Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Teme - 09.06.05 - klo:10:51
-
Miten evankeliumin levittämistä körttien mielestä pitäisi tehdä? Tuolla Uskovainen -ketjussa oli kommentti, että ei ainakaan Kolmensepän patsaalla hoilaten, joten miten sitten? Vai eikö ollenkaan?
Teme
-
Minut on aikoinaan rakastettu joukkoon ja niin toivon muillekin käyvän. Toisekseen emme ole levittämässä körttiläisyyttä vaan Jumala tekee tai laittaa meidät tai jonkun muun tekemään mitä hyväksi näkee.
-
Herännäisyyshän ei ole herätysliike, johon yritetään hankkimalla hankkia uusia jäseniä. Jos ei kiinnosta niin ei sitten, mutta ainahan voi yrittää raahata kaveria vaikkapa herättäjäjuhlille vähän tutustumaan körttimeininkiin. (Ylivieskan juhlat, täältä tullaan :wink: )
-
En minä useimpien liikkeiden tavoitteena pidä evankelioida omaa liikettään vaan Kristusta ;) Miten meidän siis pitäisi viedä evankeliumia Kristuksesta eteenpäin (, eikä körttiydestä)? Tavoite siis ei ole kasvattaa h-y:tä, vaan tietoa Jeesuksesta.
Teme
-
Vaikea kysymys... siis sekä tuo alkuperäinen että äsken muotoiltu. Huomasin miettiväni asiaa eilisiltana, kun lueskelin Paavo Ruotsalaisen kirjeitä netistä. Mitään selkeää vastausta ei noussut mieleen, tai jos jotain nousikin, niin painui kohta taas hiljaa taka-alalle.
Sellainen taktiikka sopii meikäläisellekin, joten mielelläni jäisin kuulemaan, mitä Teme itse tästä mahdollisesti ajattelet?
Jos omasta puolesta pitäisi puristaa jokin vastaus, niin ehkä kiinnostuksen lietsomiseksi päätyisin kieltämään "evankeliumin levittämisen". Sitten voisi löytyäkin jotain syvää?
Mutta siis mieluiten kuuntelisin...
-
Monesti olemme ystäväni kanssa istuneet leikkimökin katolla ja jutelleet uskonasioista, varsinkin enkeleistä, ystäväni pitää arkkienkeleistä sellaisena kuin heidät Raamatussa kuvaillaan. Hän on jo ollut riparilla (mätkimässä paarmoja pingismailalla :roll: :lol: ), joten hän tietää paljon ja opettaa minullekin. Minä taas kerron elämäni toisesta puolesta (toinen puoli on koulu-sanna ja toinen körtti-sanna, jossain vaiheessa yritin lähentää näitä puoliskojani, mutta ymmärsin tekeväni sen ystävieni kustannuksella ja lopetin sen). Ystäväni kuuntelee mielellään, mutta pari kertaa hän on tunnustanut olevansa aivan pää pyörällä, hänellä kun ei ole näistä asioista kokemusta. (Mutta kuka raahaa Sampin Ylivieskaan herättäjäjuhlille :wink: )
-
Mun oma ajatukseni on, että evankeliointi on sama kuin elää omaa uskoaan edes jollain tavalla todeksi ja välttää antamasta ristiriitaisia viestejä sanojen ja tekojen välillä. Mitäs se sitten taas tarkoittaa? En leiki pyhempää kuin oikeasti olen, en vaadi muita olamaan pyhiä, jos uskosta puhutaan, niin pidän pyhyyden ainoastaan Kristuksen lahjoittamana ominaisuutena.
Ai niin, mutta miten sitten tuota juttelua hoidetaan? Muun elämän ohessa, ilman stressiä ja painetta ja väkisin tuputtamista.
Tuossa nyt ensi alkuun jotain nopeaa pohdintaa töitten ohessa.
Teme
-
Umh.. pitää muuten vielä jatkaa hieman. Mielestäni pitäisi kirkon myös opettaa itsestään, toiminnastaan, tapojen taustoista ja merkityksistä ihmisille. Kuitenkin yhä enemmistö suomalaisista kuuluu kirkkoon, viettää kirkollisia pyhiä, hautajaisia, riparin, vihkimisen ja niin edelleen. Mielestäni olisi upeaa, jos olisi sivusto, jossa kerrottaisiin ihan maallista puolta noista kaikista (tarjoiluvihjeistä alkean) ja siihen sitten lisättäisiin myös se hengellinen puoli. Sama kulttuurissa - kristillistä taidetta on parissa vuosituhannessa syntynyt aika paljon. Miksi samalla kun esiteltäisiin ne, ei kerrottaisi myös symboliikkaa niiden takana? Tai jumalanpalveluksen symboliikan avaaminen "tavalliselle tallaajalle" ja niin edelleen... onhan näitä tapoja.
Joskus oli haave perustaa sivusto, joka olisi mennyt tuohon suuntaan. Resurssit vain eivät riittäneet siihen ja monista muista syistä lopulta väsähdin kokonaan. :( Suunnitelmia löytyy vieläkin, jos joku niistä on kiinnostunut.
Teme
-
Jees jees (iloisen kiljuvasti)! Arvelen ymmärtäväni Jeesus-viestin välittämisen "elämällä omaa uskoaan edes jollain tavalla todeksi". Esimerkiksi Lutherin puhe uskosta toimimisesta tulee tässä mieleen. Sitä mietin, että voiskohan se joskus ilmetä vaikka riehakkaasti ylistäen tai jopa (ei kai kukaan näe) "Kolmen Sepän patsaalla hoilaten"? Siis ainakin sillä, jolla ilmenee. :wink:
Useimmiten jonkinlainen henkilökohtaisuus ja osuvuus tuntuu kuitenkin olennaiselta. Siihen ei auta kuin läsnäolo, oma ja Jeesuksen. Että pääsee pukemaan sanoiksi sen, minkä Jumalan Henki on jo toiselle oikeastaan ilmoittanut. Ehkä "joukkoon rakastaminen" on juuri sopiva ilmaus? Ja joskus joutuu varmaan tasapainoilemaan tosissaan "ystävien kustannuksella" -juttujen kanssa, katolla tai ilman.
Siitäkin, että "kirkko opettaa itsestään, toiminnastaan, tapojen taustoista ja merkityksistä ihmisille", saatan tajuta jotain. Ehkä se voisi olla kristillisen uskon ytimen tuomista "takaisin" siitä aikoinaan innoituksensa saaneisiin maallistuneisiin kulttuurin muotoihin, tai sillai? Kristillisten sisältöjen opettamisen ja tiedottamisen suhteen tunnustan kuitenkin häpeillen pessimistisyyteni. Juuri sitä kautta alkuperäinen hyvä sanoma Jeesuksesta tuppaa kesyyntymään mediahälyyn hukkuvaksi "vaihtoehdoksi", joka pahimmassa tapauksessa rokottaa ihmisen todelliselle omakohtaiselle kutsulle. Näen tällaista tapahtuvan. Enkä osaa pitää niinkään hienoja instituutioita kuin koulujen uskonnonopetusta ja rippikouluja tässä aivan syyttöminä. Varmaan kyse on pitkälti siitä, miten opetetaan, mikä kai johtaa takaisin tuohon uskokysymykseen? Samanlainen ongelma lie teologian opetuksessa, joka ei aina tuota edes "vilosohveja".
Opetuksessa yksi uusi tuuli on Learning on Demand, LoD, oisko "tarvelähtöinen oppiminen" tai jotain, jossa jossakin tietyssä tilanteessa tarvittava informaatio tulee ulottuville vasta siinä. Ehkä tässä olisi kehiteltävää evankelioimispuolellakin? EoD-lyhenne taitaa tosin olla jo varattu räjähteiden purkamiselle (mikä toisaalta voisi olla hauskakin assosiaatio), tai sitten se luetaan yksinkertaisesti "end-of-discussion" (mikä sekin voisi...). :lol:
Kanssanne on kiva miettiä!
-
Minusta tuntuu, että jos viedään evankeliumia ulkomaille, niin samalla pitäisi antaa myös maallistakin apua. Varsinkin kehitysmaissa. Siellä ei paljon lämmitä, jos saarantaan pelastuksesta, muttei ole mitään mitä syödä...
Mitä taas tulee evankeliumin levittämiseen Suomessa tai muualla länsimaissa, missä olot ovat jo kohdallaan, olisi mielestäni keksittävä siihen uusia muotoja, joilla tavoitettaisiin erilaisia ihmisiä ja eri ikäisiä myös. Hyvänä esimerkkinä tällaisesta toiminnasta on vaikkapa Gospel Boaders-järjestö. Kirkon ja evankeliumin on mentävä ihmisten luokse eikä toisin päin.
-
Opetuksessa yksi uusi tuuli on Learning on Demand, LoD, oisko "tarvelähtöinen oppiminen" tai jotain, jossa jossakin tietyssä tilanteessa tarvittava informaatio tulee ulottuville vasta siinä. Ehkä tässä olisi kehiteltävää evankelioimispuolellakin? EoD-lyhenne taitaa tosin olla jo varattu räjähteiden purkamiselle (mikä toisaalta voisi olla hauskakin assosiaatio), tai sitten se luetaan yksinkertaisesti "end-of-discussion" (mikä sekin voisi...). :lol:
Hooo... nyt tulee ideoita ideoita... Suomessa on monta wanhaa kirkkoa, johon voisi lapsille/aikuisille järkätä hieman vähemmän tylsiä kierroksia ja yrittää heitä sillä potkia kiinnostumaan kristillisestä kulttuurista ja mikä monien tapojen ja kuvien takana on. "Seikkailukierros 1700-luvun kirkkorakennuksessa, tutkien, ihmetellen, mitä on rakennettu ja miksi. Tutustutaan arkkitehtuuriin, kirkkotaiteeseen, historiaan samassa paketissa. Pääsemme myös vilkaisemaan antiikin kulttuuria."
