Kun tuulet sekoittavat merta ja tuovat pintaan levää ja heinää, sanotaan että meri puhdistuu. Mutta ne hillittömät, röyhkeät ja mieltä vailla olevat puheet, joita viha huuhtoo rantaan myrskyävästä sielusta, saastuttavat ennen muuta sanojansa. Ne alistavat heidät häpeälle, sillä paljastuu, että tuollaista heillä on koko ajan sisällään, tuota kaikkea he ovat olleet täynnä, nyt viha vain tuo sen esiin.
...
Tämä Plutarkoksen näkemys on niin konkreettinen, että sen suorastaan näkee.
Syttyi ajatuksia ja muistumia omista ja toistenkin ' vaahtoamisista', ei vähiten parisuhteessani.
En ole osannut nähdä omia 'puhdistumis-parkujani' ulkopuolisin silmin. En ole tuntenut häpeää, vaan silkkaa oikeutusta kritiikeistäni. Verbaalikkona se on minulle ' niin helppoa'. Toinen ( M ) ei juuri ole suutansa avannut.
On todella helppoa vedota syntiseen luontoon, ja piiloutua aina armon alle.
Parempi on ottaa käyttöön jatkuvan rukouksen ( oman synnillisyyteni puolesta )
sijaan anteeksipyytäminen. Ei käyttäen jos- sanaa, vaan nöyrtyen .
Usko ei ole teoriaa vaan käytännön elämää.