Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Jampe - 16.04.10 - klo:15:42
-
Nykyään monet ajattelevat että työpaikkaa pitää tai kannattaa vaihtaa 3-6 vuoden välein, jolloin uutta tilaisuutta odotetaan kuin suuhun putoavaa palaa. Työnantajille tämä merkitsee sitä että on olemassa eräs ryhmä työmarkkinoilla, yleensä korkeasti koulutettu ja voimakkaasti urasuuntautunut nuorehko/keski-ikäinen sukupolvi joka ei sitoudu mihinkään. Monien menestyneiden johtavissa semissa olevien uraa kun katsoo, huomaa että se rakentuu todella lyhyistä työsuhteista, eli parasta tilaisuutta kytätään kaiken aikaa.
Jos olisin työnantaja, en välttämättä ottaisi töihin sellaista jolla on 6 työtodistusta 20:n työssäolovuoden jälkeen. Eri asia on tietysti sitten pätkätyöllisyys, nykyajan laillistetun orjuuden muoto.
-
Kunpa vain työpaikkaa, mutta että vielä paikkakuntaa, puolisoa ja uskontoa tietokoneesta ja hiusväristä puhumattakaan.
-
Puhumattakaan ministereistä jotka hakeutuvat vielä vanhoilla päivillään parempipalkkaiseen eläkevirkaan. Ei kaiketikaan vallan- vaan rahanhimosta. :075:
-
Surin kovasti, kun meidät vihkinyt ja meidän kaikki lapset kastanut kirkkoherra lähti toiseen seurakuntaan. Ihmetellessäni tätä minulle sanottiin, että hänellä ei ole enää mitään uutta annettavaa tälle seurakunnalle ja on ihan hyvä, että tulee toinen tilalle. Tulee uusia tuulia seurakuntaan. No niin kyllä tuli, mutta en tykännyt yhtään uudesta kirkkoherrasta (lue kirkkoruhtinaasta), varsinainen nulikka, vaikkei niin nuori ollutkaan. Olin tyytyväinen kun hän lähti pois.
Olisi varmaan kauheaa olla koko ajan muuttavien vanhempien lapsi, kun kaveripiiri muuttuu jatkuvasti. Ei voisi juurtua oikein mihinkään eikä olisi oikein mistään kotoisin. Huh!
-
Nykyään monet ajattelevat että työpaikkaa pitää tai kannattaa vaihtaa 3-6 vuoden välein, jolloin uutta tilaisuutta odotetaan kuin suuhun putoavaa palaa. Työnantajille tämä merkitsee sitä että on olemassa eräs ryhmä työmarkkinoilla, yleensä korkeasti koulutettu ja voimakkaasti urasuuntautunut nuorehko/keski-ikäinen sukupolvi joka ei sitoudu mihinkään. Monien menestyneiden johtavissa semissa olevien uraa kun katsoo, huomaa että se rakentuu todella lyhyistä työsuhteista, eli parasta tilaisuutta kytätään kaiken aikaa.
Ihan alkaa tuntua siltä, kun et olisi koskaan ollut töissä. Olen vaihtanyt työpaikkaa juuri 5-6 vuoden välein siksi, että kahdessa vuodessa oppii duunin salat ja sen jälkeen on kolme vuotta aikaa panostaa täysillä ja sitoutuneena työhön. Sitten tulee vastaan tilanne, ettei ole mitään uutta annettavaa enää työyhteisölle. Silloin on hyvä vaihtaa työpaikkaa, jos haluaa panostaa täysillä työhön. Olen toiminut yhtä aikaa kahdessa työtehtävässä. Toinen työ on vaatinut jatkuvaa läsnäoloa, toinen taas enemmänkin asiantuntemuksen tuomista hankkeiden suunnitteluun ja toteuttamiseen. Ne ovat tukeneet toisiaa hyvin eikä kumpikaan työnantaja voi sanoa, etten olisi sitoutunut työhöni. Työelämässä on ainakin kahdenlaisia ihmisiä: Toiset on työnteon, toiset taas palkan perään.
Voi tietysti olla, että työmarkkinoilla on myös opportunisteja, jotka kyttäävät ylenemismahdollisuuksia työpaikkaa vaihtamelle. Sitten on niitä, jotka ovat samassa hommassa koko työuran ajan. Sekin vaatii jatkuvaa uudelleen oppimista, kun työprosessit, työmenetelmät ja työvälineet muuttuvat. Mutta pitkä työura saman työantajan palveluksessa ei välttämättä merkitse sitoutumista. Kysymys on pitkälti työntekijän motivaatiosta.
