Kyllä tämä kuulostaa hyvin samalta kuin itse ajattelen. Meillä on varmasti paljon käsitteellisiä eroja, ja se voi synnyttää väärinymmärrystä, mutta samanhenkiseltä kuulostaa.
Körttiläisyydessä ei kielletä, etteikö ihminen voisi olla toisen (tai joukkojenkaan) hengellinen opettaja tai lohduttaja ja siten Jumalan välikappale. Sen korostamista tai ääneen sanomista vain varotaan, koska jos ihminen alkaisi itse uskoa olevansa erityinen Jumalan välikappale, hän voisi tulla hengellisesti ylpeäksi. Mikään ei silti estä kokemasta toista ihmistä itselleen näin, neuvonantajaksi ja opettajaksi. Toisaalta meillä on aika vahvana se Jeesuksen perinne, ettei ketään saisi kutsua opettajaksi tai mestariksi, koska on vain yksi Mestari. Tältä(kin) pohjalta nousee körttiläinen hengellisen tasa-arvon ajatus. Elämänkokemusta ja viisautta toki kunnioitetaan.
Ettei tulisi väärinymmärryksiä, kveekarien historiallisessa perinteessä, ja nykyään juuri etenkin konservatiivikveekarien piirissä varotaan hengellistä ylpeyttä yli kaiken, ja varotaan tuudittautumista pitämään itseään Jumalan äänitorvena. Kukaan ei usko olevansa tällainen automaattinen Jumalan sanan välikappale. Fokus on nöyryydessä, ja siinä, että Jos Jumala katsoo hyväksi jakaa sanaansa jonkun ihmisen kautta - ehkä myös useimmaminkin kuin toisten, vrt. ns. "recorded ministers" - itse ihmiseen ei keskitytä, vaan tuohon viestiin. Ja voi kuinka samaan aikaan nöyriä, mutta voimakkaita saarnaajia olenkaan etenkin Amerikan konservatiivikveekarien keskuudessa tavannut. Siitä on oma yltäkylläisyys tai hengellinen ylpeys ollut kaukana, mutta sanat ovat koskettaneet sisintä.
Historiasta haluaisin myös mainita, että itse asiassa yksi kveekarien kollektiivinen "harhautuma" oli 1700- ja 1800-luvun alussa vaikuttanut ns. "kvietismin aika", jolloin juuri johtuen siitä pelosta, että puhuisi Jumalan nimissä omiaan, monet kokoukset tulivat täysin hiljaisiksi. Tässä mentiin nähdäkseni taas totaalisesti toiseen äärilaitaan verrattuna "hengelliseen ylpeyteen", ja kveekarit syyllistyivät "kynttilän piilottamiseen vakan alle". Mutta tässä kvietismissä on siis juuri konservatiivikveekarienkin tausta.
Balanssi on nähdäkseni tärkeä. Vaikka pidänkin totaalisen "kvietismin" aikaa virheenä (joskaan en niin pahana, kuin syyllistymistä julistamaan Jumalan nimissä omiaan, tullen ylpeäksi ja ruveten pitämään iteseään Jumalan äänitorvena), silti 1700-luvun lopun vaikuttavan kveekarisaarnajan Job Scottin esimerkissä on jotain hyvin puhuttelevaa: Hän nousi kokouksen hiljaisuudessa puhumaan, ja ehti sanoa yhden lauseen, ennen kuin toisen puolivälissä istui takaisin vain ollakseen hiljaa koko loppu kokouksen ajan. Hän oli tuntenut puhuvansa omasta inhimillisestä voimastaan, ei Jumalan voimasta, käsin, ja siksi sulki suunsa.
Mitä tulee kysymykseen jonkun ihmisen nimittämisestä "opettajaksi" tai "mestariksi" - eikä tämä ole mikään körtit vs. kveekarit kilpailu :wink: - kveekarit ovat olleet ja ovat nähdäkseni vielä körttejä pittäytyvämpiä. Kuten sanoin, meillä on seurakunnan vanhimpia ja "recorded ministereitä". Kuitenkaan tällaisia nimityksiä ei seurakunnan normaalissa elämässä käytetä, lähinnä virallisissa papereissa. Eli kyllä ihanne yhteisestä pappeudesta ylipappi Kristuksen alla toteutuu nähdäkseni aika hyvin. Ja Raamattua me konservatiivikveekarit varomme edelleen kutsumasta Jumalan Sanaksi, vaikka pidämme sitä Jumalan sanoina, inspiroituna kirjana. Näin siksi, että Raamattu itse kutsuu Kristusta Jumalan Sanaksi(!). Olisi Kristuksen halveeraamista viedä Häneltä tämäarvonimi, ja käyttää sitä johonkin toiseen tarkoitukseen.
Körttiseuroissa on kyllä taas yleensä pastoreita, ja körtit kuuluvat ev. lut kirkkoon, jossa vielä kirkkoherroja, rovasteja, piispoja jne. hengellisiä "mestareita"...
ystävyydessä, Jani