Keskustelu > Kirjoitelmia ja päiväkirjoja-herännäisyyden hengessä

Kirje Ruutille

(1/27) > >>

1944:
Epätietoisuus ja sanaton ikävä on syynä, että Sinulle lähetän tämän kirjeen. Sain idean, kun olen kuunnellut Youtubessa "List do Palestyny-laulelmaa". Se on suomeksi kirje Palestiinaan, ilman osoitetta, syvä kaipaus mielessä.
Kyllähän se oli pieni alkuräjähdys minulle ja äidillesi, kun niin äkkiä lähdit. Olemme Sinut matkallesi siunanneet, olemme paljon Sinua muistelleet ja tässä saan kirjoittaa, että hyväksymme täysin sen, minkä teit. Eihän Sinulla olisi täällä kotimaassasi ollut mahdollisuuksia elämiseen, kaiken sen myllytyksen jälkeen.
Sinut haudattiin miehesi viereen, on siinä anoppisi ja muitakin. En kuitenkaan käy haudallasi Sinua muistelemassa, se on filistealaisten maalla ja ethän Sinä siellä ole. Olen opetellut menemään äitisi synnyinpitäjän vanhalle hautausmaalle, koska siellä on sellainen paikka kuin muualle haudattujen muistoksi. Olen oppinut sen paikan löytämään. Miehesi ei ollut lojaali, ja lopuksi oma tyttäresi asetti Sinulle pahan paulan. Poliisikin siihen lankesi.
Iltapäivälehdistö oli villissään kahteen eri otteeseen asiasi johdosta. Ensin tutkintavankeutesi aikana ja sitten, kun poliisi ilmoitti, että tutkinta on lopetettu, kun Sinua ei saatu syytteeseen, kun tuhouduit pois. Olen nähnyt paikallistelevision lähetyksen Sinusta ja TV 3 käsitteli asiaasi eräässä toisessa yhteydessaä. Haluaisin keskustella sen naishenkilön kanssa, joka televisiossa esiintyi. Hän ei tiennyt mitään, mutta kertoa piti. Kirjailija Kalle Päätalon isä Hermanni sanoisi tuollaisesta naisesta, hän oli hyvin pukeutunut, lyhyehkö, mutta siihen toiseen suuntaan oli senttejä, että "naisen tunkio". Sinua Hermanni sanoisi "naisen huiskeloksi"
Emme ole äitisi kanssa kiinnostuneita Sinua koskevista kuulusteluista. Me ehdimme jutella ihan riittävästi, että tiedämme tarpeellisen.
Haluan tietää Sinun viimeisen yösi hetket. Jouduitko kitumaan viimeisillä minuuteilla? Poliisilla on oikeus pidättää ja päästää, mutta ei sillä ollut aietta päästää. Sinä päätit toisin. Olit paniikissa ja kuitenkin pystyit selkeään toimintaan. Saat katsella maailmaa uusin silmin eikä Sinulla ole vilu eikä ison telttavaatteen alle pääse paha paahdekaan.
Minulla on kirjeitse yhteys poliisiin, koska olen pyytänyt, että voin tutustua menehtymisesi johdosta syntyvään tutkinta-aineistoon. Minulle on ilmoitettu, että tällainen tieto lähtökohtaisesti salataan. Tieto annetaan lähiomaisille, siis lapsillesi. Ao kohdassa on tai muulle vastaavalle. Saan tiedon aikanaan. Saattaa olla, että asiaasi palaa vielä yksi uusi taho, koska TV3 raportoi eräästä henkilöstä ja hänen havainnoistaan tutkintavankeutesi yhtenä yönä. Poliisin tulee toimia siten, että kaikki on läpinäkyvää. Eo henkilö epäili vahvasti, että siellä tapahtui laiminlyöntejä.
Toivon Sinulle kaikkea hyvää, äitisi siunaavat terveiset tulevat samalla. Olen itse vähän kipuja potenut, mutta olen hoidossa. Jostakin hautaustilaisuudesta muistan eräät muistosanat "ei ole kipuja taivastiellä, on omaiset rakkaat jo vastassa siellä". Sinä yksi.Ensimmäiseni.
Tervehdi isovanhempiasi, sisartani ja veljiäni ja omaa serkkuasi. Isä.
P.s. Parempaa osoitetta tuntematta lähetän tämän körttifoorumin kautta.

vn:
Myötä eläen.... :'( :eusa_pray:

malla:

malla:
Paljon samoja asioita voisin kirjoittaa edesmenneelle esikoispojalleni.
Kaikkea ei aina ymmärrä.
Mutta uskon, että Jumala antaa voimia silloinkin, kun sydän on kaikkein heikoimmillaan.
Ja varsinkin silloin.

1944:
Kyllä. Tahtoo jäädä ajatukset pyörimään samoihin jenkoihin. Minulla tyttären poismeno on liian lähellä. En nyt tarkalleen muista, että miten Sinä aikoinaan oman asiasi kirjoitit, paljon on viestejä siitä mennyt. Yritetään pärjäillä. Kiitos kaikesta.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta