Kirjoittaja Aihe: Ratkaisukristillisyyden punnintaa  (Luettu 46950 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Lars Mikael

  • Vieras
Ratkaisukristillisyyden punnintaa
« Vastaus #90 : 15.11.08 - klo:18:32 »
Tuumasta toimeen...
Minulla on sellainen(kin) ominaisuus, että suhtaudun viileästi ja etäisyyttä ottaen kaiken karvaisiin uusiin tuuliin hengellisessä elämässä ja kielenkäytössä. 1940-luvulla kansakoulun päästötodistuksen saaneena konservatiivisuus paistanee ajattelustani. Haluan katsoa rauhassa, mikä ajatus, idea tai uudistus hengellisessä kentässä jää voimaan ja kantaa hedelmää pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna. Suorastaan ärsyynnyn usein kielenkäytössä väkisin väännetyiksi kokemistani sanoista, joilla koen yritettävän osoittaa käyttäjänsä omaa yksilöllistä persoonallisuutta ja jota kuitenkin hokee vähintään puolet kansasta. (Sivistyssanat eivät kuulu kielivalikoimaani, vaikka ei kai niillä briljeeraaminen synti olekaan. Ehkä niillä voidaan deklamoida debattia esimerkiksi dialektiikasta?)

Vastapainona tälle kielenkäyttöön liittyvälle hikeentymiselleni todettakoon hurmaantumiseni lasten kielen ytimekkyydelle ja tuoreudelle. Lapset voivat sanoa uskomattoman osuvasti aikuisille itselleen selvyydet ja rutiini-ilmaisut.

Lars Mikael
-------------------------------------------------------------------
Olen nyt innostunut kirjoittamaan tällä foorumilla ummet ja lammet. Nyt lienee korkea aika pitää luppoa.

Poissa Sanneli

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2387
Ratkaisukristillisyyden punnintaa
« Vastaus #91 : 15.11.08 - klo:19:17 »
Kyllä mulle on näitä armonvilauksia annettu eivätkä ne ole mitään hihhulisontaa vaan hyvä olo ja tunne siitä, että kelpaa ja on tärkeä. Ystävälliset sanat, ensimmäiset leskenlehdet, kiva sattuma... Tällaisten tapahtumien yhteydessä tuntuu hetken siltä, että kyllä sitä armoa ehkä minullekin riittää.
"Kun oma pohja vajoaa Niin armo yhä kannattaa. Sen päällä, niin kuin kallion Minulla turvapaikka on."
Parhain terveisin Sanna

Poissa Jampe

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2205
Ratkaisukristillisyyden punnintaa
« Vastaus #92 : 16.11.08 - klo:11:25 »
Sanotte että "annetaan" joka viittaa siihen että Jumala tuollaisia järjestelee/lähettää... (aika vahvasti väitetty!)  Itse en usko tähän teoriaan lainkaan vaan pidän sitä omavalmisteisena fiilistelynä joka voi tietysti olla ihan viatonta ja harmitontakin.  Uskonnollisesti orientoitunut ihminen on ihmeen valmis tulkitsemaan ihan normaaleja elämässä tapahtuvia asioita hengellisesti.  Tietysti, kun sitä yliluonnollisempaa yhteydenottoa sieltä yläkerrasta odotellaan ja toivotaan!  Loppujen lopuksi mistään muusta ei ole takeita kuin sanasta ja sakramenteista.  Kaikki tämän lisäksi on vain ihmisen omia hurskaita toiveita ja tulkintoja.  Näin minä asian näen. Saatte minun puolestani tietenkin edelleenkin uskotella itsellenne mitä haluatte, en tarkoita tällä sitä.
Elämä on ihmisen parasta aikaa -Matti Nykänen-

Poissa Sarai

  • Kotimatkalla
  • Viestejä: 309
Ratkaisukristillisyyden punnintaa
« Vastaus #93 : 16.11.08 - klo:12:56 »
Mä ajattelen niin, että Jumala antaa mun elämään niin hyvät kuin huonotkin hetket. Miksi silloin en saisi olla Jumalalle kiitollinen niistä hyvistä hetkistä, armostaanhan hän ne antaa?

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22034
Ratkaisukristillisyyden punnintaa
« Vastaus #94 : 16.11.08 - klo:18:20 »
Normaali elämä on myös Jumalalta saatua. Tämä keskustelu tuntuu muistuttavan vähitellen kalojen väittelyä siitä, onko merta olemassa.

Lars Mikael

  • Vieras
Ratkaisukristillisyyden punnintaa
« Vastaus #95 : 16.11.08 - klo:20:55 »
Lainaus käyttäjältä: "Pena"
Normaali elämä on myös Jumalalta saatua. Tämä keskustelu tuntuu muistuttavan vähitellen kalojen väittelyä siitä, onko merta olemassa.

Naulan kantaan...

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22034
Ratkaisukristillisyyden punnintaa
« Vastaus #96 : 16.11.08 - klo:22:28 »
Siis 'onko meri olemassa?' eikä 'onko merta olemassa?', vaikka merrat, rysät ja katiskat ovatkin kalojen kannalta elämän ja kuoleman kysymyksiä nekin.

