Tänään tapasin vanhan ystäväni Oton bussissa. Otto kutsutaan myös ontoksi ja useimmiten ontoksi ei ollut vuosien saatossa muuttunut.
Puhui hyvin vakavasti, yksitotisesti ja hyvin monotonisesti nostamatta tai laskematta ääntä, vaan aivan tasapaksulla äänellä.
Hänestä jos kestä on mahdoton sanoa, koska puhuu pilkesilmäkulmassa, kun ääni on tasapaksua vakavaa sorinaa.
Mietin, että ei taida ihmisen perus olemus paljoakaan muuttua vuosien saatossa.
Itse kyllä olen jotenkin muuttunut, mutta kun oli koulutuksessa palikkatestin tapainen testi oletko johtaja, ahkera työläinen, opettaja vai taitelija, niin samat tulokset tuli kuin vuosia sitten tehdessäni saman kokeen.
Pooh, onneksi sentään ilmasto muuttuu.