Miksiköhän vihaan oikaisuja ja opetuksia?
Minussa taitaa myös asua jonkinlainen vastenmielisyys sille, jos joku yrittää minua opettaa tai oikaista.
Luulenkohan nyt liikaa itsestäni, kun kuitenkin arvelen, että olen kuitenkin jonkin verran onnistunut tuosta piirteestä päsemään eroon ainakin siten, että se ei ole voimakkaasti pinnalla, vaan sisimmästäni sitä en saa pois heitetyksi.
Tämä piirre juontanee juurensa paljolti ylpeydestä ja johtaa oman oksan sahaamiseen siinä mielessä, että uuden oppiminen tulee hitaammaksi, tai tyrehtyy tyystin.
Eiköhän opettamisen kohteeksi joutumisen pelko johdu juuri ihmiskunnan syntiin langenneesta tilasta, joka vihaa monia muitakin hyveitä.
Kenellä meistä on varaa osoittaa sormellaan jotakuta ja todeta, että "sinulta minä en voi mitään oppia"?
Jokainen voi oppia jokaiselta ja jos ei aina hyvää, niin ainakin erilaisia toimintatapoja, joiden välttämiseen kannattaa panostaa entistä enemmän.
Minua saa edelleenkin opettaa ja ojentaa.