Jos hieman rajataan, niin jo kirkkovaatteiden värit ja taide voivat olla mielenkiintoinen seikkailu. Useiden kirkkojen violetissa alttariliinassa on mukana kaikki muutkin kirkkovuoden värit - valkoinen, punainen, vihreä. Sen lisäksi usein myös käytöstä kadonnut keltainen väri. Vielä oman lisänsä voisi tulla jonkin todella wanhan kirkon sininen väri, jossa voitaisiin myös kurkistaa Maria-kulttiin ja käyttää sitä ikkunana Kristukseen...
Oikeastaan ideoitahan tulisi heti paljon, mutta niiden toteuttaminen lieneekin sitten mahdoton.
Teme
-
Oikeastaan ideoitahan tulisi heti paljon, mutta niiden toteuttaminen lieneekin sitten mahdoton.
Eikun joo! 'Mahdoton' = mielenkiintoinen, jos passaa! Juuri nyt ja tässä voisi olla hyvä tilaisuus ideoida vapaasti. Ihan mitä vaan, mitä on ollut mielessä tai tulee sinne nyt. Kokemuksiakin yhdellä sun toisella voi olla vaikka minkä verran jaettavaksi. Ja vielä kun körttiläisyyden perusteita tuntevia keskustelijoita tulee lisää mukaan, niin päästään miettimään sitäkin, minkälaiset keinot sopivat parhaiten ja minkälaiset mahdollisesti hiertävät jotenkin...
Tuosta EoD-jutusta vielä sen verran, että idea on tietysti ikivanha. Jälleen kerran Jumala on ihmistä viisaampi! Eikös se varsinainen evankeliumin julistaminen lähde juuri siitä (noin psykologisesti), että oikea sanoma oikeaan aikaan? Siis että sanoma Jeesuksen sovitustyöstä ja armosta vasta sitten, kun laki on saanut kunnolla rutata, tai miten sen sanoisi (käytännössä tietysti lomittainkin, ja aina uusille alueille). Oikealle sanomalle väärään aikaan taas käy helposti juuri niin kuin isolle osalle tiedottamisesta ja opetuksesta. Itse asiassa se ei edes hahmotu omana itsenään, esim. juuri nyt hukkuvan viimeisenä pelastusrenkaana.
Mutta se on varmaan totta, että noita "puitetekijöitä" ja niiden merkitystä ei normaalisti tule edes ajatelleeksi, ennen kuin jälkeen päin tai kun ne yks'kaks puuttuvat (vaikkapa vieraassa kulttuurissa). Luonnostaan näkee vain jäävuoren huipun, jos sitäkään.
Miettimistä jatkavin kesäterveisin!
-
Kun tulis kesä, ja olis aikaa... :lol:
Kokemuksiin liittyen yksi väylä miettiä "evankeliumin levittämistä" körttiperspektiivistä voisi ehkä olla juttelu evankelioiduksi tulemisen kokemuksista (tms.), vai kuinka? Eikös sitä sanota, jotta toiselle vois tehdä niinku ittelle toivois tehtävän? Jospa yrittäisin hiukan...
Olen "tullut uskoon" 1990. Ilmaus voi herättää hymähdyksiä, mutta silloin ainakin tiedostin Jeesuksen henkilökohtaiseksi Vapahtajakseni ja Herrakseni. Saatoin sanoa syntisenä ihmisenä: "minun Herrani ja Jumalani", ja tarkoittaa täyttä totta omasta vinkkelistäni joka sopukallani. Tätä edelsi vuosikymmenen kahlaaminen uus- ja itämaisissa uskonnoissa, itse asiassa vakava yritys tulla itse jumalaksi. Samaan aikaan elin vahvasti yliopistollisen tieteen ja filosofian maailmassa. 80-luvun lopulla "muut" uskonnot jotenkin väljähtyivät, ja kristillinen kirkkomusiikki alkoi kummasti vetää puoleensä. Liityin kirkkokuoroon. Siellä tutustuin ihmisiin, jotka elivät todeksi kristillistä uskoaan. Läheisyys, läsnäolo ja heidän kytkentänsä johonkin merkilliseen elävän veden lähteeseen tekivät pikku hiljaa vaikutuksen. Aloin lukea Raamattua ja muuta kristillistä kirjallisuutta, joista tulin uudella tavalla ravituksi. Rukoilinkin. Toisaalta elin tasapainoista ja hyvää elämää, toisaalta alkoi tuntua, että minulta puuttuu kaikki. Lopulta tuli aika, jolloin joku rakkaiksi käyneistä ystävistä huomasi kysyä, millainen tahtoisin suhteeni Jeesuksen olevan. Ja Henki vastasi!
Tämä voi kuulostaa tyypilliseltä "kääntymyskristilliseltä" tarinalta, eikä se minua haittaa, mutta halusin kertoa sen vain esimerkkinä (ilmeisesti) ensimmäisestä tehokkaasta evankelioiduksi tulemisen kokemuksestani. Siitä voi kukin eritellä olennaisia pointteja (tai harha-askeleita) ymmärryksensä mukaan.
