Ei löytynyt sopivaa lokeroa joten mainittakoon täällä.
Lasaruksesta leipäjonoihin käsitteli kiinnostavasti vaihtoehtoina pietistisen hengellisyyden ja seurakuntien hyökkäyksen rakenteellisia vääryyksiä vastaan.
Kirjan luku asettaa vastakkain transsendentin ja maallisen oikeudenmukaisuuden tavoittelun. Siis vielä tarkemmin henkilökohtaisen jumalasuhteen ja sielunpelastuksen käsittelyn sitä vastaan, tuleeko kirkon olla poliittinen voimatekijä.
Kai tuo jotakin uutta tuo koska saapuu mietteet mukanaan.
Parhaiten kirkko onnistui minusta Etelä-Afrikan sovintoprosessin kätilöijänä, josta on tuo Desmond Tutun kirjakin, Anteeksianto, tie sovintoon. Osoitettavasti ei käynytkään kuten Luther toivoi, että Junalan armon saanut pitää kaiken muun niin halpana että hyväksyy tasauksen mielellään.
Sotatilanteissa, myös propagandasodassa, kirkolta toivotaan usein napakkaa kannanottoa puolesta tai vastaan. Historian perspektiivistä näkyy, kuinka noissa tilanteissa olisi menty kyllä kiville kantaa ottamalla Mentiinkin.
Toisaalta hengelliseen todellisuuteen vetäytyminen saattaa nopeasti viedä t ilanteeseen, jossa kaikki "maallinen ilo" luetaan synniksi, kuten teatteri, hyväntekeväisyysarpajaiset, tanssi on luettu.
Täysin ilottomassa elämässä syntyi vähitellen vastikkeita, kuten itse näin. Harvoilla oli keskenään yhtä hauskaa kuin Langinkosken ja Kotkan seurakunnan nuorilla, siksi sinne niin paljon porukkaa tuli. Meillä oli omat ilot. Kähvellettiin Rainerman tuomat maailmanloppukuunnelmat ja kuunneltiin salaa, kun muu nuorisotoimintaväki takavarikoi ne kuultuaan ensimmäišen kerran. Flirttailtiin toisin tavoin. Kehiteltiin tanhuvastikkeita ja piirijuttuja. Tästä uskontotieteessä luinkin että näin käy.
Docens nyt on... Mutta heillä toteutui kansanmurha.
Mietin, olisiko herännäisyyden osana elää nyt todella, osoitettavasti, koko ihmisen osa, ihmisiksihän meidät luotiin eikä miksikään omituiseksi taivasodotusmutanteiksi, mutta suhteissa ja välilöissä Jumalaan, jolta kaikki lohdutus tulee. Tuo seurakunnallisuus näki että jokin lähinnä Kantin kategorinen imperatiivi on jokaisessa ihmisessä, ei ainoastaan heissä jotka pitävät seuraa Jumalan kanssa. Kantin mukaan on, samoin skolastikkojen. Uskoontulijain mukaan vain uskoontulleissa. Ja niin on ihmiskunta jaettu kahtia.
Missä määrin näin voitiin sanoa körttiläisustä minä mietin, sillä kirja ei eritellyt sen kummemmin " herätysliikekristillisyyttä". Se puhui nimenomaan kirkosra poliittisena tekijänä. Ja näki "herätysliikekristillisyyden" sitä kehitystä jarruttaneen. Totean Pooh, kuten usein Viisveisaaja, muuan viisausmiehistä keskuudessamme.