Oletko kokenut "ihmeen"?

[Viisveisaaja]

 

Oikeesti yksi ihme tuli mieleen, kun näitä erikoisia juttuja mietin.

Tapasin yhen kaverini ja itse olin silloin sellnen nuori moralisti. Olin itse juuri joku aika takasinpäin lopettanut pahan teon ja kait sitten parannuksen tai jonkun muutoksen.

No tää kaveri oli kauheessa krapulassa ja ihan lyötynä ja varmaan pelkas omaa varjoaankin.
Ja mähän tietty aloitin kauheen paasaamisen juomisen vaaroista ja elämän opetuksia enempikin ja taisi sormikin heilua osoittavasti.
 Mut yks kaks tuli ihan mieletön sääli tätä kaveria kohtaan. Kait kun tunsin sen koko elämän kerran ja oltiin parhaita kavereita ja ollaan vieläkin hyviä, äyn aina kalassa välillä sen kanssa.
Sillähän on koulukoti taustaa ja putkaa ja ranteet villetty monesta kohtaa ja ties mitä.

Ihmeellinen se kohtaus kun tuli. Se säälintunne. Kyllä siinä nuotti mulla muuttui ja hyvä et en itkuun pillahtanut.

Se oli minusta kyllä joku jumalallinen väliintulo

[malla]

 

Jos se oli sitä ns Jumalan agape-rakkautta sinulla.
Ajattelen että se joskus murtaa...kun kohtaa toisen ihmisen tuskaa ja sydänsuruja.

Olen itsestäni (mielestäni) huomannut että kun olen saanut ikää lisää niin moralisoimisen halu on vähentynyt eikä oikein tee mieli ns "lyödä raamatulla päähänkään"...tullut vähän sellaista halua että voisinks mä ymmärtää paremmin tätä ja tuota ihmistä.

En sano että olisin paljoa oppinut mutta ehkä vähän nuoruuden intoilu vähentynyt...tai ainakin toivoisin niin.
Toivoisin että oppisin olemaan hiljaa kun toisella on surua, tuskaa, angstia...masennusta jne.
Toivoisin että osaisin kuunnella.

Eikös vanha Körttisanonta mene niin että "sairas terveen parantaa" tai että "mennään sairaalta oppimaan"

Muistelisin lukeneeni joskus noin.

[vn]

 

[öppiäinen]

Tämä ei ole ihme mutta tykkäsin niin leikkiä isäni tekemässä punaisessa leikkimökissä jossa oli kuistikin ja valkoiset ikkunanpuitteet.
Isä aina niin ajatteli meitä kahta lastaan.
Nämä ei sinänsä ihmeitä mutta mulle sitä arvokkainta pääomaa elämää varten olleet.

Mikseivät olisi ihmeitä?
Eikö jokainen ihminen ole ihme? Hyvät ihmiset nyt varsinkin.

Psalminkirjoittajakin sanoo itsestään näin:

Sinä olet luonut minut sisintäni myöten,
äitini kohdussa olet minut punonut.
Minä olen ihme, suuri ihme,
ja kiitän sinua siitä.
Ihmeellisiä ovat sinun tekosi,
minä tiedän sen. (Ps. 139: 13 - 14)

Eiväthän ihmiset itsekseen ole olemassa, heidäthän on luotu, ja se jos mikä on ihme, vai mitä? Kuten kaiken muunkin luominen ja olemassaolo. Kuten Suvivirressä aivan tavallinen kesän tulo auringonlämpöineen ja kukkasineen julistaa Jumalan ihmeistä vuosi vuodelta.

Maailman voi nähdä itsestäänselvyytenä, ikään kuin ei-luotuna, tai maailman voi nähdä ihmeenä. Riippuu siitä, millaiset lasit on silmillä  .

[Riitta-mummi]

Usko on ihmeellinen lahja. Sen voi saada kuulla aivan yllättävältä taholta. Öppiäisen seurapuhe teki ihmeen hyvän säväyksen.
Me jotka olemme nähneet vastasyntyneen lapsen ymmärrämme mistä puhut.

Täksikin kai Joulun ihmettä juhlimme , Jeesusta vastasyntyneenä.

[malla]

Noinhan se taitaa olla kuin Öppiäinen sanoo.

Ihmisen arvo on niinsanotusti Jeesuksen veren hinta.
Jumalan oma Poika tulee ja sovittaa ristillä ihmisen / ihmiset Pyhän Jumalan kanssa.
Ihmeellinen asia.

Jokainen ihminen on ihme.

Ja laulun arvoinen.
Jokainen elämä on arvokas.

[vn]

Lapsen lapseni kastetilaisuudessa kastepappi lauloi "Sinä olet ihme".
1-vuotissynttäreillä lapsen äiti ja kummit lauloivat tämän. Ehkä pappakin 2-synttäreillä.
Äiti sanoi että tätä laulua tarkoitus laulaa rippijuhliin asti.

