Lapsuudessa asuttiin Pasilassa "Kivimuurissa", siis "Toralinnassa". Se on Pasilan ratapihan vieressä. Junan ikkunasta näkyy radan länsipuolella pitkä punatiilinen kasarmirakennus. Siinä oli silloin kuuskytluvun alussa puulämmitys. Keittiössä puuhella ja yhden tai kahden kattilan kaasuliesi. Kamarissa ja salissa oli pystyuuni.
Meidän puuvarasto oli kellarikerroksessa. Puut mätettiin ikkunaluukusta sisään liiteriin. Halkokuormaa tuova auto pysähtyi siihen ikkunan kohdalle ja siitä halot sisään.
Isosiskolla ja -veljillä oli puunkantovuorot. Minä oli sen verran pieni, ettei minun tarvinnut niitä kantaa. Tiiliseinät oli sen verran kylmät, että talvella keittiön seinät hikosivat. Nokea tuli ratapihan vieressä niin paljon sisään, että talvisin seinillä valui nokinen hikivesi. Muistan, kun äiti sitä tuskaili ja pesi joka kevät keittiönseinät. Muissa huoneissa oli tapetit, niin niissä ei sitä ilmiötä ollut.
Kaasun käyttö maksettiin poleteilla. Niitä ostettiin kaupasta. Se oli kolikon näköinen, jossa oli keskellä reikä. En osaa sanoa, miten se toimi.
Vesi tuli sisään, kylmä vesi. Lämmintä ei hanasta saatu. Vesi lämmitettiin hellalla ja pesuvadit oli peseytymistä varten. Sisävessa oli, mutta ei siellä mitään lavuaaria ollut, pytty ainoastaa. Luonnollisesti ei mitään suihkua ollut. Varsinainen peseytyminen tapahtui saunassa.
Nyt kun näitä muistelee, tuntuu nuo olot ihan uskomattomilta. Pitääkin kysyä isosiskolta, miten sitä siihen aikaan hygieniaa oikein hoidettiin.
Lukiokaverini oli kesällä Englannissa kielikoulussa. Siellä oli silloin, ehkä kesä -76, sellainen kuivuus, että veden käyttöä rajoitettiin. Niina asui perheessä, joka rajoitti vedekäytöä. Tytöt saivat käydä suikussa vain joka toinen päivä. Se oli heistä aivan pöyristyttävää. Minä en varmaan kehdannut sanoa, millaisissa oloissa olin lapsena kasvanut.