-
Tuota joo, mielenkiintoinen kysymys.
Huomioitani on monenlaisia. Joissain paikoissa on hyväksi kun kierrätetään porukkaa, muutaman vuoden välein, ainakin teknisissä töissä. Silloin tuodaan aina jotain uutta työpaikalle, mutta pitää muistaa että myös viedään tietoa joten jos on kilpakumppaneita keskenään yritykset joissa poukkoilaan voi aiheuttaa närää tai sitten on kokoajan syrjässä kaikkein tärkeimmistä salaisuuksista ja tuotekehittelyistä joita ei passaa vuotaa ulos.
Jos on vain hallinnon ja paperinpyörittelyn puolella töissä, niin on usein sama kuka ne tekee, kunhan osaa tehä, se kun ei vaadi mitään erityistä innovaatiotaitoa, riittää kunhan pitää talouden pystyssä ja velvoitteet hoidettuna simppelisti, on hajuton ja mauton.
Monesti on hyväksi (jos yritys toimii alansa huipulla maailmassa) jotta osa porukasta vaihtuu kokoajan ja osa on niitä varmoja heppuja jotka pitää tietotaidon ylhäällä ja homman kasassa sekä tietää minne ollaan menossa, se on yrityksen selkäranka.
Sitten on vielä yksi asia jota monasti ei tule ajatelleeksi jos tekee paljon töitä vain kotimaassa ja on ulkomaan kokemusta kaikkiaan vain muutama vuosi. Kun pyörii kymmenenkin vuotta ulkomaaankomennuksilla, niin saa hyvää kokemusta mutta saattaapi joutua tilanteeseen että sieltäpä onkin vaikea palata takaisin Suomeen jos odottaa saavansa hyän paikan koska kilpailu on kovaa ja Suomeen jääneet työkaverit on usein kilpailleet keskenään hyvät paikat itselleen.
-
Sitten on vielä yksi asia jota monasti ei tule ajatelleeksi jos tekee paljon töitä vain kotimaassa ja on ulkomaan kokemusta kaikkiaan vain muutama vuosi. Kun pyörii kymmenenkin vuotta ulkomaaankomennuksilla, niin saa hyvää kokemusta mutta saattaapi joutua tilanteeseen että sieltäpä onkin vaikea palata takaisin Suomeen jos odottaa saavansa hyän paikan koska kilpailu on kovaa ja Suomeen jääneet työkaverit on usein kilpailleet keskenään hyvät paikat itselleen.
Hyvä pointti. On hyvä, että ulkomaan kokemusta on riittävästi. Yrittäminen kansainvälistyy. Konsulttiurallani jouduin todistamaan monta sellaista tapausta, joissa oli vaikea palata esim. esim. pankin ulkomaan konttorista Suomeen. On erittäin tärkeätä, että ulkomailla työtä tekeviä huomioidaan myös rekrytoinneissa.
-
Hyvä pointti. On hyvä, että ulkomaan kokemusta on riittävästi. Yrittäminen kansainvälistyy. Konsulttiurallani jouduin todistamaan monta sellaista tapausta, joissa oli vaikea palata esim. esim. pankin ulkomaan konttorista Suomeen. On erittäin tärkeätä, että ulkomailla työtä tekeviä huomioidaan myös rekrytoinneissa.
Meillä on tuo edessä tänä kesänä, kun poika palaa perheineen 3,5v komennukselta Irlannista. Saa nähdä mitä löytyy?
-
Täällä on nyt kauheasti ylistelty, miten ihana ja hieno asia on kun työsuhteet ovat vain pätkiä. Aiemminkin jo totesin että pätkätyöllistäminen on nykyaikainen orjuuden muoto joten en tarkoita sitä.
Juuri näitä opportunisteja tarkoitan joita Salis mainitsee, mutta minusta suurin osa (lukuunottamatta pätkätyöllistetyjä) varsinkin johtavissa asemissa olevia uraohjuksia ovat juuri näitä opportunisteja jotka etsivät koko ajan uutta ylenemisen mahdollisuutta eivätkä sitoudu mihinkään. Toinen logiikka voisi todella olla että tällainen uraohjus on varustettu niin voimakkaalla egolla että hän saapuessaan uuteen työpaikkaan, kuvittelee olevansa jonkinlainen messias, tähti joka saapuu valkealla ratsullaan nostamaan firman jaloilleen tai antamaan uusia näkökulmia. Ehkä tällainenkin ruokkii jonkun tarvetta vaihdella työpaikkaa tämän tästä. Minusta se enemmänkin kertoo sitoutumiskyvyttömyydestä ja jonkinlaisesta antisosiaalisuudestakin jossain määrin. Ehkäpä ei ole niin helppoa asettautua sinne "tavallisten kuolevaisten" arkeen ja olla työyhteisössä yksi työntekijä muiden joukossa.