Sen jälkeen on kertynyt monenlaisia kokemuksia, osa isoissa tilaisuuksissa, osa henkilökohtaisesti, osa kirjojen tms. välityksellä, joissa kaikissa on ollut kyse evankeliumin kuulemisesta; joskus paikkaavassa-, joskus korjaavassa-, joskus syventävässä ja joskus ties missä merkityksessä. Esimerkkejä löytyisi niin Israelin Lehtimajan juhlilta, eri suuntien kesäjuhlilta, vapaiden ja vähemmän vapaiden suuntien tilaisuuksista, pienpiireistä, kadulta, kuin miesten saunailloistakin (huomaatte tietysti, että listaan ei vielä sisältynyt varsinaisia körttiseuroja, eli voisitte oitis diskata minut tältä foorumilta, ellen vilauttaisi kolmea Herättäjäjuhlatarraani Siionin Virsien nuottipainoksessani :lol: ). Mitään kokoavaa tai sopivasti erittelevää en osaa suoralta kädeltä näistä sanoa, mutta voin joutessani miettiä, jos jotain erityistä nousisi mieleen. Tai ehkä sentään se, että henkilökohtaisuus ja osuvuus on yleensä ollut vaikuttavuuden kannalta tärkeää, ja siihen on aina liittynyt jotakin, mitä en taida kuvata paremmin kuin viittaamalla Pyhä Henki (tai Jeesus) -nimisen kirurgin työskentelyyn. Ihminen ei olisi voinut osua niin kohdalleen juuri sopivaan aikaan! Puhuisiko tässä "osutuksi tulemisen" kokemuksesta? Joka tapauksessa rakastan sitä. Tai siis ilmeisesti (alitajuisesti) vihaan, mutta kiitän Jumalaa sydämestäni, enkä mahda sille mitään.
Sanoma on ilman muuta tärkeä, sitä en lainkaan epäile. Mutta (tehokkaassa) evankelioiduksi tulemisessa tuntuisi olevan paljolti kyse siitä, sattuuko tai osuuko Sana. Sitä ilmeisesti voi koettaa edistää inhimillisinkin keinoin, mutta raja tulee joskus yllättävän pian vastaan. Joskus parhain inhimillinen järjestely osoittautuu esteeksi, joka Jumalan on ensin purettava. Arrrghh! Tässä on hirveän paljon sellaista, mitä en ollenkaan ymmärrä. Eikä tyhmyytensä kokeminen ole aina edes hauskaa.
Tällaista nyt, toiste lisää (tai toisenlaista). Liekö kellä muulla tuoreessa muistissa "evankelioiduksi tulemisen kokemuksia" tai millaisia ilmauksia kukakin tahtoo käyttää? Onko tällaisten miettimisessä ylipäänsä mieltä?
-
Ehkä voisin kertoa jotain siitä työstä, jota tein 3 vuotta ja minkä siinä koin näyksi ja miksi se myös oli mielestäni evankeliumin levittämiseen liittyvä näky.
Vedin 3 vuotta Lysti.net nimistä kristillistä chattiä ( http://www.lysti.net/ ), jonka vastuusta joudun terveydellisistä syistä luopumaan tämän kevään aikana. Työmuotona se ei ole suoraan evankelioiva, enkä missään tapauksessa pitänyt sen näkyä evankelioivana sanan varsinaisessa merkityksessä. Kuitenkin se oli myös evankelioivaa toimintaa, koska tuollainen paikka vetää mukaansa porukkaa laidasta laitaan. Siellä on tullut käytyä monta keskustelua kristillisen uskon perusluonteesta, siellä on tullut tehtyä sielunhoitotyötä (siinä rajallisessa määrin, jonka pelkän tekstin välityksellä voi tehdä), siellä on tullut julistettua oman paikkansa tajunneelle armollisesta Kristuksesta. Oikeastaan sen päänäky on ollut tavoittaa uskovia ja rohkaista jokaista pitämään uskonsa ja mahdollistaa keskustelu erilaisten uskovien välillä. Samalla sitten on tullut opetettua ihan siitä kristillisestä uskosta kyselijöille... niin perusteita kuin vain voi. Paikallaan se on ollut, vaikka ainakaan minä en uskalla kehua uskoontulleista. Toisaalta siellä on (ainakin ollut) myös sillaite sairaita ihmisiä, jotka eivät ole voineet tavata toisia uskovia livenä (mm. kipupotilaita).
http://www.lysti.net/teme/pmwiki.php/Kirkkoon on sitten yksi ajatus, jota olisin halunnut toteuttaa, mutta johon ei ollut resursseja. Ehkä näen joku kaunis päivä jonkun ottavan tuon ajatuksen omakseen ja toteuttavan siitä joitain osia.
Teme
-
Huikeita hankkeita, sekä se että tuo! Ja vasta vilkaista ehdin. Täytyy sulatella...
nimim. "toinen Jobinsa verissä päin läpi kahlannut"
-
Minusta tuntuu, että jos viedään evankeliumia ulkomaille, niin samalla pitäisi antaa myös maallistakin apua. Varsinkin kehitysmaissa. Siellä ei paljon lämmitä, jos saarantaan pelastuksesta, muttei ole mitään mitä syödä...
Samaa mieltä. Kyllähän se sielun pelastus on tärkeintä, mutta myös köyhistä ja nälkäisistä on käsketty pitämään huolta, aivan kirjaimellisella ja konkreettisella tasolla. Pelastusarmeijan mallin mukaan Sanaa, soppaa ja saippuaa pitäisi tarjoilla tasapuolisesti lähetyskentillä, joissa hyvän elämän edellytykset eivät ole riittävät. Luulisi, että rahaa riittäisi muuhunkin kuin vain lähetystyöntekijän ylläpitoon.
Menee vähän offtopikiksi, mutta jos joku sattuisi tietämään tällä tavoin toimivia kristillisiä avustus/-lähetysjärjestöjä, ottaisin mielelläni tietoja ylös ja tukisin mielelläni sellaista. Punaiset ristit ym. humanitaariset avustusjärjestöt on poissuljettu, koska kuulemani mukaan vain 5% avustuksista menee avun saajille, muu osa k.o. organisaation ylläpitoon.
-
Meikä suosii Kirkon ulkomaanapua (http://www.kua.fi/), mutta sen lisäksi mm. Sley (http://www.sley.fi/lahetys/), Kansanlähetys (http://www.sekl.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=45&Itemid=80), Sanansaattajat (http://www.sansa.fi/) ja niin edelleen.
Sitten vapaakirkollisista FIDA (http://www.fida.fi/), jota tuen lähinnä kirpputorien kautta eli käyn niiltä ostamassa kirjoja ja viedään sinne jonkin verran vaatteita kun sattuu oleen sellaisia.
Teme
-
Minut herätti kolme vuotta sitten vanhoillislestadiolaisten Suviseuraradio. Heillä on Suomessa kaikkein selkeimmin evankeliumi esillä. Lopulta minut sulatti seuraväen vilpitön veisuu. Mitäs jos siellä Kolmen sepän patsaalla ei hoilattaisi vaan veisattaisiin? :wink:
Mielestäni evankeliumia ei levitetä kuin karkkia penkkaripäivänä vaan se leviää, kun kristitty elää maailmassa kärsivän lähimmäisensä rinnalla. Mitä vähemmän raja-aitoja, sitä parempi. Niinkuin Veikko Hursti ja kumppanit.
Tosiaan, tietääkö joku, miten paljon esim. Kirkon ulkomaanapu nykyisin painottaa työssään sanan levittämistä? Itse olen ajatellut, että pääpaino on kehitysavussa eikä käännytystyössä ja että niin sen pitäisi ollakin.
-
Taas kerran tämän pohdinnan äärellä... olemme aloittaneet yhden webbiprojektin ja sen roolia tässä tullut mietittyä hyvin paljon. Minun vastuunani on enemmän interaktiivinen puoli (keskustelufoorum ja siihen liittyvä), mutta siihen lienee tulossa myös enemmä "lehtimäinen" osuus. Saas nähdä, miten siinä saadaan yhdistettyä elämä +evankeliumi +sielunhoito +kasvatus, koska kokemukseni mukaan noista joku ylikorostuu ja joku muu alikorostuu. Kaikkea en halua missää tapauksessa hengellistää, joten pitää olla myös "normaali elämä" mukana. Evakeliointia taas en halua tehdä samalla tavalla kuin jotkut hengelliset sivustot, jotka ennemminkin saa ei-uskoa tuntevan katoamaan hengellisestä porukasta kuin lähestymään sitä. Sielunhoidon asema korostuu jonkin verran interaktiivisessa palvelussa (eli vähäkin vilkkaampi foorum sisältää jo sielunhoidollistakin pohdintaa.) Opetus taas pitäisi saada nostettua kohderyhmän kiinnostuksen piiristä. Näenkin sitten lopulta, että opetus ja evankeliointi ovat oikeastaan toisensa synonyymeja. Hyvä opetus opettaa myös evankeliumia, hyvä opetus saa kiinnostumaan asiasta, "maallinen sisältö" taas saa muutenkin viihtymään sivuston parissa jne.
Äh.. sekalaista pohdintaa... ilman kappalejakoa. Ei tuosta saa tolkkua ;) :P
Teme
-
Lähetystyö, nuo aikamme ristiretket. Miekat ovat vain vaihtuneet ruokaan ja lääkkeisiin.
-
Taitavat ristiritarit olla lähetystyössä jokseenkin harvinaisia. Eipä siinä työssä jaksa kauan haarniskan sisällä olla. Evankeliumi taitaa välittyä vasta sitten, kun puolin ja toisin jätetään vastakkainasettelut ja ollaan ihan vain ihmisiksi ihmisten kesken.
-
Meikä suosii Kirkon ulkomaanapua (http://www.kua.fi/), mutta sen lisäksi mm. Sley (http://www.sley.fi/lahetys/), Kansanlähetys (http://www.sekl.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=45&Itemid=80), Sanansaattajat (http://www.sansa.fi/) ja niin edelleen.
Sitten vapaakirkollisista FIDA (http://www.fida.fi/), jota tuen lähinnä kirpputorien kautta eli käyn niiltä ostamassa kirjoja ja viedään sinne jonkin verran vaatteita kun sattuu oleen sellaisia.
