Saimme pitää eilen Lottaa "lainassa" koko päivän. Illalla olin kuin viikon olisin kovaa työtä tehnyt. Hän on valtavan energinen, puhetta pulppuava pieni neito. Suloinen, mutta uuvuttava. Selvästi hän on tykästynyt meihin, ja etenkin siihen kun pääsee yksinään meidät "omistamaan".
Hän kävi vaarin kanssa takametsässä vaarin löytämässä sienipaiksaa. Pieni korillinen suppilovahveroita mukanaan tulivat. Perkasimme ne Lotan kanssa. Hän tykkää kun saa tehsä oikeita keittiöhommia.
Sitten minä käytin hänet läheisessä leikkipuistossa.
Päiväunet jäivät meiltä kaikilta väliin. Majaa piti rakentaa yläkertaan ja leikkiä kauppaa oikean vanhan laskukoneen kanssa.
Lotta tietää hiukan tästä silmäsairaudestani. Hän on empaattinen: " mummi, onko silmä pipi? Tuono lasin vettä ? "
Pieniä huoliakin kertoili: " Luulin että en enää koskaan pääse tänne teille. " (viikko edellisestä käynnistä. Ehkä hän tarkoitti tällaista käyntiä kun pääsee yksin.)
" Minulla ei ole ystävää ! " En alkanut tarkemmin tutkia mikä oli syvin merkitys. Ehkä hänen epäselvä puheensa. Ehkä se ettei suuressa kerrostalossa asu muita lapsia kuin Lotta ja Martta. Ehkä tietyt asiat mitä kerhossa on tapahtunut. Kovasti tämä minuun koski. Rukousaihetta on.
...
Tänään tyttöjen pitäisi matkata isänsä kanssa junalla Poriin. Kuinka onnistunee kun veturimiehet lakkoilevat.