Muistetaan että vaikka keikanheittäjä lähtekin, työnantajan on aina palkattava joku tilalle! Olen huomannut senkin että keikanheittäjillä ei läheskään aina ole työmoraali oikein vielä sisäistetty, koska useinkaan he eivät osaa ajatella asioita pitkäjänteisesti. Esimerkkinä vaikkapa projektinomaisesti keikkaa heittävät konsultit. He saavat paperilla asiat näyttämään hienolta mutta kun oikeaa asiantuntemusta ei ole, niin työyhteisö joutuu monesti keikanheittäjän jäljiltä vielä vuosia paikkailemaan ja korjailemaan mielettömyyksiä joita keikkatähti suunnitteli. Omassa työyhteisössämme esim. on jouduttu tekemään hyvin paljon kalliita korjausliikkeitä mainitunlaisten asioiden takia. keikan jälkeen "tähti" pyyhkii pölyt jaloistaa ja poistuu nousujohteisesti takavasemmalle, mutta ihmiset joutuvat elämään älyttömien suunnitelmien kanssa vielä pitkään.
En väitä että aina epäonnistuu mutta aika usein tuo näkökulma lyhyen työsuhteen suorittajilla on liian lyhyt. Meidän työyhteisössämme tällaisen toiminnan seurauksena muutama menetti työpaikkansa ja nyt muutaman vuoden jäjestä heitä ollaan taas tarvitsemassa takaisin, onneksi! Itse sain pitää paikkani koska työskentelen sen verran erityisosaamista vaativassa tehtävässä että sitä ei voida korvata ulkoistamalla, ainakaan ilman kohtuuttomia järjestelyjä ja uhrauksia.
Eli vaikka tämä on todella nykyajan henki, niin kolikolla on kääntöpuolikin!
-
Pitää vielä kertoa että ku naikoinaan tulin nykyiseen työhöni, asiat oli hoidettu pääsääntöisesti konsulttihommina. Tosin organisaatiorakennekin oli tuolloin ollut koko lailla erilainen mikä mahdollisti asian. Kun vakinaistuin, aloin kokoilemaan vuosien varrelta kertyneitä keikkamiesten-, ja naisten työn tuloksia. osin työtä oli tehty hyvin, mutta aika suurelta osin näkyi selvästi projektinhoitajien tai konsulttien töissä äärimmäinen lyhytnäköisyys; silmämääränä oli ollut pelkkä suoritteen tekeminen ja palkkion saaminen. asioita ei oltu tehty sitä silmälläpitäen että niiden johdonmukaisuus kestäisi pitemmälläkin aikavälillä. Tästä oli paljon haittaa ja ylimääräistä kustannusta työnantajalle! Työ jatkuu vieläkin. En voi mitenkään uskoa että muutaman vuoden työkokemuksella voisi varsinkaan tärkeillä avainpaikoilla hoitaa tehtäviä menestyksellisesti myös pitkällä aikajänteellä mitattuna. tai ehkä sellaisiakin hommia on, mutta jos ajatellaan ihan perinteistä työyhteisöä niin ei.
-
Täällä on nyt kauheasti ylistelty, miten ihana ja hieno asia on kun työsuhteet ovat vain pätkiä. Aiemminkin jo totesin että pätkätyöllistäminen on nykyaikainen orjuuden muoto joten en tarkoita sitä.
Niin. Riippu lähinnä siitä, mitä tarkoittaa pätkätyötä.
3-5 vuoden työrupeamat eivät ole pätkätyötä.
Mutta olen toki ollut pätkätöissä eli projektipäällikönä ja -koordinattorina 3 kuukauden, 5 kuukauden, 6 kuukauden ja 12 kuukauden projekteissa. Ne ovat erittäin intensiivistä työtä, joihin pitää sitoutua 110-prosenttisesti.
Kaupan alalla tehdään pääsääntöisesti pätkätyötä, joka lyhyissä putkissa tai osa-aikaisena.