Teme
Näissä piireissä ( "körttifoorumin" taustalla vaikuttavissa siis ) on perinteisesti suosittu Suomen Lähetysseuraa, SLS. Uskoisin että sen firman toiminta ulkomailla kestää aika hyvin eettisen tarkastelun.
Kirkon Ulkomaanapu on tunnustettu erittäin tehokkaaksi avun perilleviejäksi.
-
Minut herätti kolme vuotta sitten vanhoillislestadiolaisten Suviseuraradio. Heillä on Suomessa kaikkein selkeimmin evankeliumi esillä. Lopulta minut sulatti seuraväen vilpitön veisuu. Mitäs jos siellä Kolmen sepän patsaalla ei hoilattaisi vaan veisattaisiin? :wink:
Joo. Lestadiolaisten seurapuheista olen itsekin tykännyt paljon. Salainen haaveeni onkin ollut yhdistää lestadiolainen suoraselkäisyys ja körttiläinen melankolia, mutta koska olisin sellaisen liikkeen ainoa edustaja, niin annetaan olla. Menipä taas vähän offtopikiksi.
-
Minut herätti kolme vuotta sitten vanhoillislestadiolaisten Suviseuraradio. Heillä on Suomessa kaikkein selkeimmin evankeliumi esillä. Lopulta minut sulatti seuraväen vilpitön veisuu. Mitäs jos siellä Kolmen sepän patsaalla ei hoilattaisi vaan veisattaisiin? :wink:
Nyt en tiedä miten paljon tuossa on ironiaa mukana: en juuri itse tiedä kovemmin lyövää ja syrjivää uskoa kuin vanhoillislestadiolaisuus. Toki kaikki on kunnossa, jos mukautuu kaikessa, mutta mikään itsenäinen etsintä ei ole sallittua - ja rangaistus eksymisestä on kivikova ja jääkylmä.
-
Teki jo itsekin mieli sanoa muutama valittu sana omista kokemuksista ja havainnoista kyseisestä lahkosta mutta jätänpä väliin ja totean vain llwydiä mukaillen, että kaksinaismoralistisempaa porukkaa saa hakea.
-
Ei siinä ollut ironiaa. Tiedän minäkin että se on pimeä lahko, mutta olen silti sitä mieltä että muut eivät osaa arvostaa evankeliumia, sitä että saa synnit anteeksi Kristuksen veren kautta, yhtä paljon. Ei heille voi olla antamatta heidän syntejänsä anteeksi.
-
Ei siinä ollut ironiaa. Tiedän minäkin että se on pimeä lahko, mutta olen silti sitä mieltä että muut eivät osaa arvostaa evankeliumia, sitä että saa synnit anteeksi Kristuksen veren kautta, yhtä paljon. Ei heille voi olla antamatta heidän syntejänsä anteeksi.
Niin kyllähän se näin ulkopuolelta onnistuu, mutta sisäisesti hinta on kivikova: lyötyjä, nujerrettuja ja katkeroituneita löytyy valtavin määrin. Jos sopeutuu, yhteisö on toki lämmin ja auttava. Mutta en ole aivan varma siitä, että Jeesus tuli tuomaan tälläistä viestiä maailmaan: näky on universaali joka ylittää kaikki kylmät ja ahtaat lahkot. Ja niin pitkälle kuin vanhoillis-lestadiolaiset tämän universaalisen armon kieltävät, ovat he torjumassa evankeliumia eivätkä siitä iloitsemassa.
-
En näkisi asiaa noin mustavalkoisesti. On herännäisyyskin tietyssä mielessä "ahdas ja kylmä lahko"; mekin olemme vain ihmisiä ja meidänkin joukossamme on lyötyjä, nujerrettuja ja katkeroituneita ihan riittävästi. Mutta körttiläinen hengellinen väkivalta on liikkeen luonteen mukaisesti hiljaista. Lestadiolaiset ovat todellakin suoraselkäisempiä, mikä ei ole välttämättä pelkästään huono piirre.
[/offtopic]
[topic]
Ja olen tavannut myös lämminsydämisiä lestadiolaisia - minuakin, eriuskoista kohtaan. Ilman heitä en olisi välttämättä vieläkään tajunnut kristinuskon ydinsanomaa.
-
Ehkä suuri yllätys, mutta kaikissa ryhmissä ja kansoissa on lämminsydämmisiä yksilöitä oli ryhmän maine mikä tahansa. Kansa ei ole aina niinkuin johtonsa. Lestadiolaisuutta syytetään vallankäyttöliikkeeksi ja sitä se todella on jäsenilleen. Körttiläisyyttä syytetään siitä, että se ei pidä jäseniään kurissa vaan antaa niiden puuhastella mitä vaan ja kaikki kelpaavat joukoon, jopa kilpailevaan ryhmään kuuluvat. Tämä aiheuttaa joissakin turvattomuuden tunnetta.