[Avunsaanut]

SAVOTASSA

Tämä tapahtui 1970 luvulla. Hiihdin noin viiden kilometrin päähän kodistani puita kaatamaan. Kaivoin lumesta paperisäkin, jossa oli moottorisaha. Yritin käynnistää sahaa. Mutta saha ei suostu käynnistymään. Tein kaikki mahdolliset temput. Saha pysyi vain vaiti. Heitin sahan pois kädestäni ja pyysin ylhäältä apua. Otin sahan uudestaan käteeni, riuhtaisin narusta ja saha käynnistyi. Aloitin työt. Hetken kuluttua kuulin aivan selvästi vaimoni äänen, hän huusi minua. Pysäytin sahan, katselin ympärilleni ja huutelin vaimoani, ei vastausta.
Työnsin sahan säkkiin ja hautasin säkin lumeen. Laitoin sukset jalkaan ja lähdin kiireesti hiihtämään kotiin. Kun tulin kotiin niin vaimoni sanoi: "Lehmä on kuolemassa, soitin jo eläinlääkärin." Toinen lehmä oli sarvellaan puhkaissut reiän leuan alle. Turvonnut kieli roikkui osin suun ulkopuolella. Eläinlääkäri saapui ja antoi tuomion: "Heti teurasautoon."
Ei silloin ollut kännyköitä. Mutta viestit kulki kuitenkin. Toisenkin kerran kävi samalla tavalla.

[Sanneli]

Olin ensimmäistä kesää kesätöissä seurakunnassa, kesänuorisotyönohjaajana rippileirillä. Minun tehtäväkseni tuli kirjoittaa esirukous konfirmaatiomessuun. Tuntui tosi vaikealta enkä uskonut osaavani. Olin kerännyt rippikoululaisilta leirillä rukousaiheita ja leiriltä kotiin tultuani järjestelin leiriläisten rukouslappusia lattialla mahallani maaten. Yhdessä lapussa pyydettiin hyvää loppukesää, toisessa lapussa pyydettiin siunaamaan isovanhempia, kolmannessa pyydettiin hyviä säitä loppukesälle, neljännessä rohkeutta päätösten tekemiseen ja niin edelleen. Asettelin erilaiset aiheet lattialle riviin ja samankaltaista aihetta käsittelevät lappuset asettelin allekkain. Uuden lapun laitoin aina sinne, mihin käsi parhaiten ylsi. Kun sain viimeisen lapun asetettua, oli pakko hieraista silmiä ja katsoa uudelleen. Lapuista oli muodostunut lattialle risti, "pystypuun" ja "poikkipuun" suhteet olivat juuri sellaiset kuin perinteisessä alttariristissä. Rukouksen kirjoittaminen tuntuikin paljon helpommalta, kun tiesin, etten ollutkaan tekemässä sitä yksin.

[Leena]

Täällä kerroimme yhteisellä sopimuksella Sadetta ja minä omat versiomme yhdessä koetusta.  Olin täällä henkitoreissani, ja sain pakkomielteen rukoilla Sadettaa apuun.  Kaikkia, ajattelin, ihmistä joka on minulle nimimerkki, siis silloin oli todella näin, miitä on sovittu että tilataan yhteiset körttipuvun kaavat.  Samaan aikaan hänellä on pakkomielle soittaa minulle.  Kaikkia, hän ajattelee, miksi vieraalle ihmiselle?   Oma tilanteeni oli se, että yksi kaveri oli Ranskassa, toinen tavoittamattomissa, kolmas risteilyllä siskonsa kanssa, ja loppuja ei vain pyydetä -- terveydenhuollon ihmisiä ei oikein sanattomalla sopimuksella hälytetä apuun kun raatavat jo työssään... Ambulanssi ei tullut kysymykseen kun minut juuri oli HUSin Neurolta kipattu ulos - hoitaja vei pyörätuolilla taksiin kun "näyttääpäs kävely huteralta" nosti taksiin, taksikuski nosti sisäpuolelle kotiin.  Osui kohdalle se neurolofgi joka ei ole kuullut basilaarikohtauksen statuksesta.   Olin kuiva kuin kapakala ja täydellisen voimaton.  Hän hoivaili minut kuntoon. Viis vuorokautta meni että kykenin istumaan.  

Taisimme säikähtää molemmat, minä ainakin.  

....................................

Ylipäänsä ihmettelen muuta.  Lumen väriä.  Sitä valkoisempaa ei ole.  Kuinka haava lakkaa vuotamasta verta.  

[Riitta-mummi]

Onko puhelin ihme ?  Minä kuulen usein sen soittoäänestä kuka soittaa ja onko tulossa juttutuokio vai pyydetäänkö apua.

Olen kertonut kuinka  j o u d u i n  soittamaan Leenalle kun tarvitsin neuvon lähteä hakemaan apua akuuttiin glaukoomaani. Siinä mielessä se oli ihme että en ollut pitänyt henkilökohtaista yhteyttä Leenaan muutamaan vuoteen. Emme ole edelleenkään kunnolla tavanneet, vain käsipäivää sanottiin Oulun Juhlilla foorumitapaamisessa.