-
Olisin aika varovainen näissä asioissa. Ne ovat erittäin toimialakohtaisia.
Siskoni tekee suurempien atk-järjestelmien käyttöönottoprojekteja, jotka kestävät kuukaudesta puoleen vuoteen. Niissä otetaan järjestelmä käyttöön ja testataan se, mutta ei mitään siitä eteenpäin tähtäävää. Pätkätyötä todella. Aina erilainen projekti. Poikani jatkoi Irlannissa Suomessa aloittamaansa hommaa, kun kansainvälinen yritys siirsi järjestelmän kehitystyön Irlannin yksikköönsä. Pojalla on ollut vetovastuu siitä ja tiimi on täysin kansainvälinen. Kansainvälisyys on vahvuus, kun irkkujen maanantain työkunto on viikonlopun pubikierroksen jälkeen vaatimaton.
-
Olisin aika varovainen näissä asioissa. Ne ovat erittäin toimialakohtaisia.
Siskoni tekee suurempien atk-järjestelmien käyttöönottoprojekteja, jotka kestävät kuukaudesta puoleen vuoteen. Niissä otetaan järjestelmä käyttöön ja testataan se, mutta ei mitään siitä eteenpäin tähtäävää. Pätkätyötä todella. Aina erilainen projekti. Poikani jatkoi Irlannissa Suomessa aloittamaansa hommaa, kun kansainvälinen yritys siirsi järjestelmän kehitystyön Irlannin yksikköönsä. Pojalla on ollut vetovastuu siitä ja tiimi on täysin kansainvälinen. Kansainvälisyys on vahvuus, kun irkkujen maanantain työkunto on viikonlopun pubikierroksen jälkeen vaatimaton.
Jeps. Suomipojan ei kantsi mennä irkkujen kanssa pubiin.
-
Olisin aika varovainen näissä asioissa. Ne ovat erittäin toimialakohtaisia.
Siskoni tekee suurempien atk-järjestelmien käyttöönottoprojekteja, jotka kestävät kuukaudesta puoleen vuoteen. Niissä otetaan järjestelmä käyttöön ja testataan se, mutta ei mitään siitä eteenpäin tähtäävää. Pätkätyötä todella. Aina erilainen projekti. Poikani jatkoi Irlannissa Suomessa aloittamaansa hommaa, kun kansainvälinen yritys siirsi järjestelmän kehitystyön Irlannin yksikköönsä. Pojalla on ollut vetovastuu siitä ja tiimi on täysin kansainvälinen. Kansainvälisyys on vahvuus, kun irkkujen maanantain työkunto on viikonlopun pubikierroksen jälkeen vaatimaton.
Atk homma on erikoistapaus tässä suhteessa. Sehän jo lähtökohdiltaankin usein järjestelmien käyttöönottoa, luomista jne. Tietenkin siinäkin pitää ajatella pitkäjänteisesti mutta ala on sellaista että se vaatii erikoisosaamista eikä voida ajatella että pelkkänä työkalunaan atk-järjestelmiä käyttävät pitäisi osata järjestelmien luomisen ja käyttöönoton. Sen takia sitä ei mielestäni suoraan voi tähän asiaan rinnastaa. samoin on monen muunkin alan laita, eli kyllähän näitä projektihommia on joita ei voikaan toteuttaa muuten kuin projekteina.
Itse tarkoitin lähinnä sellaista tilannetta jossa työpaikalta löytyisi osaamista projektin suorittamiseksi, mutta esim. resurssipulan takia teetetään ulkoistamalla. Tai sitten todella näitä yllämainittuja uraohjuksia, opportunisteja, jatkuvaa ylenemisen mahdollisuutta kyttääviä. Sitoutumisen käsitteestä sen verran että minusta työhön sitoutumisen tärkeimpiä asioita on pitkäjänteisyys ja sitoutuminen pitkän aikavälin kehittämiseen. Joillain aloilla saattaa olla niin hektistä että ei tarvitse ajatella tosiaankaan kuin seuraavaa kahta kuukautta mutta vielä on paljon, jos ei suorastaan suurin osa tehtävästä työstä vähän pitkäjänteisempää puurtamista.