Se, että lestadiolaiseen seurapuheliturgiaan kuuluu nimessä ja veressä on pelkästään myöteinen asia ja toivon, että se ei ole vain liturgiaa. En ole vielä niin lyhyttä puhetta kuullut, ettei tuota olisi sanottu. Kuuntelin parikymmentä vuotta työmatkalla säännöllisest radion aamuhartauden ja astian maku oli helppo tunnistaa tietämättä puhujan nimeä. Siis muidenkin kuin lestadiolaisten. Kerran jopa soitin autosta puhujalle ja herätin hänet ja sanoin, että ei kannattasi puhua asioista, joista ei tiedä mitään. Puhuja oli tuttu körttipappi.
Meni pikkuisen offtopiciksi
-
Tokihan lestadiolaisuus on täynnä mukavia, lämpimiä ihmisiä. Ja liike on sopeutujille todella turvallinen ja maailmalta suojaava koti. Mutta ellei sopeudu, on tuloksena hyvin säännöllisesti vallankäyttö ja loukkaavat ja lyövät sanat. Tämän tiedän olleen monien, hyvin monien ihmisten surullinen kohtalo. Liikkeenä vanhoillislestadiolaisuus elää karsimalla ja rajaamalla, valtaa käyttämällä eikä se silmissäni ole kovin kristillistä: sen verran universaali, rajaton käsitys minulla Jeesuksen sanomasta on.
-
Tokihan lestadiolaisuus on täynnä mukavia, lämpimiä ihmisiä. Ja liike on sopeutujille todella turvallinen ja maailmalta suojaava koti. Mutta ellei sopeudu, on tuloksena hyvin säännöllisesti vallankäyttö ja loukkaavat ja lyövät sanat. Tämän tiedän olleen monien, hyvin monien ihmisten surullinen kohtalo. Liikkeenä vanhoillislestadiolaisuus elää karsimalla ja rajaamalla, valtaa käyttämällä eikä se silmissäni ole kovin kristillistä: sen verran universaali, rajaton käsitys minulla Jeesuksen sanomasta on.
Valitettavasti olet oikeassa, mutta se ei ole ristiriidassa sen kanssa mitä kirjoitin edellä. Samanlaisia liikkeitä missä vanhemmisto käyttää vahvaa valtaa on useita kirkon ulkopuolella. Tuttavani sai kovat nuhteet käytyään pääsiäsenä kirkossa helluntaiseurakunnan vanhemmistolta ja palasi takasin kirkkoon, josta ei ollut koskaan eronnut.
-
Juu, olen itse ollut kirkonulkopuolella oleva tunnustuksellinen luterilainen, joka on siis lähellä "Luthersäätiötä". Kun sain parannuksen armon, niin olen nyt VL:ä.
Minusta VL-seurat ovat niin eläviä ja ihania ja jos, ei muuta muista tilaisuudesta, niin ainakin sen, että siellä annettiin syntejä anteeksi :idea:
-
Voi että kun mielenkiintoisia näkökantoja, siis tosissani näin sanon.
Ilwyd, onko sinulla oma kokemus tuosta vanh. lestadiolaisuus -kylmyydestä?
Kaksijakoistahan tuokin homma näyttää olevan; äitini suku Rovaniemeltä pisti välinsä poikki äitiini kun meni mokoma naimaan paskapapin joka ei ollut uskomassa. Hmm. Emme sitten tulleet Rovaniemellä poikenneeksi lapsuudessani järin tiheästi.
Sitten taas omat kokemukseni niistä kahdesta vanh. lest. ihmisestä joihin olen tutustunut ovat häkellyttävän, ja vilpittömän, reiluja ja lämpimiä. Molempiin liittyy vahvasti kokemus siitä että uskomme eri tavalla, mutta kunnioitamme toisiamme ja annamme todellista tilaa niille asioille jotka meitä yhdistävät. Mutta ihan varmasti muitakin ihmistyyppejä heistäkin löytyy.
Pidän kovasti tavastasi, Hölkänen, jolla lestisveljiimme suhtaudut. Erityisesti siitä että jos vaikka joku puoli jossain on pimeä, voi siitä silti löytää todellista valoakin.
Entäs körtit...? Itse koen, aikalailla virkaiältäni nuorena körttiläisyyteen tykästyneenä, että körtit ovat vähän samanoloinen popula kuin juutalaiset: Jos oot syntyny Nurmoossa, Härmässä tai Lapualla tai sukunimesi on Maunumaa, Elenius tai Malmivaara, olet körtti kehdosta hautaan haluat tai et, ja se mitä suustasi pääsee on herännyttä sanaa, vaikka tilaisit tikkarin huoltsikalla... hehe. Ja kääntäen; jos sinulta nämä puuttuvat ja näiden mukana kaikki, saat puurtaa aikalailla päästäksesi heimoon sisälle, ja sitä mitä sanot, kommentoidaan herkästi. Ehkä niin on hyväkin.