Se tiistainen soittoni Liisa-neidille tapahtui sillä hetkellä kun hän sai aivoverenkierohäiriön ja menetti puhekyvyn. Saatiin apu liikkeelle ja hänet tutkimuksiin.
Keskussairaala kirjoitti hänet kotiin vuorokauden kuluttua. Kun saattaja vei hänet kotiin siellä oli onneksi kotiavustaja paikalla. Uusi kohtaus tuli siinä samassa. Nyt hän on kaupunginsairaalassa.En ole uskaltanut mennä katsomaan kun on tämä tarttuva silmätulehdus. Tänään kuitenkin tuli kehoitus mennä joka tapauksessa Liisaa tervehtimään. Ehkä ei ole niin väliä mitä minulla on. Satavuotias on kaiketi kaipaaamassa ystävää, ei hänen silmätulehdustaan.

[Leena]

Onko puhelin ihme ?  Minä kuulen usein sen soittoäänestä kuka soittaa ja onko tulossa juttutuokio vai pyydetäänkö apua.

Olen kertonut kuinka  j o u d u i n  soittamaan Leenalle kun tarvitsin neuvon lähteä hakemaan apua akuuttiin glaukoomaani. Siinä mielessä se oli ihme että en ollut pitänyt henkilökohtaista yhteyttä Leenaan muutamaan vuoteen. Emme ole edelleenkään kunnolla tavanneet, vain käsipäivää sanottiin Oulun Juhlilla foorumitapaamisessa.

Ja sillä oli minulle erityisen suuri henkilökohtainen merkitys. Toisinaan yhteyden saaminen johonkuhun saattaa olla jotakin jota on rukoillut.

[Avunsaanut]

Vuonna 1990 vasen olkapääni revähti. Minulla oli tapaturma vakuutus. Vakuutusyhtiöltä tuli päätös: "Liian heikko rakenne, ei korvata mitään."
Terveyskeskus lähetti keskussairaalaan. Siellä tutkittiin ja todettiin, että kiertäjäkalvosimessa on 4 cm reikä, mutta ei tehty mitään.
Sanottiin vain: "Teihin yhteiskunta ei sijoita penniäkään, saatte tulla toimeen miten haluatte." Sanoin tuolle osaston ylilääkärille: "Olen elänyt 50 vuotta, eikä kukaan ole sanonut minulle asiaa noin yksinkertaisesti, että ymmärtäisin sen ensimmäisellä kerralla." Ojensin käteni ja sanoin hyvästit.
Sellainen kohtelu oli silloin maalaisia kohtaan, eikä se ole parantunut sen jälkeenkään.
Menin yksityislääkärille. Leikkaus sovittiin 21.12.1992. Leikkaus ja kuntoutus olisi maksanut n. 20000 km.
Leikkaukseen oli aikaa noin kuukausi. Istuin ja katsoin televisiota illalla. (silloin oli vielä televisio) Ohjelma tuli Helsingistä, eräässä kirkossa
toimivasta rukousryhmästä. Lopuksi annettiin osoite johon saisi kirjoittaa. Otin osoitteen. Samana iltana kirjoitin kirjeen, kerroin sairauteni ja
pyysin esirukousta puolestani.
Vein kirjeen seuraavana päivänä postiin, enkä puhunut kotiväelle mitään. Kolmen päivän päästä laittauduin nukkumaan. Oli tuskallista.
Laitoin käteni asentoon, jossa sitä vähiten särki. Yht`äkkiä alkoi olkapäässä tuntua kuin hyvin pieniä nuppineuloja olisi pistelty siihen. Tajusin, että Jumala hoitaa nyt leikkauksen ja leikkauksessa on oltava liikkumatta. Nukahdin siihen.
Herättyäni aamulla, kääntelin kättäni ja se kääntyi mihin asentoon tahansa, eikä mitään kipua tuntunut. Noin kahden viikon kuluttua tuli kirje rukousryhmältä, siinä kerrottiin, että ovat rukoilleet puolestani. Olivat myös saaneet lupauksen parantumisestani.

[malla]

Joskus jonkin asian ajoitus menee niin nappiin että ajattelee ettei kukaan muu osaisi niin järjestääkään kuin Jumala.

Ajallaan ja tavallaan hän meitä auttaa ja kuljettaa elämässämme eteenpäin.

[Avunsaanut]

Tämä on historiaa.  SAIRAANA

Sairaus se tuskaa tuopi omaisille osan suopi, toisiansa saavat kantaa toisillensa anteeks antaa.

Puolehesi vielä käännyn sairauteeni muuten näännyn, ellen saa nyt apua anna uutta uskoa.

Kuitenkin on apu aina mieleheni tämä paina, matkaa ompi pyynnön verran saanhan avun, vielä kerran.

Päätökseesi silti luotan armon ainut antaja. Kiitoksella otan vastaan elämän tai kuoleman.