Uskoontulo 2

[Sanneli]

"Tulin uskoon" 30.6.1990. Sitä ennen olin synnin, kuoleman ja perkeleen vallassa.

...ja aiheeseen sopien: http://www.hs.fi/fingerpori/1135264968994
 

[Mansipaani]

Olen tehnyt ratkaisun Jumalan puoleen, mutta lopulta kääntyikin asia niin päin että Jumala teki ratkaisun minun puoleeni, kun omat ratkaisut ja yritykset murenivat. Minusta tuli Syntinen isolla ässällä.

[Leena]

Itse kääntymyskokemusta nuoruusvuosilta enintään ihmettelen.  Mistä tuli se täydellinen vakuuttuneisuus, että "uskoon ei voi tulla" vain päättämällä niin?  Ja se mitä seurasi.  Se oli erittäin ihme juttu.  Toisaalta taapäin katsominen selittää miksi siitä "uskossa pysymisestä" tuli niin kauhea hätä. Niin tarpeeton varjo koko nuoruuden yllä.  Olin koko ajan tietoinen oman tahtoni häilyväisyydestä.  Eikä kukaan opettanut muuta.

[Niila]

Tämä voi tuntua joistakin vähän oidolta, mutta sain uskon siemenen jo äitini masussa olessani. Lopetin liikuskelun heti kun äitini rukoilli, luki Raamattua tai veisasi virsiä, myös hengellinen musiikki ja puheet ja saarnat rauhoittivat. Turhaan ei minun ovelleni kolkuteltu tämä uskonsiemen ei jäännyt siemeneksi, vaan sai kasvaa ja kehittyä puuksi, joka on kestänyt maailman tyvet ja myrskyt kaatumatta ja vahingoittumatta. Ja tulee kestämään ei ole mitään sellaista asiaa mikä kaataisi tai vahingoittasi sitä minkä Jumala kerran istutti ennen kuin olin nähnyt yhtäkään päivää.

[onesimus]

Hei taas monen vuoden jälkeen.

Luin tätä yön hiljaisina tunteina ja ajattelin lyhyesti kertoa oman "uskoontuloni" kokemuksen, joka ajoittuu elokuuhun vuonna 1957.

Olin paikallisen ev.lut. seurakunnan kesäkodilla. Tykkäsin lentopallosta ja se oli ainakin osasyy siihen, että ylipäätään olin siellä. Mukana oli myös ns. uskovaisia nuoria, jotka olivat "palavia" uskossaan, kuten sanonta kuuluu.

Eräs heistä alkoi puhumaan minulle uskonasiasta ja minä tuohduin ja vastasin jotenkin siihen tapaan, etten pidä asian "tyrkyttämisestä". Tämä kaveri ei kuitenkaan jättänyt asiaa siihen, vaan hetkeä myöhemmin kysyi minulta: "Onko sinulla Jumalan rauha?". Kysymys pysäytti, kysyin, että mikä se semmoinen on? Seuraavaksi hän kysyi: "Tahdotko saada sen?" Sen enempiä asian teologiaa pohtimatta vastasin: "Tahdon".

Se "tahdon" ei vielä merkinnyt uskoontuloa sillä sekunnilla, vaan siitä alkoi prosessi. Menin illalla myöhään kotiin enkä nukkunut silmällistä sinä yönä. Tunsin ja tiesin, että minusta taisteltiin. Rajusti. Ja jotenkin siinä unettoman yön tunteina tajusin, että minun tulisi asettua jomman kumman puolelle. Joko sen, joka "sanoi": "Mitä hullua olet mennyt tekemään?" tai sen, joka lempeästi kehoitti jatkamaan. Oli joko tai tilanne. Minulle oli tarjolla kaksi vaihtoehtoa ja minua suostuteltiin ottamaan kantaa siihen lempeään "ääneen", joka kehoitti jatkamaan. Kirjoitan "äänen", koska en kuullut mitään ääntä. Sisimmässä oli kuitenkin jotain, mitä ei voi kuvailla muuten.