No juu, noiden takia en tietysti körttiläisyydestä kiinnostunut, vaan niistäkin huolimatta löysästi haluan piirissä pyöriä. Varsinainen yläotsakkeeme, evankeliumin levittäminen, liittyy körttisympatioihini sikäli, että koen olevani kovasti kotona ilmapiirissä, jossa ihmisiä ei erotella (tai ainakin siihen pyritään) uskon tai sen asteen perusteella. En myöskään koe että minun pitäisi olla erityisen huolissani muiden hengellisestä tilasta. Tämä voi olla myös pienissä piireissä pyörineen näkökyvyttömyyttä, kuka tietää. Minulla on ystäviä lähtystyössä, ja se käsitys jonka näiltä ihan jalat maassa olevilta rennoilta ystäviltäni saan on joskus sekin, että nimenomaan usko Jeesukseen on ollut ratkaiseva juttu jonkun elämässä. Silloin kai se että joku on sitä, siis Jeesuksen todellisuutta ollut omalla panoksellaan välittämässä on ollut merkityksellistä. No, enemmänhän kai kysymys olikin että MITEN se tapahtuu. Toivon, että se tapahtuu Jumalan systeemien mukaan, ilman että me sitä kauheasti mestaroimme. Onko niin? En tiä.
Hellurei
-
Edelliseen vuodatukseeni vielä: anteeksi teille joiden sukunimiä käytin omaan nokkeluuteeni mieltyneenä edell. jutustelussani. Se oli tarpeetonta ja kökköä, olisi asia muutenkin selväksi tullut...
-
Entäs körtit...? Itse koen, aikalailla virkaiältäni nuorena körttiläisyyteen tykästyneenä, että körtit ovat vähän samanoloinen popula kuin juutalaiset: Jos oot syntyny Nurmoossa, Härmässä tai Lapualla tai sukunimesi on Maunumaa, Elenius tai Malmivaara, olet körtti kehdosta hautaan haluat tai et, ja se mitä suustasi pääsee on herännyttä sanaa, vaikka tilaisit tikkarin huoltsikalla... hehe.
Niin, muistakaa tämä, kun seuraavan kerran luette meikäläisen juttuja; oon Lapualta ja äitini tyttönimi on Maunumaa ;)
-
*snif* eli minun sanojani ei koskaan tulkita körttiläisyydeksi, kun en ole edes Pohjanmaalla asunut. ;)
Mutta sitten toisaalta... onhan se vapauttavaa, että saan laukoa mitä tahansa, eikä sitä liitetä körttiläisyyteen. Voi ihanaa, mitä vapautta! JIPPII!!! Saan olla oma itseni, ei tarvitse otaa paineita. Hurraa! Oikeastana olenkin tainnut löytää ilosanoman. ;) Saanko sanoa siis mitä ikinä lystää?
Teme
-
*snif* eli minun sanojani ei koskaan tulkita körttiläisyydeksi, kun en ole edes Pohjanmaalla asunut. ;)
Mutta sitten toisaalta... onhan se vapauttavaa, että saan laukoa mitä tahansa, eikä sitä liitetä körttiläisyyteen. Voi ihanaa, mitä vapautta! JIPPII!!! Saan olla oma itseni, ei tarvitse otaa paineita. Hurraa! Oikeastana olenkin tainnut löytää ilosanoman. ;) Saanko sanoa siis mitä ikinä lystää?
Teme
Älä itke Teme, en minäkään vaan olen ihan puhdas proselyyttikörtti. Saat puhua vapaasti.
-
Elkee hyvät immeiset unohtakaat savvoo ja Nilsiee. Kummitätj ol sieltä.
(Paikallisilta beduiineilta pyydän anteeksi kamalaa rikostani. Kirjoitan kaunista kieltänne ilman mitään oikeutta siihen. Olenhan lähinnä stadista.)
-
Niin just, ei Savoa saa unohtaa, erityisesti Pohjois-Savoa...täällähän on myös tärkeitä körttipaikkoja ja -tapahtumia... Aholansaari, Portaanpään kristillinen kansanopisto, Telppäsniityn herätyspaikat, Ukko-Paavon synnyin- ja elinpaikat.... :wink:
-
Mitä taas körttiläisiin ja evankeliumin levittämiseen tulee, lähetystyössähän herännäiset ovat tehneet kaikenlaista niin koti- kuin ulkomaillakin. Namibian luterilaisen kirkon virsikirjassakin on kumman paljon siioninvirsiä.
-
Mitä taas körttiläisiin ja evankeliumin levittämiseen tulee, lähetystyössähän herännäiset ovat tehneet kaikenlaista niin koti- kuin ulkomaillakin. Namibian luterilaisen kirkon virsikirjassakin on kumman paljon siioninvirsiä.
Niitä (Siionin Virsiä) on muuten Namibian virsikisrjassa melkein tuplasti suomen virsikirjaan verrattuna.
Yksi mielenkiintoin lähetystyön muoto tänä päivänä on heimotyö, jossa rakennetaan kirkkoja ihan keskelle pakanamaata. En väitä, että Venäjä olisi kokonaan pakanamaa, mutta siellä on runsaastia täysin valkoisia alueita.
-
Edelliseen vuodatukseeni vielä: anteeksi teille joiden sukunimiä käytin omaan nokkeluuteeni mieltyneenä edell. jutustelussani. Se oli tarpeetonta ja kökköä, olisi asia muutenkin selväksi tullut...
no se ei ollu niin törkeätä