-
Olen tavannut noita varsinaisia uraohjuksia ihan tarpeeksi. Tämän päivän suurin ongelma työmarkkinoilla on sitoutumattomuus, joka ei riipu keikan pituudesta, vaan on täysin asennekysymys. Oli lyhyt tai pitkä suhde työhön niin voi silti epäonnistua ihan omasta syystä. Toiset laskee tunteja, toiset aikaansaannoksia. "En mä tiedä, mä on vaan töissä täällä" ihmisistä tulee päästä eroon mahdollisimman nopeasti jo koeajan puitteissa. Siihen mitä tekee pitää asennoitua oikein, kuin olisi tuloksesta vastuussa ikänsä. Ymmärrän, että joidenkin työn jälki on sellaista, että mitä pikemmin saa vaihdettua hommaa sen parempi. Olen nähnyt niitä riittävästi ja avittanut niiden kiitoa poispäin. Rekrytoitaessa ihmisiä on se kriittinen hetki, jolloin tulee valita oikea henkilö toimeen ja tehtävään. Luonnetta et muuta, mutta osaamista voit helposti lisätä. Otetaan tosijuttu. Kun esimies tarjosi lounaan viikon töissä olleelle alaiselleen, niin alainen työnsi oman henkilökohtaisen bonuskorttinsa väliin, kun pomo maksoi ateriaa. Se työsuhde päättyi siihen ateriaan.
Ylivastuullinen ex-työnarkkari Seppos
-
Hei!
Monet sanovat nuorisonohjaajaa ohjukseksi.
Tämmöisellä ohjuksella on, ainakin kirkossa, selkeä ura: kun saa homman kirkosta, on käytännössä uran huipulla! Eteenpäin pääsemisen mahdollisuuksia on hyvin niukasti, paitsi jos lähtee kirkon hommista pois ja hakeutuu muualle. Minulla oli hyvä säkä kun ikääntyessä ja vaivojen lisäätyessä järkkääntyi uusi homma kasvatustyössä (konttorihommaa lisää ja kenttätyötä vähemmän).
Vaikka on ohjuksia ei ole uria! Jokin kuitenkin kirkon nuorisotyössä ja kristillisessä kasvatuksessa viehättää, kun alalle tulee vieläkin hyvin motivoituneita nuoria opiskelijoita tavoiteena kirkon homma lasten ja nuorten parissa.
Alalle koulutetaan mm. Keski-Pohjanmaan AMK:ssa (Raudaskylän kr. Opistosto), josta aikanaan itsekin valmistuin.
Uraohjus otsikko tuntui hassulta, koska ohjusten kohdalla se on hassu käsite!
miettii Mauno
-
Olen havainnut tuota Sepposin mainitsemaa sitoutumattomuutta hyvin paljon.
Olin aikoinaan aika vakavalla tavalla työnarkkari, mutta olen pikkuhiljaa välillä osannut ottaa
rennommin. Suorituskeskeisyys on mennyt minulla myös kristillisyyteen kuin iso jäälohkare
tulikuumaan laavaan. Seurauksena on ollut juuri tätä tulivuorentuhkan kaltaista olotilaa.
-
Olen havainnut tuota Sepposin mainitsemaa sitoutumattomuutta hyvin paljon.
Olin aikoinaan aika vakavalla tavalla työnarkkari, mutta olen pikkuhiljaa välillä osannut ottaa
rennommin. Suorituskeskeisyys on mennyt minulla myös kristillisyyteen kuin iso jäälohkare
tulikuumaan laavaan. Seurauksena on ollut juuri tätä tulivuorentuhkan kaltaista olotilaa.
Mun periaate duunin tekemisessä on se, että myyn työpanokseni mutten aivojani. Se tarkoittaa, etten muuta ajatuksia ja periaatteitani työn tai työpaikan takia.
-
Minä taas yritän antaa mahdollisimman paljon tietoani ja taitoani asiakkaalle. Yritän palvella parhaani mukaan.
Lisäksi yritän tehdä niin kuin työn tilaava ihminen haluaa työn suoritettavaksi, lisäämällä siihen sen mitä asiakas ei ole osannut vaatia ja opettamalla uusinta tekniikkaa. Kaikki tosin neuvvoteluiden ja perusteluiden jälkeen.
Siitä onkin sitten ajan kuluessa monessa paiassa muotoutunut, luottamus ettei tarvitse enää tarkkaan selitellä vaan tilaavat vaan paikalle ongelmanpoistoon.
Eli yritän myydä parasta mitä vaan pystyn maailmalta löytämään.
Mutta täytyy myöntää että kerran möin ja otin käyttöön tekniikkaa yhdessä tehtaassa, tekniikkaa jota olivat tilanneet, mutta joka oli jo auttamattomasti vanhentunuttta.
