Tiedä häntä onko elämääni koskaan kuulunut kunnon unelmointi. Pikkuisia päiväunia muistaakseni olen hyvin nuorena nähnyt, aikani kuluksi.
Olen pohjimmiltani realisti, villillä mielikuvituksella tosin varustettu. Kuitenkin, se mihin sitä käytän, tai mihin sillä pääsen ei mielestäni ole unelmointia., tuollaista perinaisellista haaveilua rakastumisista, kuutamokävelyistä tms. Saan ispiraatioita, ja toteutan hiukan, jos kykenen.
En ole haaveillut mistään mitä minulla on tai ei ole. Olen saanut sen mikä minulle kuuluu. Se riittää.
Enää en tarvitse mitään, mieluummin annan entisetkin pois. Tämä ilmeisesti liittyy ikääntymiseen. Tuntemani vanhemmat ihmiset alkavat
riisuutua niin aineellisista kuin aineettomista omistamisistaan.
Joitakin toiveita minulla on. Ne liittyvät perheen asioihin ja omaan terveyteen.
Suurin toiveeni on nähdä Jumala.