Kirjoittaja Aihe: Syntitesti  (Luettu 21352 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Vs: Syntitesti
« Vastaus #45 : 19.09.14 - klo:12:20 »
Vaikka Ukko-Martti käski tehdä se päivittäin, minulla on tapana tehdä syntitesti lukemalla käskyjä ainakin kerran viikossa. Olen mahdollisesti vielä lain alla, koska usein keksin syyllisyyttä monen kohdalla. Se ainakin tuntuu toistuvan näin epähengellisen ihmisen kohdalla. Käskyt olivat vanhan virsikirjan ensimmäinen virsi. Huomaan omalta kohdaltani usein aloittavan kaiken alusta. Onneksi armo on olemassa jo alussa.

Kerran kuulin että päivittäin pitäisi, ja vuorisaarna päälle. Ei, ei ollut Dosentti, hän suhtautui levollisesti ja teki rohkeasti syntiä kunhan hän jotain teki. Kyllä vain Dosentti tarvitsee oman äänensä, väsyn toimimaan kirjurina.  :003:  En ruvennut kun oli paremmin aivot happea vailla kuin parannuksen armoa mutta armahtihan Herra pyytämättäni kun sai uuden neuroligin polulleni, joka sanoi että jestas, olipas kulku katketa, lopeta lääke. Aina  minä jauhan...  Mutta oli se, melkeinkuolla.  :003:
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33643
Vs: Syntitesti
« Vastaus #46 : 19.09.14 - klo:17:40 »
Minulla tuo syntilaskuri naksuttaa tuossa kirjoitteluni sivulla sellaisia lukemia, että jos Moderaattori olisi armollinen ja nollaisi sen välillä, olisi helpompi ollakseni. Onko seurallisuus suuri synti ?

Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8321
Vs: Syntitesti
« Vastaus #47 : 19.09.14 - klo:18:20 »

Sosiaalisuus ja seurallisuushan ovat hyveistä suurimpia.

Joskus teen oman listan Seitasämestä hyveestä ja alan painottamaan niitä jokaiselle :)

Älä syö yksin.
Jaa vitsisi ja niin edespäin :)

Ehkä täältä potkittaisiin pois, mut voisin tehä listan, vaikka pitäisitte harhalaisena :)
Tik toc.

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2754
Vs: Syntitesti
« Vastaus #48 : 19.09.14 - klo:21:08 »
Jaa vitsisi ja niin edespäin :)

Laskurin mukaan suurin syntini on huumorintajuttomuus. Pitääkö minun ottaa tämä vakavasti? Etenkin kun sain vielä niin paljon rakkauden pisteitä...
Sai körttien vihan päällensä kääntämällä ystävällisenä eleenä kaikki Malmivaaran 158 virttä englanniksi (ca 10.000 riimitettyä riviä), kuulemma kamala ja kuvottava teko.

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2754
Vs: Syntitesti
« Vastaus #49 : 19.09.14 - klo:21:10 »
Ei, ei ollut Dosentti, hän suhtautui levollisesti ja teki rohkeasti syntiä kunhan hän jotain teki. Kyllä vain Dosentti tarvitsee oman äänensä, väsyn toimimaan kirjurina.

Et kai aseta Dosenttia Ukko-Martin yläpuolelle? Se olisi aivan liian luterilaista...
Sai körttien vihan päällensä kääntämällä ystävällisenä eleenä kaikki Malmivaaran 158 virttä englanniksi (ca 10.000 riimitettyä riviä), kuulemma kamala ja kuvottava teko.

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8321
Vs: Syntitesti
« Vastaus #50 : 19.09.14 - klo:21:19 »
Laskurin mukaan suurin syntini on huumorintajuttomuus. Pitääkö minun ottaa tämä vakavasti? Etenkin kun sain vielä niin paljon rakkauden pisteitä...

Toi kirjoituksesi kyllä kumoaa testilaskurin vääräoppiseksi ja harhaan vieväksi.

Sullahan on huumoria enempi kuin Charlie Chaplinilla :)
Tik toc.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Vs: Syntitesti
« Vastaus #51 : 20.09.14 - klo:01:16 »
Et kai aseta Dosenttia Ukko-Martin yläpuolelle? Se olisi aivan liian luterilaista...

