pohtimatta vastasin: "Tahdon".
Se "tahdon" ei vielä merkinnyt uskoontuloa sillä sekunnilla, vaan siitä alkoi prosessi. Menin illalla myöhään kotiin enkä nukkunut silmällistä sinä yönä. Tunsin ja tiesin, että minusta taisteltiin. Rajusti. Ja jotenkin siinä unettoman yön tunteina tajusin, että minun tulisi asettua jomman kumman puolelle. Joko sen, joka "sanoi": "Mitä hullua olet mennyt tekemään?" tai sen, joka lempeästi kehoitti jatkamaan. Oli joko tai tilanne. Minulle oli tarjolla kaksi vaihtoehtoa ja minua suostuteltiin ottamaan kantaa siihen lempeään "ääneen", joka kehoitti jatkamaan. Kirjoitan "äänen", koska en kuullut mitään ääntä. Sisimmässä oli kuitenkin jotain, mitä ei voi kuvailla muuten.
Valinnan paikka se oli, ei sitä muuksi voi sanoa. Otanko "kiven" vai otanko "leivän"? Seurauksista välittämättä vastasi siihen lempeään kutsuun myönteisesti ja aamulla kerroin asiasta vanhemmilleni. Siitä kaikki alkoi. Monta mutkaa on ollut matkassa, eikä minusta ole pyhimystä tullut. Täydellinen kylläkin, mikäli Raamattua on uskominen (Hepr. 10:14). Paradoksi on siinä, että uskova on yhtäaikaa pyhä ja syntinen. Mutta jos Jumala näkee armahdetun syntisen pyhänä, niin eikö se riitä?
Vaikka usko on ollut koetuksella monta kertaa ja muuttanut muotoaan, niin ei se ole kuitenkaan poistunut. Ei se omin avuin olisi kestänyt viittäkymmentäseitsemää vuotta.