Kirjoittaja Aihe: Tänään 63  (Luettu 24751 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: Tänään 63
« Vastaus #75 : 28.12.17 - klo:16:10 »
Kävimme Oulussa asioilla. Eilen iltasella naapuri kävi tarkastamassa PuniZetorin, niin jotenkin siinä lokilämmittäjän ja akkulaturin johtojen kanssa värkätessä meni pikkupuolelta valot. Minulle sellainen merkitsee sulakevikaa, koska asennustyön on tehnyt henkilö, jolla on sama sotutunnus kuin minulla eli muita virheitä ei ole. Mutta kovin piti tarkistella ja kävellä, että mikä on, kun 50 hertsiä ei kulje. Illalla oli pimeä, niin en ollut kovin innokas. Nyt Oulun reissulta palatessa mittasin sulakkeen, kun siinä oli se pohjahelmi ehyt ja paikalla, niin näyttöä ei tullut. Eli ohut johdin olikin siellä sulakkeen putkessa poksahtanut poikki. Vaihdon jälkeen tuli valkeus ja Kaariina minua niin kehui, että melkein alkoi silitellä. Yleensä, kun on selvä oikosulku, niin helmi lennähtää paikaltaan irti sinne sulkepesään.

Sähköpääkeskus on pirtin päässä ulkona, ettei vie sisätilaa. V 2006 kaivettiin 3-vaihekaapelille kanaali pihan poikki Zetoritallin kulmalle eli en voinut ajatellakaan, että kaapelissa olisi vika. Alkuperän maakaapeli meni kyllä aikanaan niin huonoon kuntoon, että se piti vaihtaa. Kaapelin sisälle pääsi vähän vettä, jolloin johtimet ja suoja-armeeraus alkoivat hapertua ja jännite oli milloin mitäkin. Silloin oli vielä meillä "köyhää aikaa", että vaihdoimme uuden 1-vaihekaapelin, mikä nyt on varalla !!! päät muovin sisässä kummassakin päässä.

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21725
Vs: Tänään 63
« Vastaus #76 : 28.12.17 - klo:16:28 »
Mielenkiintoista lukea jutteluasi!
Vaikken siitä ymmärrä hönkäsen pöläystä...ainoastaan sen että sulla on rikasta Elämää!
Sulla nyt sitten kaksi Zetoria...punainen ja sininen...molemmat vanhoja...toinen uusvanha.
Tällä kylällä aina kun on joku yleisötapahtuma...niin neljä Zetoria marssii jonossa näytille..
kaikki vihreitä ja keltaiset pyörät.

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21725
Vs: Tänään 63
« Vastaus #77 : 28.12.17 - klo:16:35 »
Niin, oikeastaan olet sotilas ja sähkömies...niin olen ymmärtänyt.
Olen minäkin sähköjuttuja kokeillut, mutta on se jäänyt lamppujen vaihtotasolle.
Kerran vaihdoin kotimökillä lampun virtakatkaisijan, eipähän toiminut...pojan piti korjata...
Otin kyllä pääkytkimen pois päältä ennen hommaa, ja jälkeen päälle...mutta ei vaan...

Toisen pojan maisemissa onkin taas kerran sähköt poikki, lumisia oksia linjoilla...

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: Tänään 63
« Vastaus #78 : 28.12.17 - klo:16:44 »
Oppisit kaiken, minkä haluaisitkin tai jos olisi pikku pakko. Motivaatiosta on yleensä kysymys, joskus tietysti rahastakin.

Ihmisen tekemät normaalit asiat eivät sisällä mystisiä vaikeuksia. En haluaisi olla ihmislihan kimpussa oleva kirurgi tai kuolemansyyntutkija, näissä on mystikkaa minunlaiselle.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33642
Vs: Tänään 63
« Vastaus #79 : 28.12.17 - klo:16:44 »
Salilta palasin voimissani, mutta ruokailun ja päivälevon jälkeen alkoi viluttaa ja vasen sierain valua kirkasta. Jäseniäkin jonkin verran kolottaa.

Justiinsa oli YLEn nettiuutisissa tieto ettei tämänvuotinen influenssarokote osu paikalleen lainkaan. Varautuivat Victoria-nimiseen, tulikin Yamagata. Etenkin vanhukset ovat taas kovilla.
Saa nähdä kuinka tämä etenee, nyt hikoilen kun otin Paramaxia.

https://yle.fi/uutiset/3-9997284
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21725
Vs: Tänään 63
« Vastaus #80 : 28.12.17 - klo:17:06 »
No voi harmi, toivottavasti Riitta selviät niin ettei flunssa pahemmin iskisi, samoin me muutkin!
 :eusa_pray:

Poissa malla

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15518
Vs: Tänään 63
« Vastaus #81 : 28.12.17 - klo:19:22 »
Riitta hei....toivon myös minä, ettei iske paha flunssa sinuun...vaan menisi helposti ohitsesi.  :eusa_pray:
Siunausta sinulle, isosisko.  :039:

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33642
Vs: Tänään 63
« Vastaus #82 : 28.12.17 - klo:20:36 »
Kiitän ajatuksistanne, näin toivon minäkin, sillä minun perussairaudet pillastuvat flunssan myötä.
Nyt kun on nuo uudet astmalääkkeet ei hengittäminen ole vielä ongelma.
Ensi tiistaiksi on aika astmahoitajalle kontrolli-mielessä, ehkä hänestä on apua nyt tähän tilanteeseen. Toisaalta sen ehkä joudun perumaan.
 