Kyse oli eräästä tupakkatehtaasta ja aattelin jotta kylläne kerkee sätkäsä tehä näinkin. : )
Olin vähän ilikiä.
-
Olin hiljattain työn puolesta eräillä alan messuilla ja siellä satuin mielenkiintoiselle luennolle jossa arvioitiin tulevaisuuden näkymiä työmarkkinoilla työntekijän näkökulmasta, tai oikeastaan kyse kyse oli niistä vaatimuksista mitä koko ajan muuttuva ja teknistyvä työympäristö aiheuttaa tulevaisuuden työntekijälle.
Rohvessoreiden pointti oli pitkälti samanmielinen eli että tulevaisuuden avainsanoja työelämässä ovat ennenkaikkea joustavuus ja kaikenlainen dynaamisuus. Työntekijän näkökulmasta tämä tarkoittaa paljolti sitäkin mistä Salis mainitsi että tulevaisuuden työntekijä ei todella enää myy itseään vaan osaamisensa eli työpanoksensa.
teknisen kehityksen myötä myös paikkaan sidottu työn määrä vähenee ja siirtymä tapahtuu etätyöhön tai eri paikoissa tehtävään työhön.
Työtehtävien muuttumiseen pitää olla valmis. Ja vielä sekin oli jonkun viisaan arvio ollut että tulevaisuudessa ei ehkä enää pärjääkään yhdellä tutkinnolla, vaan jos on esim, kaksi tutkintoa, on huomattavasti paremmat mahdollisuudet koventuvassa kilpailussa osaajista.
Omaa alaani kosketti kaikkein eniten sellainen kysymys että esim. joskus 80-luvulla hankittu tutkinto ei oikeastaan ole enää pätevä nykyajan vaatimuksiin peilaten. (ei, en ole it-alalla) Siinä olin pitkälti samaa mieltä että tietyillä aloilla tehtävien menestyksellinen hoitaminen vaatii jatkuvaa kouluttautumista ja kehityksessä mukana pysymistä, mutta minu alallani on oikeastaan tapahtunut niin radikaalia kehitystä, että jos ei nyt aivan koko tutkinto, niin ainakin huomattava osa siitä olisi syytä päivittää, mikäli esim. 80-luvulla on valmistunut.
ei ole helppoa, ei! Tulevaisuudessa alkaa yhä enemmän hämärtyä vanhanaikaiset asetelmat työelämässä ja se on toisaalta hyvä asia.
-
Olen lukenut tutkimuksesta, jonka mukaan työpaikka, joka jatkuvasti arvioi työntekijöiden suorituksia ja irtisanoo herkästi ne, jotka katsotaan tuottamattomiksi, tekee vain vahinkoa itselleen. Työpaikalla keskitytään tällöin vain virheiden välttämiseen ja tehokkuuden todistamiseen esimiehille. Varsinainen tavoitteellisuus ja luovuus jäävät sivuun. Väen vaihtuminen aiheuttaa jatkuvaa kouluttamista ja tehtäviin opastamista.
Työn hyvä tekeminen edellyttäisi työrauhaa. Ehkä se ei toisaalta ole nykyisin mikään tavoite. Talouselämähän näyttää perustuvan uskottaville lupauksille (osakemarkkinoille annetuille positiivisille signaaleille) eikä todella saavutetuille tuloksille.
-
Olin hiljattain työn puolesta eräillä alan messuilla ja siellä satuin mielenkiintoiselle luennolle jossa arvioitiin tulevaisuuden näkymiä työmarkkinoilla työntekijän näkökulmasta, tai oikeastaan kyse kyse oli niistä vaatimuksista mitä koko ajan muuttuva ja teknistyvä työympäristö aiheuttaa tulevaisuuden työntekijälle.
Rohvessoreiden pointti oli pitkälti samanmielinen eli että tulevaisuuden avainsanoja työelämässä ovat ennenkaikkea joustavuus ja kaikenlainen dynaamisuus. Työntekijän näkökulmasta tämä tarkoittaa paljolti sitäkin mistä Salis mainitsi että tulevaisuuden työntekijä ei todella enää myy itseään vaan osaamisensa eli työpanoksensa.
teknisen kehityksen myötä myös paikkaan sidottu työn määrä vähenee ja siirtymä tapahtuu etätyöhön tai eri paikoissa tehtävään työhön.