Valinnan paikka se oli, ei sitä muuksi voi sanoa. Otanko "kiven" vai otanko "leivän"? Seurauksista välittämättä vastasi siihen lempeään kutsuun myönteisesti ja aamulla kerroin asiasta vanhemmilleni. Siitä kaikki alkoi. Monta mutkaa on ollut matkassa, eikä minusta ole pyhimystä tullut. Täydellinen kylläkin, mikäli Raamattua on uskominen (Hepr. 10:14). Paradoksi on siinä, että uskova on yhtäaikaa pyhä ja syntinen. Mutta jos Jumala näkee armahdetun syntisen pyhänä, niin eikö se riitä?

Vaikka usko on ollut koetuksella monta kertaa ja muuttanut muotoaan, niin ei se ole kuitenkaan poistunut. Ei se omin avuin olisi kestänyt viittäkymmentäseitsemää vuotta.

[vn]

Kiitos, hyvin kerrot. Puhuttelevaa, tuttua, ymmärrän mistä puhut, tuttuja tuntoja.

Koen että olemme jatkuvasti valintojen edessä...useimmiten pieniä jokapäiväisiä asioita.
Elämämme rakentuu niistä.
Rukoilen, tutki minua Jumala, jos tieni on vaivaan/harhaan vievä, johdata minut oikealle
tielle.
Jumala on kuin navigaattori, näkee missä olemme, jos olemme ajautuneet harhaan,
Hän korjaa, näyttää uuden suunnan, puhuu tavalla tai toisella...kunpa näkisin ja kuulisin,
kunpa luopuisin väärästä, kunpa suostuisin oikeaan.
Jumala pitää huolta hulluistaan. Taivasten valtakuntaan pääsee lapsen kaltaiset.
Saan iloita lapsistani ja jo kahdesta lapsen lapsestakin.

Iankaikkinen elämä on tässä ja nyt.

[karjalaisenkyösti]

Olin 10 vuotias, kun tein "uskonratkaisun" eräässä kristillisessä kokoontumisessa.
Olin kauan sitä mieltä, että tuolloin tulin uskoon.
Nykyään en tiedä, kuinka asian kanssa oli. En kuitenkaan halua sulkea pois sitä mahdollisuutta, että viimeistään tuolloin tosiaankin tulin uskoon. Toivottavasti näin oli.
Tuon tapahtuman jälkeen seuraavasta päivästä lähtien oli sellainen jakso, useampi päivä, ehkä pidempikin aika, jolloin oli hyvin voimakas selvästi tunnettava tunne, jonka silloin tulkitsin voimakkaaksi uskossaolotunteeksi.
Liian nopeasti tuo tunne kuitenkin poistui.

Minua ei oltu vauvana kastettu. Minut kastettiin 17 vuotiaana.
Olen jokseenkin varma, että kasteessa en ainakaan tullut uskoon tai muutenkaan uudestisyntynyt.
En usko, että olen tässä asiassa muita huonompi tai mitenkään huonommassa asemassa: ajattelen, että luultavasti kukaan muukaan ei ole saanut kasteessa mitään sellaisia etuja tai asemaa, joita minäkään en ole saanut.

Minulle on tullut sellainen ajatus tuosta "uskonratkaisusta", että ilman uskoa sellaista ratkaisua ei voine tehdä, joten kenties uskonratkaisun tekijä todellisuudessa on tullut uskoon jonkin verran ennen ratkaisun tekemistään. Hän vain sitten luulee tulleensa uskoon tekemänsä ratkaisun hetkellä, vaikka todellisuudessa hän alkoi uskoa ja ennen sitä. Näin joskus arvelen, vaikken varmaa tästä voi väittää.

Jeesus sanoi joillekin, että "kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?".
Kristillinen kirkko uskoo, että jossain vaiheessa Jeesus palaa hakemaan omiansa. Jossain vaiheessa sen jälkeen tulee myös tuomio.

Vanhat herännäisvaikuttajat puhuvat luulouskosta. Taitavat puhua myös oikean uskon harvinaisuudesta.
Jeesuksen sanojen mukaan tulee vaikutelma, että oikeaa uskoa viimeisinä aikoina ei tulisi paljonkaan olemaan, jos juuri ollenkaan. Jeesuksen mukaan kovin harva löytää ahtaan portin kautta tiensä kaidalle tielle.