Poissa mt

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2621
Ratkaisukristillisyyden punnintaa
« Vastaus #97 : 17.11.08 - klo:00:01 »
Lainaus käyttäjältä: "Pena"
Siis 'onko meri olemassa?' eikä 'onko merta olemassa?', vaikka merrat, rysät ja katiskat ovatkin kalojen kannalta elämän ja kuoleman kysymyksiä nekin.

Aikakauslehti teki pilkkikisasta jutun, jonka aloituskuva oli otettu veden alla. Siinä näkyi siimoja ja syöttejä silmänkantamattomiin. Otsikko: Kalojen taivaassa on 5000 reikää.

Reikien määrä on hatusta otettu, mutta muuten otsikko ei unohdu. Eräässä koulutuksessa kouluttaja totesi tästä, että se on ainoa hyvä otsikko mitä hän on viime vuosikymmeninä nähnyt...

Mt

Poissa Sanneli

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2387
Ratkaisukristillisyyden punnintaa
« Vastaus #98 : 17.11.08 - klo:21:52 »
Lainaus käyttäjältä: "Pena"
Siis 'onko meri olemassa?' eikä 'onko merta olemassa?', vaikka merrat, rysät ja katiskat ovatkin kalojen kannalta elämän ja kuoleman kysymyksiä nekin.


Elä nai pilkkua, meri-sanan partitiivi on merta.

Jos kysyn, onko Joulupukkia olemassa, onko se väärin kysytty, vai pitäisikö kysyä, onko Joulupukki olemassa?
Tai onko Jumalaa olemassa / onko Jumala olemassa?

Ensimmäinen vaihtoehto kuulostaa minusta paljon suomenkielisemmältä. Jos nyt kerran pilkkua ruvetaan naimaan.
"Kun oma pohja vajoaa Niin armo yhä kannattaa. Sen päällä, niin kuin kallion Minulla turvapaikka on."
Parhain terveisin Sanna

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22034
Ratkaisukristillisyyden punnintaa
« Vastaus #99 : 17.11.08 - klo:22:09 »
Koetin vain välttää väärinkäsityksen mahdollisuuden. Sellaisia tuntuu olevan liikkellä.
Meninkö mertaa edemmäs kalaan?

jUHOMA4

  • Vieras
Ratkaisukristillisyyden punnintaa
« Vastaus #100 : 18.11.08 - klo:11:42 »
Elä nai pilkkua, meri-sanan partitiivi on merta
Ensimmäinen vaihtoehto kuulostaa minusta paljon suomenkielisemmältä. Jos nyt kerran pilkkua ruvetaan naimaan.[/quote]
---   :D  Me Nivalalaiset olemme joskus vähän suorasukaisia ja merta voi pudota pidisjärveenkin   :wink:

Poissa Sanneli

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2387
Ratkaisukristillisyyden punnintaa
« Vastaus #101 : 18.11.08 - klo:12:03 »
Lainaus käyttäjältä: "jUHOMA4"
Elä nai pilkkua, meri-sanan partitiivi on merta
Ensimmäinen vaihtoehto kuulostaa minusta paljon suomenkielisemmältä. Jos nyt kerran pilkkua ruvetaan naimaan.

---   :D  Me Nivalalaiset olemme joskus vähän suorasukaisia ja merta voi pudota pidisjärveenkin   :wink:[/quote]

Nomuttaku... :D
Onko joulupukkia olemassa?
Onko merta/järveä lähistöllä?
Mitä eroa?  :roll:

Nivalalalalalaisuus rulaa.
"Kun oma pohja vajoaa Niin armo yhä kannattaa. Sen päällä, niin kuin kallion Minulla turvapaikka on."
Parhain terveisin Sanna

jUHOMA4

  • Vieras
Ratkaisukristillisyyden punnintaa
« Vastaus #102 : 18.11.08 - klo:12:44 »
Nomuttaku... :D  sanoi  Sanna
Onko joulupukkia olemassa?
Onko merta/järveä lähistöllä?
Mitä eroa?  :roll:
Nivalalalalalaisuus rulaa.[/quote]
------------------------------------------
Ei mitään eroa.   Joulupukki on olemassa ,
merta on hyvä pyydys, varsinkin nahkiaisia pyydystäessä. Pidisjärvessä  niitä ei kuitenkaan ole   :lol:
Täytyy tulla ensikesänä käymään Nivalassa.  Varsinkin , jos siellä vielä putoilee "Hunajan Pisaroita"   :?:

Lars Mikael

  • Vieras
Ratkaisukristillisyyden punnintaa
« Vastaus #103 : 18.11.08 - klo:13:35 »
Lainaus käyttäjältä: "Eliza"
Nivalalalalalaisuus rulaa.

Lars Mikael Nivalalala ei rulaa - se räkii.

jUHOMA4

  • Vieras
Ratkaisukristillisyyden punnintaa
« Vastaus #104 : 18.11.08 - klo:14:17 »
:?: rulaa , en ymmärrä mitä  se tarkoittaa :?:  räkimisen kylläkin !