Kirjoittaja Aihe: TERVETULOA KUOPION MARKKINASEUROIHIN 22.-23.1.2014  (Luettu 2297 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa osmo

  • Valvoja
  • Muistelee sepän sanoja: Vain yksi...
  • Viestejä: 343
Ruuttusen Tuomolta terveisiä:

Kuopion markkinaseuroilla pitkä historia

Ruotsi-Suomen kuningas Kustaa III (1746-1792) perusti Kuopion kaupungin vierailtuaan Suomessa 1770-luvulla. Kaupungin perustamisesta lähtien siellä on pidetty tammimarkkinat ja niiden yhteydessä myös markkinaseurat. Vanhin sanomalehtikirjoitus Kuopion markkinoista löytynee J. V. Snellmanin Saima-lehdestä vuodelta 1845, vaikka markkinoita oli pidetty jo paljon aiemminkin. Kuopion markkinoille tultiin kaukaa. Pohjanmaata ja Viipuria myöten saapui sekä ostajia että myyjiä. Snellmanin artikkeli kertoo, että yksi kauppias toi Venäjältä 120 hevoskuormaa tavaraa, toinen 67 kuormaa Pohjanmaalta ja joku 30 kuormaa pelkkää kahvia.
Markkinat ovat keränneet koko historiansa ajan markkinaväkeä laajasti eri puolilta Suomea. 1800-luvun merkittävät herännäisjohtajat mm. Niilo Kustaa Mamlberg, Joonas Lagus, Niskaset, tapasivat toisiaan näillä markkinoilla. Paavo Ruotsalainen oli vakiovieras Ja kun he olivat paikalla, järjestettiin herännäisseuroja kaikkina markkinapäivinä. Paavon kerrotaan innostuneen Kuopion markkinoilla käydessään Savon Prikaatin marssimisesta torvimusiikin tahtiin niin, että hän liittyi marssirivistöön lyöden tahtia käsillään.
Noista ajoista seuraperinne on jatkunut katkeamattomana Paavon päivän aikaan.
Kuopion tuomiokirkossa 22.1. klo 18.00 alkavissa markkinaseuroissa puhuvat Tytti Lintunen, Minna Kettunen, Reijo Mattila, Matti Sihvonen, niiden jälkeen on keskusseurakuntatalossa kahvit ja klo 20.00 "Iltahetki virsiaarteidemme ekumeenisilla juurilla: kuvia ja säveliä herrnhutilaisuuden vaiheilta", Olli Viitaniemi. Torstaiaamuna 23.1. klo 9.00 on perinteiset aamuseurat keskusseurakuntatalon Samuli-salissa.