[juhani]

Vanhat herännäisvaikuttajat puhuvat luulouskosta. Taitavat puhua myös oikean uskon harvinaisuudesta.
Jeesuksen sanojen mukaan tulee vaikutelma, että oikeaa uskoa viimeisinä aikoina ei tulisi paljonkaan olemaan, jos juuri ollenkaan. Jeesuksen mukaan kovin harva löytää ahtaan portin kautta tiensä kaidalle tielle.

Hyvä Köpi... ei yksikään ihminen! Armosta me olemme pelastetut.

[Leena]

Vaan onko kukaan kokenut uskostamenemisen?

Oli oikein kaunis, levollinen ja hyvän arjen näköinen toukokuun ilta, tulin uusitulta Kansanterveyslaitokselta tuhertamasta jotain postgraduatetyötä ja odottelin bussia ja katselin Haagan yllä leijuvia rusottavia pilviä, sumua joka haihtui, tuoreita lehtiä puissa, ja sanoin että kuule Jumala,  lopetetaan. Ei minusta ole uskovaiseksi. En minä jaksa elää viidentenä evankeliumina enkä herkeämätyä todistaa eikä kukaan minun perusteellani tule uskoon kuten sanotaan että pitää.

Ja se oli hyvä ja onnellinen päätös, ja syvä rauha saatteli minua kun saapui oikeannumeroinen bussi.

[karjalaisenkyösti]

Ei minusta ole uskovaiseksi. En minä jaksa elää viidentenä evankeliumina enkä herkeämätyä todistaa eikä kukaan minun perusteellani tule uskoon kuten sanotaan että pitää.

Kun huomaan ja hyväksyn tosiasiana, että en ole sellainen, kuin minun ehdottomasti pitäisi olla, niin silloin se evankeliumikin kelpaa minulle.
Kun kiellän syntini, ei evankeliumistakaan ole minulle mitään hyötyä.

[Leena]

Kun huomaan ja hyväksyn tosiasiana, että en ole sellainen, kuin minun ehdottomasti pitäisi olla, niin silloin se evankeliumikin kelpaa minulle.
Kun kiellän syntini, ei evankeliumistakaan ole minulle mitään hyötyä.

Sano muuta, miksei kukaan kertonut?

[karjalaisenkyösti]

Sano muuta, miksei kukaan kertonut?

Vakavasti puhuttaen: ei tuota kovin usein kerrota tavalla taikka toisella uskovaisiksi itsensä uskovien joukossa.
Minun kohdallani (väitän, että koskee muitakin) ei riitä, että tuon kuulee vain muutaman kerran päivässä.

Miksei tuota kerrota? Hyvää kysymys. Ehkä me kertomatta jättäjät luulemme, että se on sen verran itsestään selvä, ettei sitä tarvitse kertoa kenellekään. Sen sijaan kerromme muuta, muka tärkeämpää.

[Leena]

Paljon riippuu sanajärjestyksestä. Se ikivanha "Kyllähän Jeesus Kristus, mutta..." taitaa piileskellä kovin nurkilla.

Eikö kaiken tulisi kuulua .... mutta Jeesus Kristus.

PS. Kun lainaat tekstiäni toivon Sinun lainaavan koko sitaatin. Tuosta edellä menevästä saa hieman outoja vaikutelmia. En tunnistanut koko lausetta omakseni.

Eräs vaikeimmista on olla palavasti kristitty JA täysin rehellinen. Sitä tulta koemme varjella.

[Leena]

  Tääl Docens! Ei Leena tarkoita pahaa kelleen. Mutta niin on että palavan kristityn sydämestä joutaa palaa pois paljon ja hän on kuin tulessa koeteltava kultaesine. Niin pitkään kuin on tarpeen olla jonkin näkemyksen orja ei ole vapaa myöskään uskossaan.

[juhani]

Uskoontulo 2 palstalla on asiaa, joka minulle haiskahtaa synergialta (=yhteistyöltä). Jopa tämä syntinen kirkkommekin vaikka sitä syytelläänkin paljon saamattomuudesta. Sillä on kanta. Jumala vaikuttaa yksin, armosta ja ei ihmisen kanssa tätä pelastusta. Kyllä jotkin opettavat tätä. Mutta ei kirkkomme. Kirkko rules!!!