Golf-kierroskin on eräänlainen pienois pyhiinvaellus, varsinkin jos on kapeat väylät, jolloin kaidalla tiellä pysyminen on oikeasti vaikeata.
Usein sittenkin saakin etsiä kadonnutta lammasta metsästä, eli siis lavean tien valinnutta palloa. Mutta tuo yksi kadonnut on arvokkaampi kuin kymmenen bägissä olevaa ja siksi sitä saakin etsiä viiden minuutin ajan.
Koko ajan saa kamppailla omantunnon kanssa, sillä sääntöjen noudattaminen on usein vain itsestä kiinni. On vain tunnustettava tehdyt virheet ja annettava itselle siitä seuraavat rangaistuslyönnit. Ei kuitenkaan tarvitse nenään lyödä, vaan tulosta vain heikennetään.
Mutta onko golf körttiläinen peli? Onko siinä armo missään roolissa. Ei siinä mielessä, että välttyisi rangaistuksilta, mutta ehkä se opettaa olemaan armollinen itselleen?
Joillakin väylillä on soittokelloja sellaisissa paikoissa, joissa takaa tuleva peliryhmä ei nää onko väylä vapaa. Kelloa siiten aina soitetaan, kun edetään väylällä. Mahtaako kellon äänestä, joka muistuttaa vähän kirkonkelloja, tulla pappisgolfareille työasiat mieleen?