Työtehtävien muuttumiseen pitää olla valmis. Ja vielä sekin oli jonkun viisaan arvio ollut että tulevaisuudessa ei ehkä enää pärjääkään yhdellä tutkinnolla, vaan jos on esim, kaksi tutkintoa, on huomattavasti paremmat mahdollisuudet koventuvassa kilpailussa osaajista.
Omaa alaani kosketti kaikkein eniten sellainen kysymys että esim. joskus 80-luvulla hankittu tutkinto ei oikeastaan ole enää pätevä nykyajan vaatimuksiin peilaten. (ei, en ole it-alalla) Siinä olin pitkälti samaa mieltä että tietyillä aloilla tehtävien menestyksellinen hoitaminen vaatii jatkuvaa kouluttautumista ja kehityksessä mukana pysymistä, mutta minu alallani on oikeastaan tapahtunut niin radikaalia kehitystä, että jos ei nyt aivan koko tutkinto, niin ainakin huomattava osa siitä olisi syytä päivittää, mikäli esim. 80-luvulla on valmistunut.
ei ole helppoa, ei! Tulevaisuudessa alkaa yhä enemmän hämärtyä vanhanaikaiset asetelmat työelämässä ja se on toisaalta hyvä asia.
Minun työurani aikana kävi niin, että firmassa ei ollut yhtään samaa laitetta jäljellä kuin oli tullessani. Meillä oli yhdellä kaverilla tutkintoja puoli tusinaa. Insinööri, DI, Tekn Lis, KTM, Oik kand ja lääket. kand ja lisäksi puhui useita kieliä mm japania. Jos joku kysyy mitä hän sai töissä aikaiseksi niin eipä juuri mitään. Juristin tehtävissä hän oli kun lähdin.
-
Työpaikalla keskitytään tällöin vain virheiden välttämiseen ja tehokkuuden todistamiseen esimiehille. Varsinainen tavoitteellisuus ja luovuus jäävät sivuun. Väen vaihtuminen aiheuttaa jatkuvaa kouluttamista ja tehtäviin opastamista.
Työn hyvä tekeminen edellyttäisi työrauhaa.
Pari kommenttia tuosta työrauhasta.Kokenut kaiken tietää, mtta kyllä se hullu on joka kaiken kokee. Kun valmistuin, laskettiin kaiket päivät "koota" eli potilaskäyntejä, ja hätä oli suunnaton ellei joka viikolla ylletty numeeriseen normiin, sillä vain toteutuneet ajat laskettiin suoritteiksi - poisjäänneille ei itse mitään voinut, no, uskottiinhan tämä tietenkin. Sitten käskettiin kaksoisbuukata kaikki (!) ajat "kyllä aina se toinen tulee, ettei olisi tätä hukkakäyttöä". Se oli ihan tolkuton yritys. Reviisoria ramppasi valvomassa ja laskemassa sitä miten aika käytetään niin että muutamaan törmäsi vessareissullakin. Vedettiin terveyskeskuslääkäreille työnohjausryhmää, politoista tuntia kerran kuussa - se käskettiin lopettaa, kun siinähän meni työaikaa hukkaan - no, ehkä, saattoihan se olla huono ryhmä, mutta mielellään ne kyllä kävi.
Espoossa terveyskeskukseen työhön mennyt kaveri kertoi, että joku oli keskusvirastosta soittanut sille ja sanonut, että me on täällä huomattu, että sinä avaat tietokoneepäätteesi aina kolmea yli kahdeksan. Missäs sinä ne kolme minuuttia vetelehdit, ne oli kysyneet, sinun työaikasihan alkaa kahdeksan reikä reikä? Kaveri kysyi että oletteko ikinä katsoneet milloin minä sen suljen. Eivät olleet, kun se ei kulunut sitten taas heille.
Lopulta väki kyllästyi ja karkasi privaattiin "jotta sais edes joskus hoitaa ihmisiä", ja aika moni vaihtoi ammattia. Kannattipa sekin.
Kun lopulta kaikki olivat jokseenkin menneet, asenneilmastoa oli pakko miettiä uusiksi, ainakin pk-seudulla se jo hieman toimii, ja missä ikinä kuullaan esimiehestä joka "antaa kanssa työrauhan" sinne kas kummaa saadaan työntekijöitä.
Tämä on yleislinja - yksiköt näyttävät tämän jälkeen aika hyvin pitävän "vapaamatkustajat" kurissa, siis ne, joilla on aina jotain tärkeämpää tehtävää, kun pitäisi jakaa uudet potilaat.