Minun tulee juuri ajankohtaisesti selvittää missä hän lähti omille teilleen jopa ihailemastaan  Lutherista. Karl Barth tykkäsi kyttyrää myös, Dosentti oli omaperäinen. Siitä saattaa tulla suurteokseni kolmas tahi neljäs luku.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Vs: Syntitesti
« Vastaus #52 : 20.09.14 - klo:01:36 »
Docens tääl.
Syntini murehtimisen tunnustan, oli aikani murheinen.
Hyveitä Herra armossans jaceli.

Hän soi rachkautta  ynnä oiceudenmuchkasuutta tasaisesti.  Sen jälcen wiisautta. . Urhoolisuus ja pyhä huollettomus jällen tasapisteillä.

Catheus pisteli cun toisin ajoin halusin wapautta. Ei juur muuta.  :026:
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33643
Vs: Syntitesti
« Vastaus #53 : 20.09.14 - klo:08:15 »
Olisi hienoa saada Sören Kierkegaardin syntitesti. Ja Paven.  :002:
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Saukkis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1252
Vs: Syntitesti
« Vastaus #54 : 20.09.14 - klo:17:29 »
Olisi hienoa saada Sören Kierkegaardin syntitesti. Ja Paven.  :002:

... Ja muutaman entisen presidenttiehdokkaan tai nykyisen poliitikon... Mutta pikäkööt oman tietonaan hyveensä.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Vs: Syntitesti
« Vastaus #55 : 21.09.14 - klo:11:58 »
Olisi hienoa saada Sören Kierkegaardin syntitesti. Ja Paven.  :002:

Tääl Docens.

Eiwät liity phorumin yhteytessä. Soomenkiel kangertaa mutta oppa yrithän. Edellisest opin wenättä. Muuan Molotov ministerin sisarenpoijka opetti, wietim yhes aichaa Buchenwaldis.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2754
Vs: Syntitesti
« Vastaus #56 : 21.09.14 - klo:12:08 »
Minun tulee juuri ajankohtaisesti selvittää missä hän lähti omille teilleen jopa ihailemastaan  Lutherista. Karl Barth tykkäsi kyttyrää myös, Dosentti oli omaperäinen. Siitä saattaa tulla suurteokseni kolmas tahi neljäs luku.

Siinä onkin selvittelemistä. Dosentti ja Ukko-Martti ovat molemmat monimutkaisia hahmoja.
Sai körttien vihan päällensä kääntämällä ystävällisenä eleenä kaikki Malmivaaran 158 virttä englanniksi (ca 10.000 riimitettyä riviä), kuulemma kamala ja kuvottava teko.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33643
Vs: Syntitesti
« Vastaus #57 : 21.09.14 - klo:14:40 »
Myös Kierkegaard oli monisärmäinen. Hän jopa tarkoituksellisesti kirjoitti omia näkemyksiään vastaan. Toisella nimimerkillä tietenkin. Nimimerkkejä, oli useita, ehkä kymmenkunta.

Minua kiehtoo monisärmäinen ihminen. Olen pakosta sopeutunut omaanikin. Ja toisenkinlaisiin sukuihin on ollut sopeuduttava. :002:
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Vs: Syntitesti
« Vastaus #58 : 22.09.14 - klo:11:21 »
Siinä onkin selvittelemistä. Dosentti ja Ukko-Martti ovat molemmat monimutkaisia hahmoja.

 Näin on siis elämäni loppu sinetöity ja kutsumukseni vakautettu.  :icon_biggrin:
 
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2754
Vs: Syntitesti
« Vastaus #59 : 23.09.14 - klo:09:37 »
Toi kirjoituksesi kyllä kumoaa testilaskurin vääräoppiseksi ja harhaan vieväksi.

Sullahan on huumoria enempi kuin Charlie Chaplinilla :)

Suoraan intiaanikylästä ilmaannuin Ranskaan, kurssiin otsikoltaan la dissertation francaise. Opettaja lähetti minut ensimmäisenä tauluun. Kirjoitin sanomatta mitään. Saatoin kirjoittaa oikeinkin, mutta opettaja oli tyytymätön. "Kuka luulet olevasi, Charlie Chaplin?" Kaikki nauroivat, kun huomasivat Charlie Chaplinin olevan minulle aivan tuntematon.
Sai körttien vihan päällensä kääntämällä ystävällisenä eleenä kaikki Malmivaaran 158 virttä englanniksi (ca 10.000 riimitettyä riviä), kuulemma kamala ja kuvottava teko.