Usko ilman tekoja on kuollutta?
Tää onko usko teko taas pikkasen mietityttää kun tuli erehdyttyä yltiökarismaattiseen kokoukseen viikonloppuna.
Ihan vaan piti mennä kaveria moikkaamaan ja sitten ostaan sellanen menestystä käsittelevä kirja. Antaminen avain läpimurtoon.
No kokous oudoksutti kyllä, kun on körttiseuroissa tultu käytyä ja esikoislestadiolais seuroissa.
Liput viuhui ja painostus oli kova. Uskokaa älkääkä epäröikö, uskokaa ja laittakaa tunteet ja järki sivuun, antakaa ja uskokaa. Aika raskaan tuntuista ja siitä sitten pikkasen yhdelle mainitsin, mutta aika mahdotonta tuli tunne, että on kuin lääkäri jonka potilas tietää mukamas paremmin kun lääkäri mikä on vialla.
Toisaalta aika kiehtovaa, kun saarnaaja lupaa kaikenlaisia siunauksia ja ihmeitä kun tekee näin ja noin.
Kun antaa ja uskoo tai rukoilee ja uskoo niin kaikki ongelmat häviää ja uskonelämä muuttuu helpoksi ja sitä vaan kulkee voitosta voittoon.
Pitää vaan tiukasti Raamatunlupauksista kiinni eikä anna periksi.
Se kuullostaa niin hienolta ja helpolta ja saarna vie ihmiset mukanaan ja ihmiset huutavat ja liput viuhuu.
Kuitenkin kyllä toisaalta joku mättää moisessa touhussa. En tiedä mikä se on. Ehkä se kiihko ja se että inhimillisyys jotenkin puuttuu siinä touhussa, kun porukka on jossain uskonhuumassa.
Sitten kun pikkasen huomauttaa, että takasin maanpinnalle, sitä voi ottaa ihan rauhallisestikkin uskonasioiden kanssa, niin katsotaan kuin lievästi kehitysvammaista.
(Varmaan körteistäki jokunen ajattelee musta niin, mut ihan sama ja yx.)
No tää aihe kun ei mua jätä rauhaan. Siis onko usko teko?
Eli kuuluuko uskomiseen ja uskossa vaeltamiseen tekoja?
Kun Raamattua lukee niin Uusitestamentti on täynnä kehoituksia ja vaatimuksia. Jeesus opetti niitä, tulisiko ne sitten jättää vai niitä noudattaa ja uskoa ja pitää kiinni kynsin hampain?
Olla Armonalla ja levätä siinä ja lopettaa kaikenlainen uskonnollinen vouhotus. Sekö sitten on oikein?
Pelottaa noi äärikarismaatikot, kun pelkään että tuttuni ajetaan loppuun siellä, saa psyykkisiä ongelmia?
Toisaalta kiehtoo ajatus alkaa elämään kuten he. Ottaen Raamatusta ohjeita ja alkaa antamaan ja uskomaan ja nähdä Jumala toimivan sitten sen mukaan kun on tehnyt.
Toimisikohan se?
Tietysti pelastukseenhan ei voi mitään lisätä- Jeesus on kaiken täyttänyt sen suhteen, mutta tämä uskonvaellus on aika monimutkaista.
Pieneksi ja mahdottomaksi itsensä Jumalan edessä tunteminen on hienoa. Toisaalta olisi hienoa alkaa uskomaan kuten äärikarismaatikot, eli ottaa lupauksia Raamatusta ja katsoa toimiiko se niinkuin he opettavat.
Pooh. täälläkin kun on muutama kirjoittaja niin herkkähipiäinen, että en viitti laittaa nimimerkkejä, mutta viitaten kopiointiin tai musiikkiin tai pappeus asioihin, niin tuntuu se körteilläkin olevan se lain noudattaminen aika tiukassa, niinkauan kuin se sopii itselleen.
Eli ollaan varmana sanomassa toi on väärin, mutta sitten uskonasioissa taas sallitaan kaikenaista, mikä on selvää Raamatunilmoitusta vastaan. Ainakin mun tulkinnan mukaan ja suurimmanosan muiden uskomassa olevien.
Joku körttien pienuus ja esikoislestojen murtuneisuus olisi hyvä lisä moiseen karismaattiseen touhuun.
Siitä voisi syntyä hyvää?
Esikoislestadiolaisten seuroissa aina lopussa saa mennä eteen tai vieruskaverilleen tunustaa synnit ja aina on murtunut ilmapiiri. Nuoret ja vanhat halaavat toisiaan ja itkevät. Sitä murtuneisuutta kyllä kaipaisin.
No puh ja huh ja töiihin.