-
Talouselämähän näyttää perustuvan uskottaville lupauksille (osakemarkkinoille annetuille positiivisille signaaleille) eikä todella saavutetuille tuloksille.
Julkisella sektorilla tuo näkyy kasvavina tehokkuuden paineina. Aina vaan pitäisi tehostaa lisää ja lisää. Välillä sitä ihmettelee että miten enää voi enempää tehostaa kun esim. itse teen nykyisin sekä kaikki entiset työni joihin on lisätty paljon uutta sekä hiljattain eläkkeelle jääneen esimieheni työt kosa tilalle ei palkata ketään. Osin tämä on mahdollista uudenaikaistettujen menetelmien käyttöön otosta johtuen, osin varsin dynaamisesta venymisestäni. Tosin täytyy tunnustaa että pidän kovasti työstäni enkä ole valittajatyyppiä mutta joskus sitä tulee mietittyä että kauankohan sitä mahtaa tällä tavalla jaksaa... Lisäksi olen vapaa-aikanani melko aktiivinen eli koko ajan on jotain projekteja tekeillä. Kun yksi on loppusuoralla, suunnittelen jo seuraavaa. Yleensä ne ovatkin hyvää vastapainoa työlleni koska vapaa-aikanani teen mielelläni jotain käsilläni, kun työssä en saa. Rakennan, nikkaroin ja sen sellaista. Ei se ole mitään jos ruumis väsyy työstä, se on tervettä! Mutta kun pää väsyy työstä niin se on stressiä.
-
Tuo Jampen mainitsema tehokkuudenkiristäminen on ikävää todellisuutta. Nykyään ei mikään tunnu riittävän.
Pörssiyhtiöiden on tehtävä aina vaan enemmän tulosta ja se näkyy joka paikassa, muuallakin kuin pörssiyhtiöissä aivan samalla tavalla. Hommat kumuloituu.
Kun keksitään jotain työtähelpottavaa, niin ei se auta kuin vähän aikaa koska taas "väännetään ruuvia tiukemmalle" ja otetaan irti mtä saadaan. Sitä tää on hyvin pitkälti nykyään. Jossain tulee kyllä raja vielä vastaan mutta milloin.
Ihminen on niin ahne että haluaa optiot ja pörssirahat, on aivan sama miten se suorittava porras voi ja elää, kunhan tehdään halavalla ja noppeesti.
Eikös olekkin mukava mennä saunan jälkeen nukkumaan jos on saanut möyriä jotain ruumilista ja mielekästä työtä oikein kunnolla,tuntee kehossa "tervettä kipua".
-
Tuo Jampen mainitsema tehokkuudenkiristäminen on ikävää todellisuutta.
Täytyy nyt kuitenkin muistaa, että mikro, pien- ja keskisuurten yritysten osuus yrityskannastamme on 98 prosenttia.
Näissä työskenteele 878 000 työntekijää, kun suuryrityksissä vain 557 000 työntekijää. Tehokkuuskiristykset koskevat pääasissa pörssiyrityksiä eli osaa 557 000 työntekijästä. (Suuryritykset = yli 250 työntekijää).
-
Täytyy nyt kuitenkin muistaa, että mikro, pien- ja keskisuurten yritysten osuus yrityskannastamme on 98 prosenttia.
Näissä työskenteele 878 000 työntekijää, kun suuryrityksissä vain 557 000 työntekijää. Tehokkuuskiristykset koskevat pääasissa pörssiyrityksiä eli osaa 557 000 työntekijästä. (Suuryritykset = yli 250 työntekijää).
Isojen yritysten johdon päättämiä kustannustehokkuuden parantamisvaatimuksia toteuttava keskijohto saa urakkansa hyvään alkuun aloittamalla lyhyet ja tylyt hintaneuvottelut alihankkijoiden kanssa. Näin paine kohdistuu usein ensimmäiseksi niihin pieniin yrityksiin, joiden asiakkaat ovat yrityksiä. Pienyrityksellä ei ole usein vaihtoehtoja ja pelivaroistakin on vedetty löysät pois tarjouskilpailujen kierteessä. Jos pienyrityksen asiakaskunta koostuu kuluttajista, tehostamistoimien vaikutukset tuntuvat hitaammin. Tästä mekanismista on kokemusta 90-luvun laman, vuosituhannen vaihteen kuplanpuhkeamisen ja tämän nykyisen finanssikriisin ajalta.
Mt