Perumaan jouduin juuri aamupäivällä sopimani tapaamisen Leena-ystävän kanssa.
En missään nimessä halua että hän saa tartunnan, enkähän varmaan edes jaksaisi ajaa sinne.

Tämä on taas kestettävä, ja asetuttava potilaan paikalle.

Kiitos !

p.s. Tv-tuolissa oli siedettävä olla nyt illan suussa.
 
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21725
Vs: Tänään 63
« Vastaus #83 : 29.12.17 - klo:13:05 »
Tuli käytyä kotimökillä asioilla...
Vein joulukuusen jätteet polttokasaan kevättä odottamaan.
Siellä on vielä perkaamani kanukat oksatkin levällään polttokasaan rahtaamista odottamassa,
siis ihan vaan käsi ja jalka ja hartiapelillä niitä rahtaan, varmaan sitten kun saa kuunnella
kurkien laulua lähipellolla.
Aika vähän täällä on lunta, mutta mökkipolulla sen verran upottavaa sohjoa että
meinasin jäädä golffilla jumiin...onneksi läpäisin.
Naapurin nuori isäntä kertaalleen lumityöt tehnyt, mutta sen verran huonosti että pitänee
palata asiaan kunhan jahka seuraava lumityö tulee ajankohtaisesti.
Sovittu että pienen peltolänttimme vuokra häneltä hoituu tekemällä mm. tuota tien
auraushommaa, mutta tuolla tasolla pellon vuokra ja työkorvaus ei oikein kohtaa... :icon_sad:

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: Tänään 63
« Vastaus #84 : 31.12.17 - klo:11:50 »
Toimin kovin poikkeuksellisesti aamusella eli menin pimeän kuhjassa lopettelemaan Zetorin asennukset. Lämpömittari jäi laittamatta ja jarrut ilmaamatta, kun tuli kiire Kemin aamuseuroihin. Lady R-M ne hyvin referoi. Puhdistin pihaa sen verran, että näin Zetorin olevan kova peli :003:.
Nyt kun vikastressit ovat hoidetut, saatan alkaa opetella lokoisia päiviä. En minä muutu.

Poissa donpate

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1441
Vs: Tänään 63
« Vastaus #85 : 31.12.17 - klo:13:54 »
Kuinka etelässä mahtaa olla jääraja? Onko Päijänne jäässä kuinka etelässä, tai Saimaa. Tässähän voisi suunnitella vaikka mökkireissua heti alkuvuonna jos tää flunssa hieman helpottaisi.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33642
Vs: Tänään 63
« Vastaus #86 : 31.12.17 - klo:14:42 »
Flunssapotilaana ei minulla ole havaintoa edes viereiseltä Kilpiäistenlahdelta.

Ranta on kuulema hennossa jäässä, Matin mukaan, mutta ei ole jäille asiaa.
Samaa kertoo tämä kartta:

http://wwwi3.ymparisto.fi/i3/tilanne/fin/Jaanpaksuus/Jaanpaksuus.htm
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Pyryharakka

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5094
Vs: Tänään 63
« Vastaus #87 : 31.12.17 - klo:17:59 »
Kuinka etelässä mahtaa olla jääraja? Onko Päijänne jäässä kuinka etelässä, tai Saimaa. Tässähän voisi suunnitella vaikka mökkireissua heti alkuvuonna jos tää flunssa hieman helpottaisi.

Saimaa ei varmaankaan ole jäässä, siis ainakaan eteläisen osan suuret selät. Kivijärvi on siihen nähden pieni ja vailla suuria selkiä. Kivijärvi on hyvin ohuessa jäässä. Ei mitään asiaa edes jalkamiehellä jäille.
Pyryharakka

Poissa Pyryharakka

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5094
Vs: Tänään 63
« Vastaus #88 : 31.12.17 - klo:18:08 »
Tänään päättyy juhlavuosi. Minun juhlavuoteeni liittyy seuraavat luvut: 96, 60, 35, 40, 70 ja 100.
Laitoin samat lukemat facebookiin. Sinne en laittanut selityksiä. Kavereinani on vain lähisukulaisia ja ihan pari muuta kaveria. He osaavat päätellä muut lukemat. Tuo 40 voi olle heille vähän vaikea.
Teille sen sijaan kerron, että noista yksi on oma ja kaksi läheisten ikä. Sitten siellä on tietenkin kaikkien tuntema Suomi-100. Jäljelle jää vielä hääpäivän lukema ja lakkiaisista kuluneet vuosikymmenet.

Olen monelle todennut, miten oudolta tuntuu tajuta, että nuorena 20 vuotta oli iäisyys. Nyt monesta asiasta joutuu sanomaan, se tapahtui 40 vuotta sitten.  :003:
Pyryharakka

Poissa malla

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15518
Vs: Tänään 63
« Vastaus #89 : 31.12.17 - klo:20:30 »
Vähiin kuluu ennen kuin loppuu tämä vuosi.
Uusi vuosi jo oven takana oodttamassa.
Kiitos tästä vuodesta.
Ja siunausta tulevaan uuteen vuoteen !